Edustajakokous keskusteli vilkkaasti

15.06.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 24/2007

SKP:n edustajakokous kävi keskuskomitean poliittisen selostuksen, puolueohjelman ja muiden asiakirjojen pohjalta vilkkaan keskustelun. Seuraavassa poimintoja puheenvuoroista.


Riitta Tynjä selosti kunta- ja palvelurakenneuudistusta ja muistutti, että kuntien pitää toimittaa elokuun loppuun mennessä vastaukset kuntapuitelaissa määrättyyn toimeenpanosuunnitelmaan. Tynjän mukaan kommunistien tulee nyt mahdollisimman monessa kunnassa nostaa esiin julkisuudessa näiden toimeenpanosuunnitelmien käsittely. Sitä varten ei tarvitse olla SKP:n omia valtuutettuja kunnassa. Kuka tahansa voi tehdä kunnalle aloitteen ja julkistaa sen tiedotusvälineille. Voi olla yhteydessä kunnan ammattiyhdistysihmisiin ja kysyä, tietävätkö he, että lain mukaan myös henkilöstön on oltava mukana suunnitelmia tehtäessä.


Ns. reaalisosialismin kärsimän takaiskun jälkeen työväenliikkeessä, myös kommunistisessa liikkeessä, on siirtynyt taka-alalle ajatus sosialismin voiton mahdollisuudesta, totesi ohjelmaa koskeneessa puheenvuorossaan Seppo Ruotsalainen. Viitaten muun muassa Latinalaisen Amerikan viimeaikaiseen kehitykseen hän korosti, ettei sosialismin läpimurto edes pitkälle kehittyneen kapitalismin vyöhykkeellä ole enää "marxilaista haihattelua", vaan yhä suuremmassa määrin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen aiheuttama välttämättömyys.


Irene Grönroos kertoi vaalityön kokemuksista Helsingissä, jossa SKP:n äänimäärä tuplaantui edellisistä vaaleista. Ihmisten tapaaminen, kuunteleminen ja heidän kanssaan keskusteleminen on Helsingissä todettu tärkeäksi toimintamuodoksi. Vaalityössä käyttöön otettua ihmisten kanssa olemiseen ja ihmisten kohtaamiseen perustuvaa toimintatapaa on jatkettava.


Juha-Pekka Väisänen kaipasi puolueohjelmalta olevien olojen kuvailun sijasta enemmän sen sanomista selvästi, miten etenemme kohti päämääräämme. Hän kannatti puolueohjelman hyväksymistä muutoksitta, mutta ehdotti konkreettisen ja optimistisen toimintasuunnitelman valmistelemista heti.


Viljami Vaskonen perusteli SKP:n Jyvässeudun osaston edustajakokoukselle tekemää aloitetta, jossa esitettiin, että puolue ryhtyisi kokoamaan yhteistyökumppaneita rakentamaan vaihtoehtoista julkisuutta verkkojulkaisun muodossa....

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli