Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

08.08.2011 - 12:27
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Kreikassa oli kesäkuun lopulla kahden vuorokauden mittainen yleislakko. / PAME |

Euroopan unioni on historiansa syvimmässä kriisissä, arvioi Euroopan vasemmisto. Se varoittaa kovenevista otteista, joihin suurpääoma on valmis turvatakseen etunsa ja välttääkseen laskut aiheuttamastaan kriisistä.

Kreikasta, Irlannista, Portugalista ja Espanjasta alkanut hallitusten ja EU:n hyökkäys julkisia palveluja, palkkoja ja sosiaalisia oikeuksia vastaan on laajenemassa Eurosopimuksella ja ”uudella taloushallinnolla” myös muihin EU-maihin.

Heinäkuussa Italian Trevissä kokoontunut Euroopan vasemmiston hallitus kehotti laajentamaan vastarintaa ja esitti vasemmistolaisen vaihtoehdon eurokriisin ratkaisemiseksi.

Kreikan tie?

Mitä on tehty kreikkalaisille, aiotaan tehdä myös muille eurooppalaisille, hälytti Euroopan vasemmiston kreikkalainen varapuheenjohtaja Alexis Tsipras.

– Kreikassa on 20 prosentin työttömyys, kolme miljoonaa elää köyhyydessä, konkursseja on ollut 120 000, työehtosopimuksia ja sosiaalisia oikeuksia romutetaan.

– Julkisten menojen leikkaukset ovat 12 prosenttia bruttokansantuotteesta ja yksityistämisohjelma on samaa suuruusluokkaa kuin aikoinaan Pinochetin Chilessä, Tsipras kertoi.

Samaan aikaan keinottelussa velkakirjamarkkinoilla liikkuu jo enemmän rahaa kuin on koko EU:n ja USA:n bruttokansantuote.

Vaihtoehto leikkauksille ja yksityistämiselle

Euroopan vasemmisto esitti Trevissä vaihtoehdon tieksi ulos eurokriisistä:

– Vastustamme leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä, jotka hyödyttävät vain kapitalististen markkinoiden ja voittojen kasvattamista.

– Vaadimme julkisten velkojen uudelleenjärjestelyä mm. niiden valikoivalla mitätöimisellä, maksuaikojen pidentämisellä ja turvaamalla eläkerahastot.

– Talous- ja rahapolitiikan saattamiseksi palvelemaan kansoja on muutettava Euroopan keskuspankin rooli ja tehtävät. EKP:n tulee sulauttaa osa julkisista veloista ja rahoittaa työpaikkojen luomista ja julkisia palveluja.

– Esitämme sosiaalisen kehityksen ja solidaarisuuden rahastoa, joka rahoittaisi sosiaalisia ja ympäristöprojekteja, johon koottaisiin varoja EU:n budjetin lisäksi rahoitusmarkkinoita verottamalla ja joka vapauttaisi julkisia investointeja rahoitusmarkkinoiden vallasta ja keinottelusta.

– Pankit ja rahoitussektori on laitettava julkiseen ja demokraattiseen valvontaan. Tähän liittyy tavoite kansallistaa pankit, jotka tekevät voittoja tuhoista.

– Vaadimme tulojen radikaalia uudelleenjakamista ja sosiaalisen polkumyynnin estämistä. Pieni- ja keskituloisten sijasta on kiristettävä rikkaiden, pääomatulojen ja rahoitusmarkkinoiden verotusta.

– Jo riittää kilpailu työläisten kesken palkkojen ja oikeuksien heikentämisessä! Vaadimme palkkojen nostamista, naisten ja miesten palkkatasa-arvoa ja eurooppalaisen minimipalkan asteittaista luomista.

– Euroopan vasemmisto vastustaa EU-komission, EKP:n ja IMF:n ”troikan” komentoa. EU-sopimukset on radikaalisti uudistettava ihmisten tarpeiden ja demokratian pohjalta, kansanäänestyksissä vahvistettavilla päätöksillä niin, että päästään eroon uusliberalistisesta mallista.

Toimintapäivä 15.lokakuuta

Euroopan vasemmisto haluaa koota yhteistyötä, joka kykenee vastarinnallaan ja vaihtoehdoillaan muuttamaan radikaalisti valtasuhteita. Se ilmaisi tukensa Espanjan torien demokratialiikkeen aloitteelle toimintapäivästä 15. lokakuuta hallitusten ja suuryhtiöiden ajamaa leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä vastaan (http://international.democraciarealya.es/).

Todellinen demokratia NYT –liike kutsuu järjestämään eri maissa toreilla ja kaduilla rauhanomaisia mielenosoituksia ja levittämään viestiä siitä, että yhdessä voimme muuttaa nykyisen sietämättömän tilanteen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (16 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.