Asunnottomuus on ongelma, joka ei kiinnosta päättäjiä

26.10.2012 - 10:10
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Paneelikeskusteluun osallistui asunnottomia ja asunnottomuuden kokeneita ihmisiä laidasta laitaan. / Marko Korvela |

Asunnottomien yön 17.10. päätapahtumassa Helsingissä olivat tällä kertaa paneelikeskustelijoina asunnottomat tai asunnottomana olleet nuoret, pienipalkkaiset, maahanmuuttajat, kadulla asuvat ja vankilasta vapautuneet. Päättäjät oli kutsuttu kuuntelemaan ja kysymään evästyksiä näiltä asunnottomien arjen ja yön asiantuntijoilta.

Paneelistien esityksiä kuulemaan ei kuitenkaan saapunut yhtään ministeriä eikä kansanedustajaa. Kaupunginvaltuutetuistakin paikalla oli vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen.

Myöhemmin illalla paikalle sentään tuli muutamia valtuutettuja kun pääkaupunkiseudun valtuustoille luovutettiin asunnottomien yön ”kiertopalkinto, hiertävä kivi” näiden ansiottomuudesta asunnottomuuden torjumisessa.

Asunnottomien yön tulen sytytti Espoossa presidentti Sauli Niinistö. Helsingissä sen sytyttivät tilaisuudessa esiintyneet räppäri-mummo Eila ja Paleface. Tapahtumia järjestettiin noin 20 paikkakunnalla.

Uusia asunnottomia

Asunnottomien järjestötyöntekijöille tulee yhä enemmän yhteydenottoja ihmisiltä, joilla ei ole ennestään asunnottomuustaustaa. Vailla Vakinaista asuntoa –yhdistyksessä on todettu, että perheellisten ja työssäkäyvien yhteydenotot ovat lisääntyneet.

Erityisen asunnottomuuspiikin ovat muodostaneet 20-30-vuotiaat yksinäiset nuoret miehet. Kunnilla ei ole tarjota heille muita kuin pitkäaikaisasunnottomille suunniteltuja ratkaisuja, jos niitäkään. Jos nuoret niputetaan pitkäaikaisasunnottomiin eikä muita vaihtoehtoja tarjota, kasvaa syrjäytymisriski ja uhka päihdeongelmista.

Hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa asetettiin neljä vuotta sitten tavoitteeksi puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus. Etenkin Helsingin seudulle onkin rakennettu asuntoja pitkäaikaisasunnottomille. Samaan aikaan asunnottomien määrä on kuitenkin lisääntynyt.

Kunnallisaloite asumisen hinnan alentamiseksi

Helsingissä on koottu satojen kuntalaisten aloite jatkuvasti kohoavien asumismenojen alentamiseksi. Pelkistä seinistä joutuu maksamaan niin paljon, että muuhun ei jää tarpeeksi rahaa. Kaupungin vuokra-asuntojonossa on viime aikoina ollut lähes 25 000 hakemusta.

Aloitteentekijöihin lukeutuva Asukasliiton hallituksen jäsen Tiina Sandberg muistuttaa, että vuokra-asuntotuotanto on kaupungille käytännössä riskitön ja pidemmällä aikavälillä itse itsensä rahoittava tapa lisätä vuokra-asuntoja. Vuokralaiset maksavat vuokrillaan niin talojen rakennuslainat kuin käyttökulut ja peruskorjaukset.

Helsingin kaupunki ei kuitenkaan rakenna itse asuntoja eikä sen rakennuttamia vuokra-asuntojakaan ole tehty kuin muutama sata vuodessa. Suurin osa uusista asunnoista on rakennusliikkeille ja rahoittajille voittoa tavoittelevaa tuotantoa, jonka vuokrat ja hinnat ovat kaupungin vuokra-asuntoja kalliimpia. Lisäksi kaupunki perii asuntojen tonttimaasta markkinaehtoisia vuokria, joita on viime vuosina alettu nostaa jopa moninkertaiseksi.

– Hyvät kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsenet, me kuntalaiset pyydämme mahdollisuutta asua omakustannushintaan. Kaupungin oman asuntotuotannon lisääminen ei rasita kunnan taloutta, mutta kuntalaisten elämän laatua sillä voidaan parantaa tuntuvasti. Rakennustoiminta tarjoaisi myös lisää työpaikkoja, kunnallisaloitteessa vedotaan.

Kunta rakentamaan vuokra-asuntoja

Aloitteessa esitetään, että kaupungin omien vuokra-asuntojen rakennuttamista lisätään nopeasti. Vuositasolla tulee pyrkiä yli tuhannen kunnallisen vuokra-asunnon rakennuttamiseen valtion ja kaupungin pitkäaikaisin edullisin lainoin. Tähän on osoitettava riittävästi hyviä tontteja.

Yksityiset rakennusliikkeet eivät ole kiinnostuneita rakentamaan edullisia vuokra-asuntoja, koska saavat kovan rahan tuotannosta paremmat voitot. Aloitteessa ehdotetaan, että Helsinki ryhtyy itse rakentamaan vuokra-asuntoja perustamalla tähän tarkoitukseen voittoa tavoittelemattoman kunnallisen liikelaitoksen tai rakennusyhtiön.

Lisäksi aloitteentekijät ehdottavat, että kaupungin tonttien vuokrien määräytymisperusteet muutetaan niin, että tonttivuokrat eivät nouse kohtuuttomasti.

Aloite jätettiin kaupunginvaltuustolle viime keskiviikkona. 

Galleriassa lisää kuvia Asunnottomien yöstä >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.