Ei sentään Ruokolahden leijona

03.08.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 27/2007

Joku on jo ehtinyt nimittää kohkaamista Stasi-aineistosta Ruokolahden leijonaksi. Heinäkuun hirveässä uutispulassa on paremman puutteessa paisuteltu mokomaa vanhaa asiaa – ja kaiken lisäksi sotkettu.


Kysehän on lähes 17 vuotta sitten kuolleen DDR:n tiedustelupalvelun aineistosta, ns. Rosenholz-aineistosta ja muusta Stasi-aineistosta. Suojelupoliisilla on hallussaan Stasi-aineistoa ja myös Rosenholz-aineiston olennainen tietosisältö, mutta ei itse kyseistä aineistoa. Suomalaisten uteliaisuutta on pitkin heinäkuuta yritetty kiihottaa: keitähän suomalaisia DDR:n hyväksi vakoilleita aineistoista löytyy? Ja keitä onkaan ns. Tiitisen listalla?


Koomisia piirteitä mediakohussa on ollut paljonkin. On keskusteltu ikään kuin DDR olisi ollut ainoa vakoilua harjoittanut valtio maailmassa – tietenkin Neuvostoliiton lisäksi. Tietojen hankintaa eli rumemmin sanottuna vakoilua on harjoitettu niin kauan kuin valtioita on ollut olemassa – ja tullaan harjoittamaankin Suomessa aiemmin harjoitetun ja parhaillaankin harjoitettavan vakoilun ja solutuksen ykkösmaata Yhdysvaltoja ei ole juuri edes mainittu, saati että olisi tivattu listoja CIA:n suomalaisista avustajista.


Koomista on ollut myös suorastaan lapsellinen usko kyseisen aineiston korrektisuuteen ja siten langettavuuteen tai vapauttavuuteen. Mutta kuten tohtori Kimmo Elo Helsingin Sanomissa 294. Alpo Rusia kommentoidessaan Länsi-Saksan esimerkin avulla osoitti, kaikkien tai useimpien listoissa olevien henkilöiden luokittelu "avustajiksi" tai "vakoilijoiksi" voi johtaa täysin harhaan.


Koomisista piirteistä huolimatta kyse ei ehkä sittenkään ole Ruokolahden leijonasta. Ehkä tässä jotain tai joitakuita jahdataan. Mediakohussa on kieltämättä ajojahdin makua. Kuin oikeistopiirit olisivat metsällä ja haistaisivat saaliin hajun.


Yhtenä tavoitteena voi olla myös huomion siirtäminen entisen Neuvostoliiton tiedusteluarkistoihin tyyliin "mitä nyt yksi pieni DDR, todelliset jymypaukut muhivat KGB:n arkistossa". Suomessa jo pitkään velloneeseen Venäjän vastaiseen ja maamme Natoon liittämiseen tähtäävään kampanjaan se sopisi hyvin.


On varmaan oikein vaatia, että pahamaineinen Supo uudistetaan perusteellisesti, että turha salailu lopetetaan ja että julkisuutta lisätään. Kaikenlaisten nimilistojen julkistaminen sitä vastoin on erittäin ongelmallista


On esitetty, että aineistot annettaisiin puolueettomien tutkijoiden tutkittaviksi. Ongelma on vain se, että objektiivisten tutkijoiden ohella meillä on varoittavia kokemuksia tutkimiaan aineistoja ryöstöviljelevistä sekä väärin tai sensaatiohakuisesti tulkitsevista ja julkisuuteen vuotavista tutkijoista.




ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli