Epävarmuuden sukupolvi
Uusliberalistinen talouspolitiikka kohtelee kaltoin Euroopan nuorta sukupolvea.
Tilastot puhuvat omaa karua kieltään. Esimerkiksi Ranskan nuorista on työttömänä noin neljännes. Tilanne on samankaltainen kautta Euroopan, muun muassa Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa.
Suomessa 15-24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 26,1 prosenttia, ja kausivaihtelusta tasoitettu aste vain seitsemän prosenttiyksikköä pienempi.
Työttömyys ei ole kuitenkaan Euroopan nuorison ainoa ongelma.
– Ehkä työttömyyttäkin laajemmin nuorten elämään vaikuttaa työelämän epävarmuus. Ranskassa jopa kaksi kolmasosaa nuorista solmii ensimmäisen työsuhteensa pätkänä, lyhytkestoisena ja alhaisella palkalla, sanoo työelämätutkija Gemma Galdon Covell hollantilaisesta Transnational-instituutista. Vain 45 prosenttia nuorista päätyy vakinaiseen työsuhteeseen kolmen ensimmäisen vuoden aikana.
Uusliberalismi toi työelämän joustot
Euroopan työllisyyskehityksessä tapahtui muutos 1970- ja 80-luvuilla. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki toimivat muutoksen moottoreina markkinoimalla uusliberalistista kapitalismia. Samalla alkoi laajamittainen hyvinvointivaltion alasajo.
Euroopan unioni on kaikessa hiljaisuudessa alkanut työelämässä suosia niin sanottua Tanskan mallia.
– Joustavuuden nimissä on leikattu sosiaaliturvaa, yksityistetty eläkesäätiöitä ja helpotettu työntekijöiden irtisanomista. Samalla on luotu erilaisia tapoja lisätä väliaikaisen työvoiman käyttöä, huomauttaa Galdon Covell.
Muutos on johtamassa työvoiman kahtiajakoon A- ja B-luokan työntekijöihin. On niitä työntekijöitä, joilla on vakituinen työpaikka ja sen mukanaan tuomat eläke- ym. edut. Toisaalta on kasvava pätkätyöläisten joukko. Viimeksi mainittujen joukossa on paljon nuoria, maahanmuuttajia ja naisia, jotka pakotetaan hyväksymään väliaikaiset työt, alhaisempi palkkaus ja huonommat työehdot.
Tällä hetkellä Euroopan työvoimasta noin 15 prosenttia työskentelee määräaikaisesti.
Pätkäelämä ei tyydytä
Uuden sukupolven kokema epävarmuus näkyy kaikkialla yhteiskunnassa. Pätkätyöllisyys johtaa stressiin, turvattomuuteen ja ostovoiman heikkenemiseen. Kaikki tämä vaikuttaa nuorten mahdollisuuksiin aloittaa itsenäinen elämä tai perustaa perhe.
Ei ole sattuma, että esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa nuoret asuvat vanhempiensa luona yhä kauemmin ja lykkäävät kotoa muuttoa epävarman tulevaisuuden takia. Pätkätyö minimipalkalla ei mahdollista vanhempien taloudellisesta tuesta riippumatonta elämää.
Monet nuoret eivät silti tyydy vallitsevaan tilanteeseen. Protesti pätkäelämää vastaan kasvaa, mutta vastarinnan keinot ovat Galdon Covellin mukaan vielä muotoutumassa. Nuoret suhtautuvat epäluuloisesti poliittiseen järjestelmään ja ay-liikkeeseen ja kokeilevat mieluummin muita vaikuttamisen kanavia.
– Yksilö- ja kulutuskeskeisyys ei välttämättä merkitse poliittista apatiaa, mutta ne kyllä vaikuttavat siihen, millä tavalla nuoret haluavat politiikkaan vaikuttaa, sanoo Galdon Covell. Nuoret osoittavat mieltään, keräävät nimiä nettiadresseihin, boikotoivat ja kuluttavat harkiten.
Yhä useampi nuori näkee ratkaisuna siirtotyöläisyyden: Itä-Euroopasta siirrytään länteen, Länsi-Euroopasta esimerkiksi Yhdysvaltoihin.
Riisto kasvattaa vastarintaa
Elämän epävarmuuteen turhautuminen ja siitä johtuva pahoinvointi voi purkautua monella tavalla – myös väkivaltaisesti. Suomessakin nähtiin EuroMayday -tapahtuman jälkinäytös, jonka myötä Suomen media saatiin omaksumaan prekariaatti-termi.
Gemma Galdon Covell kertoo, miten Pariisin viime vuoden lopulla sattuneet mellakat olivat suurelta osin seurausta ihmisten toimeentulon epävarmuudesta ja kasautuneesta katkeruudesta. Pariisin lähiöissä (banlieu) työttömyys lähentelee 50 prosenttia ja arkipäivän elämä on usein harmaan talouden varassa.
– Järjestelmä, joka rajaa suuren osan muun muassa nuorista poliittisten prosessien ulkopuolelle, ei tarjoa ihmisille toivoa.
Eräät yhteiskuntatutkijat, kuten esimerkiksi venäläinen Boris Kagarlitski, ovat ennustaneet, että tämän päivän mellakat saattavat olla vain alkusoittoa vakaville konflikteille, joita uusliberalistisen politiikan takia väistämättä puhkeaa myös niin sanotuissa demokraattisissa maissa.
Varmaa on, että työntekijöiden kasvava riisto kasvattaa myös vastarintaa. Eurooppalaisen ay-liikkeen suuri haaste onkin tarjota kanavia tälle vastarinnalle.
MARKO KORVELA