Bolivian vaalit palauttivat vallan vasemmistolle

20.10.2020 - 12:30
(updated: 26.10.2020 - 12:55)
Bolivian alkuperäiskansat ovat palauttaneet poliittisen vallan MAS-puolueelle. Kuva Flickr

Boliviassa järjestettiin presidentinvaalit lopulta 18. lokakuuta. Sen jälkeen, kun virkaa hoitanut Jeanine Añezin pakotettiin laajoilla protesteilla perumaan vaalien siirto, jonka hän oli jo ehtinyt julistaa. Siirrolla yritettiin saada maan oikeistolle ja keskustalle lisäaikaa poliittiseen peliin entisen presidentin Evo Moralesin MAS-puolueen vaalikampanjan sabotoimiseksi.

Añezin ja hänen tukijoidensa analyysi näyttää osuneen oikeaan. Vaalien pitäminen 18.10. päätyi MAS:n paluuseen valtaan. Luis ”Lucho” Arce on tämänhetkisten tietojen perusteella saanut yli 50 prosenttia annetuista äänistä, jolloin vaaleissa ei järjestettäisi toista kierrosta. Oikeiston ja keskustan ehdokas Luis Mesa on jo onnitellut Arcea voitosta. Añez vetäytyi vallasta jo aiemmin.

Vaalituloksen selvittyä tulos on otettu vastaan valtavalla innostuksella. Moralesin syrjäyttämisen jälkeen käyty kamppailu demokratiasta on voitettu. Mielenosoituksissa on viimeisen vuoden aikana tapettu vähintään 35 ihmistä, satoja on haavoittunut ja satoja MAS-puolueen aktivisteja on vangittu ja lähetty vankilaan. Vaalitulos on voitto rehellisiä vaaleja vaatineille ja Moralesiin kohdistunutta vallankaappausta vastustaneille.

Uudella presidentillä on alkuperäiskansojen laaja tuki takanaan alusta asti.

Laajalla rintamalla tuloksia

Bolivian vaalituloksella on erittäin suuri merkitys koko maanosan poliittiselle tilanteelle. MAS:n voitto on esimerkki siitä, että oikeiston tekemiä hallinnollisia vallankaappauksia on mahdollista vastustaa laajan rintaman voimin. Tämä inspiroi muidenkin maanosan maiden vasemmistolaisia ja vaikuttaa muun muassa Ecuadorin lähestyvien presidentinvaalien tilanteeseen.

Kaikesta koetusta poliittisesta väkivallasta huolimatta maahan saatiin vaalit, MAS onnistui ehdokasasettelussaan ja äänestäjät lähtivät joukolla liikkeelle koronatilanteesta huolimatta. Tämä onnistuminen kuvaa MAS:n kannattajien päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Uudella presidentillä ei tule olemaan helppo tehtävä maan rauhoittamisessa, mutta alkuperäiskansojen laaja tuki hänellä on takanaan alusta asti. Sillä on Boliviassa aina ollut valtava merkitys.

 

Myös Euroopan vasemmistopuolue tarkkailijana

Vaalien sujumisen varmistamiseksi Boliviaan lähetettiin lukuisia ulkomaalaisia vaalitarkkailijoita. Euroopan Vasemmiston varapuheenjohtaja Maite Molan saapuminen maahan herätti ainakin oikeiston mielenkiinnon. Hänen ja muun muassa Podemos-puolueen edustajien motiiveista ehdittiin uutisoida paikallisessa oikeistolaisessa mediassa ja syyttää heitä muun muassa ”ulkomaalaisiksi terroristeiksi”. Kaikesta huolimatta vaalit ovat Molan mukaan sujuneet pääosin hyvin ja hän odottaa lopullisia vaalituloksia, joiden arvelee vahvistavan MAS:n ja Luis Acren voiton ensimmäisellä kierroksella.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.