Ay-väen rauhanpäivät 15.–16.1. Lahdessa

10.12.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:

Työpaikkojen rauhantoimikunnan perinteinen vuoden päätapahtuma, Ay-väen rauhanpäivät, iskee taas ajan hermoon osuvilla aiheillaan 15.–16. tammikuuta. Päivien isäntäkaupunki on tällä kertaa Lahti.


– Aiempina vuosina alkutahdit saanut Pro kuntapalvelut -liike jatkaa kilpailuttamisen tuomien ongelmien käsittelyä useassa työryhmässä. Järjetön kunnallisten palvelujen alasajo ja yksityistäminen alkaa olla jo satojen tuhansien suomalaisten jokapäiväisten ongelmien syy, kertoo Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri Toivo Koivisto.


Aiempina vuosina on Koiviston mukaan ihmetelty muilla aloilla olevia ongelmia ja nyt ne samat ongelmat ovat kuin varkain tulleet lähes jokaisen duunarin ja toimihenkilön riesaksi.


– Useat kansalaisliikkeissä mukana olevat pohtivat, miksei ay-liike tee mitään; missä on se kuuluisa joukkovoima? Tietoa on saatavissa joka puolella, sitä suorastaan tyrkytetään, mutta mitä tietoa?



Koulutustilaisuus,


jota ei pidä jättää väliin



Koiviston mukaan Ay-väen rauhanpäivät antaa hyvin tutkittua ja punnittua tietoa lukuisien asiantuntijoiden voimin. Siitä on jokaisen paikallaolijan helppo kysyä tai kommentoida käsiteltäviä aiheita.


– Mukana on ammattiliittojohtajia juuri niistä liitoista, jotka ovat työpaikoilla käytävän taistelun "kirveensilmässä". Sellainen on muun muassa Rakennusliitto, joka käy harmaan talouden syövereihin käsiksi jokapäiväisessä työssään. EU:n laajentuminen lieveilmiöineen on myös käsittelyssä.


Ay-väen rauhanpäiville osallistuminen on Koiviston mielestä koulutustilaisuus, jota ei pidä jättää väliin.


– Paikalla on osanottajia kaikkien kolmen keskusjärjestön, SAK:n, STTK:n ja Akavan, alaisista liitoista. Ammattijärjestöt tukevat pääsääntöisesti majoitus- ja matkakuluissa. Nyt vain pikaisesti anomus ammattijärjestöön, soitto perään puheenjohtajalle ja varaus hotellista. Päiville odotetaan lähemmäs pariasataa osanottajaa eri puolilta maata. Rauhan bussit tulevat Helsingistä ja Turusta.



Turvallisuus, EU, verot, vesi!



Lahden rauhanpäivien yhtenä teemana on turvallisuus, jossa pureudutaan terrorismiin ja rauhanliikkeeseen sekä aiheeseen liittyvään ay-näkökulmaan. Kysytään myös, onko historia joukkotuhoase.


Teemaseminaareissa käsitellään harmaata taloutta ja halpatyövoimaa EU:n laajenemisen kannalta. EU:n perustuslakia ruoditaan myös. Veroseminaarissa kohdataan globaali veronkierto. Vesiseminaarissa aiheina ovat vesi ja ympäristö sekä vesi ja konfliktit.


Sunnuntaina on Työpaikkojen rauhantoimikunnan vuosikokouksen lisäksi on yhtenä pääaiheena kasvu inhimillisyyteen kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmasta.


Paikalla olevista asiantuntijoista mainittakoon muun muassa tohtori Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista, puheenjohtaja Ritva Savtschenko Elintarviketyöläisten liitosta, dosentti Jouko Jokisalo Oulun yliopistosta, puheenjohtaja Matti Harjuniemi Rakennusliitosta, veroasiantuntija Matti V. Ylönen, projektipäällikkö Markku Hirvonen, Attacin veroryhmän vetäjä Jorma Penttinen, professori Jyrki Käkönen, EU-asiantuntija Hans Lindqvist Ruotsista, kansanedustaja Arja Alho, vesiasiantuntija Olli-Pekka Haavisto sekä emeritusprofessori Matti Sarmela.


Päiviin kuuluu tietenkin myös kulttuuria muun muassa näyttelijä Ritva Sorvalin esittämänä sekä taidenäyttely Taidepanimon tiloissa.


Ay-väen rauhanpäivät pidetään Lahden kansanopistolla, Harjukatu 46:ssa.


Majoitus: Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, huonevaraukset salpaus@salpauslahti.fi tai puh. (03) 3393911. Hinnat 75e/2hh, 68e/1hh, tunnus "rauhanpäivät". Matkakoti Patria: 44 €/ 2hh,Vesijärvenkatu 3 puh. (03) 7823783, kylpyhuone käytävällä.


Seminaarilounas 7e, kahvi+kahvileipä 2,50e, Ammattiosaston aineistomaksu 10e.


Ilmoittautumiset: maarit.elomaa-solkio@lahtienergia.fi tai puh. 0407006452.


Websivut: www.rauhanpuolustajat.fi . Helsingistä rautatientorilta lähtee bussi klo 8.00.


Tiedonantaja palaa seminaariohjelmaan tarkemmin seuraavassa numerossaan.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli