Brasilian lihaskandaali paljasti lisää korruptiota

07.04.2017 - 11:00

Brasilialaisen lihan laadusta syntynyt skandaali liittyy perimmiltään korruptioon, joka näivettää maata muutenkin. Moni epäilee, että Brasilian valtio on olemassa vain lihottaakseen poliitikkoja ja heihin kytkeytyviä rahapiirejä.

Nimellä ”operaatio heikko liha” tunnettu skandaali puhkesi maaliskuun puolivälissä, kun liittovaltion poliisi julkisti epäilykset, jotka kohdistuvat 21:een naudan-, sian- ja broilerinlihaa jalostavaan yritykseen. 37 ihmistä pidätettiin.

Maatalousministeriön alainen lihan laadunvalvonta joutui epäilyttävään valoon. Osa syytöksistä näyttää tosin perustuneen väärinkäsityksiin, koska epäiltyjen puheluja salakuunnelleet poliisit eivät olleet ymmärtäneet lihanjalostuksen ammattitermistöä.

Brasilia on ollut kolme vuosikymmentä maailman johtava lihanviejä ja ansainnut sillä lähes 12 miljardia euroa vuodessa. Skandaali aiheutti monissa ostajamaissa tuontikieltoja.

Maailman huipulta häpeäpaaluun

Brasilian lihan voittokulku alkoi 1982, kun Britannian ja Argentiinan sota Falklandin- eli Malvinassaarista vei argentiinalaiset pihvit brittien ruokapöydistä. Kymmenen vuotta myöhemmin hullun lehmän tauti vaaransi Euroopan lihantuotannon.

Vuoden 1980 jälkeen Brasilian naudanlihantuotanto on kasvanut 50 prosenttia, siipikarja on lähes kaksinkertaistunut ja sikojen määrä kolminkertaistunut. Maa on noussut suurimmaksi naudanlihan ja siipikarjan viejäksi ja kolmoseksi sianlihan osalta.

– Nyt skandaali on tärvellyt brasilialaisen lihan maineen, ja vaatii kovia ponnistuksia palauttaa se varsinkin Euroopassa, arvioi Fernando Iglesias maatalousalan konsulttiyhtiö Safras & Mercadosista.

Hän syyttää ex-maatalousministeri Katia Abreun tavoin poliisia ylilyönneistä ja isänmaan edun vaarantamisesta. Tutkinnan piirissä ovat muuan muassa alan suurimmat vientiyritykset Brazil Foods ja JBS.

Lahjottu laadunvalvonta

Lihantuotanto työllistää 208 miljoonan asukkaan Brasiliassa 7 miljoonaa henkeä ja elättää noin 60 miljoonaa, JBS-yhtiön tiedote kertoo.

Lihantuotanto työllistää 208 miljoonan asukkaan Brasiliassa 7 miljoonaa henkeä ja elättää noin 60 miljoonaa.

Brasilian hallitus on yrittänyt selittää, että operaatio heikko liha oli suunnattu korruptiota vastaan, ei tuotannon mahdollisia epäkohtia.

Asiat kietoutuvat kuitenkin yhteen. Korruptio ja lihan laadunvalvonnan heikkoudet juontuvat siitä, että poliittiset puolueet nimittävät vastuuhenkilöt myös teknisiin tehtäviin.

Poliisin mukaan lihan valvontaketju lahjottiin sulkemaan silmänsä. Pääroistoksi epäillään Paranán osavaltion maatalousministeriön yli-itendenttiä Daniel Gonçalves Filhoa, joka oli tuotannon ylin valvoja vuosina 2007–2016.

Abreu, joka toimi liittovaltion maatalousministerinä tammikuusta 2015 toukokuuhun 2016, sanoo yrittäneensä erottaa ”roistoksi” kuvaamansa Gonçalves Filhon, mutta oman Partido del Movimiento Democrático Brasileño -puolueen (PMDB) painostus esti sen.

Nimitysrumba turvaa tuen

Antonio Augusto de Queiroz ammattiyhdistysliikkeen parlamentaarisesta lobbaustoimistosta (Diap) selittää, että on olemassa puoluerajat ylittävä parlamentaarikkojen ryhmä, joka ajaa maatalouden suurtuottajien etuja ja paimentaa suurinta osaa maatalousalan korkeista virkamiehistä.

Korruptoituneen joukon ”kummisedäksi” epäillään nykyistä oikeusministeriä Osmar Serragliota. Hänet valittiin PMDB:n kansanedustajaksi lihaskandaalin keskiöön nousseesta Paranásta.

Brasilian presidentti Michel Temer koetti pelastaa lihantuotannon mainetta allekirjoittamalla maaliskuun lopulla uudet valvontamääräykset.

Poliitikkojen rooli valtiollisissa toiminnoissa ei kuitenkaan heikkene, vaikka viime aikojen korruptioskandaalit johtuvat juuri siitä. Niitä on lihantuotannon ohella paljastunut niin öljy-, ydinvoima- kuin rakennusteollisuudessakin.

Brasilian hallituksen alaisuudessa on yli 20 000 luottovirkaa, joihin presidentti ja ministerit voivat nimittää henkilöitä mielensä mukaan. Nimityksillä ostetaan kansanedustajien tukea ja pannaan pystyyn lahjusrinkejä. (IPS – Mario Osava)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.