Fingerporilaista gotiikkaa koko kansan makuun

12.02.2016 - 10:00

Fingerpori-sarjakuvan kymmenes ilmestymisvuosi käynnistyy sarjan yhdeksännellä kokoelmalla. Kanteen on tällä kertaa päätynyt kylän oma synkistelijä, sosiaalinen tapaus Kusti Lapanen alias Gootti-Kustaa. Mustanpuhuvasta kannesta huolimatta teos sisältää myös värisivuja, joita kukin voi omalla tahollaan vielä lisätä. Kirja-alalla juuri nyt vallitsevan hengen mukaisesti Fingerpori 9 sisältää väritystehtävän ja muita Gootti-Kustaan persoonaan sopivia aivopähkinöitä.

Pertti Jarla (s. 1971) on jälleen omakätisesti noukkinut vuoden sadosta parhaat Fingerpori-leiskaukset. Yhdeksännessä kokoelmassa Rivo-Riitta kertoo luontokokemuksistaan, tutustumme Allan Kurman isäsuhteeseen, Asko Vilenius kokee normalisoitumiskohtauksen ja Mustanaamio opettaa rosvoille tapoja. Sekä paljon muuta, kaikkea mitä Fingerporin ihmekaupungin hahmogalleria ikinä saakaan päähänsä.

– Fingerporilaisilla on neulanpään kokoiset silmäterät ja harhaileva katse. Siitä huolimatta katse on kaikkea muuta kuin ilmeetön. Se on hämmentynyt, pöllämystynyt, epäilevä. Silti enimmäkseen tarkka, arvioi muusikko, runoilija ja kotikokki A. W. Yrjänä Fingerpori 9 -teoksen esipuheessa.

Yrjänän mukaan Fingerporin kaduilla vallitsee ennakkoluulottomuus, kaikki aatesuuntaukset saavat rauhassa toteuttaa itseään, mikä tuo sarjan lähelle lukijaa. Meno on hyvin tunnistettavaa.

Porvoossa Å-fest viikonloppuna

Pertti Jarlan hiljattain tapahtuneen porvoolaistumisen kunniaksi yhdeksäs Fingerpori julkistetaan Å-fest-sarjakuvafestivaalin yhteydessä lauantaina 13. helmikuuta klo 14 Kulttuuritalo Grandin alakerrassa (Biskopsgatan / Piispankatu 28, Porvoo).

Haastattelussa Jarla kertoo sekä Fingerporin että oman elämänsä viimeisimmistä vaiheista, minkä jälkeen seuraa signeeraussessio Turun Sarjakuvakaupan myyntipisteen yhteydessä olevassa Fingerbasaarissa.

Toista kertaa järjestettävä, Porvoon oma kaksikielinen sarjakuvafestivaali Å-fest tuo kaupunkiin kansainvälisten vieraiden työpajoja, laajan sarjakuvien myyntitapahtuman, näyttelyitä, sarjakuvataiteilijoiden haastatteluja ja nimikirjoituskeikkoja, pop-up sarjakuvakeskuksen, festariklubin sekä ohjelmaa lapsille. Kulttuurikeskus Grandin lisäksi festivaali levittäytyy ympäri kaupunkia. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta.

www.2016.a-fest.fi

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.