EU:n kemikaalilaissa paljon porsaanreikiä

22.12.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 47/2006.

Yhdeksi Suomen EU-puheenjohtajakauden saavutukseksi on sanottu unionin uutta kemikaalilakia Reachia. EU-parlamentti hyväksyi lain 12. joulukuuta lähinnä vain yhtyneen vasemmiston ja vihreiden edustajien vastustaessa. "Tämä on historiallinen päivä", julisti kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.


Totta kai kauan valmistellun ja kovan kädenväännön kohteena olleen lain hyväksyminen olikin sinänsä työvoitto. Mutta on muistettava, että laki on mahtavan kemianteollisuuden lobbarien painostuksen alaisena tehty vesitetty kompromissi, siinä on runsaasti porsaanreikiä ja lopputulos riippuu ratkaisevasti lain soveltamisesta jäsenmaissa. Eli kuten tavataan sanoa, piru piilee lain toimeenpanon yksityiskohdissa. Kemianteollisuus tulee tekemään kaikkensa heikentääkseen lain vaikutusta.


Lakia europarlamentissa vastustaneet samoin kuin monet kansalaisjärjestöt ovat muistuttaneet, että Reach oli varhennettu joululahja kemianteollisuudelle ja palkinto sen kiihkeästä painostuskampanjasta. Laki sallii monien syöpää, synnynnäisiä epämuodostumia ja muita sairauksia aiheuttavien kemikaalien käyttämisen jatkossakin teollisissa ja kulutustavaroissa.


Sitä paitsi Reach tulee halvaksi kemianteollisuudelle. Sen suoriksi kustannuksiksi teollisuudelle on laskettu 0,2 miljardia euroa, 0,05 prosenttia sektorin vuotuisesta liikevaihdosta. Se on 38 kertaa vähemmän kuin sektori käyttää tutkimukseen ja kehittelyyn joka vuosi.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli