Etelä-Amerikan itsenäinen kehitys etenee

14.12.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 46/2007

Maansa kongressiedustajana työskentelevä Manuela d"Ávila Brasilian kommunistisesta puolueesta kertoo tyytyväisenä, että Venezuelan jäsenyys Etelä-Amerikan maiden järjestössä Mercosurissa on saanut sinettinsä edellisenä päivänä.


Euroopan vasemmiston toiseen kongressiin (23.–25.11.) Prahassa osallistunut d"Ávila toteaa, että asiasta on käyty Brasiliassa pitkä ja kova kamppailu. Maan oikeisto näet vastusti voimakkaasti Venezuelan jäsenyyttä.




Vaihtoehtoja uusliberalismille ja "vapaakaupalle"



Rauhanomainen integraatio ja vapautuminen Yhdysvaltojen määräysvallasta ovat d"Ávilan mukaan Etelä-Amerikan kehityksen tärkeimmät tekijät. Tätä kehitystä edistää Etelä-Amerikan yhteismarkkina-alue Mercosur, joka on vastaus USA-vetoiselle vapaakauppa-alue ALCA:lle (engl. FTAA).


Etelä-Amerikan maat ovat jo pääosin irtautuneet ALCA:sta. Hugo Chávez on puolestaan ideoinut ALBA:n, "bolivaarisen vaihtoehdon" vastavetona ALCA:lle.


– ALBA on vasta alkuvaiheessaan oleva prosessi. Kaikki rauhaa ja maanosamme suvereniteettia edistävät aloitteet ovat tervetulleita, tähdentää d"Ávila.


Tällainen aloite on myös Mercosurissa kehitteillä oleva Etelän pankki. Sen tarkoituksena on tukea maanosan kehitystä ilman uusliberalismin kahleita


Brasilia on jo aiemmin irtautunut kansainvälisestä valuuttarahastosta IMF:stä, ja maan velka sinne on maksettu, kertoo d"Ávila. Etelä-Amerikassa painotetaan hänen mukaansa tätä nykyä erityisesti "etelänvälisiä" yhteistyösuhteita esimerkiksi Kiinan ja Intian kanssa.


Mercosurilla on oma parlamentti ja muita instituutioita. Tässä mielessä se muistuttaa Euroopan unionia. Alun perin uusliberalistinen Mercosur on kuitenkin muuttunut maanosan vasemmistohallitusten myötä hyvin toisenlaiseksi, toteaa d"Ávila.




Kovaa kamppailua uudistuksista



Brasilian kommunistinen puolue on ollut alusta asti mukana presidentti Luiz Inaćio Lula da Silvan hallituksessa. d"Ávila sanoo uudistusten toteuttamisen olevan erittäin työlästä. Kymmenen vuotta uusliberalismia ennen Lula da Silvaa on tehnyt tehtävänsä.


– Suunnan muuttaminen näistä lähtökohdista ei ole helppoa, sosialismin rakentaminen ei ole helppoa, päivittelee d"Ávila.


Asiaa ei helpota sekään, että vasemmistolla ei ole enemmistöä kongressissa. Monista asioista joudutaan käymään kovaa kädenvääntöä.


d"Ávila korostaa, että Brasilian kommunistinen puolue ei toimi ainoastaan hallituksesta käsin, vaan se tekee yhteistyötä myös kansalaisjärjestöjen ja sosiaalisten liikkeiden kanssa.


Puolueessa ollaan kaiken kaikkiaan melko tyytyväisiä hallituksen toimintaan. Kamppailua uudistusten puolesta käydään kuitenkin jatkuvasti. Lula da Silvan kaudella on luotu 10 miljoonaa työpaikkaa, mutta se ei vielä riitä. Hallitusvenettä ei silti haluta keikuttaa.


– Brasilian oikeisto on erittäin hyvin järjestäytynyt. Hallitusrintama pidetään siksi yhtenäisenä oikeistoa vastaan, vaikka hallituksen sisällä olisi joissain asioissa erimielisyyksiä, painottaa d"Ávila.


Kamppailua uudistuksista vaikeuttaa myös se, että Brasiliassa ei ole lainkaan eurooppalaistyyppistä julkista yleisradioyhtiötä. Vasemmisto on d"Ávilan mukaan jatkuvasti tukkanuottasilla median kanssa.


Asiaan on kuitenkin näillä näkymin tulossa muutos, sillä Brasiliaan ollaan luomassa julkista televisioyhtiötä. Oikeisto vastustaa kuitenkin voimakkaasti hanketta, joten tässäkin asiassa on tiedossa kova vääntö.



TOMMI LIEVEMAA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli