Asuminen huolettaa ikääntyviä

09.05.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 19 / 9.5.2008

Helsingin kaupungin valtuustoryhmien edustajat olivat tiistaina kuuntelijan roolissa, kun Pro Kuntapalvelut -verkoston koolle kutsumassa tilaisuudessa kuultiin ikääntyvien asukkaiden näkemyksiä ja toiveita. Puheenvuoroja käyttivät vilkkaasti niin yleisö kuin eri kansalaisjärjestöjen edustajat.


Pro Kuntapalvelut -verkoston Juha Nurmela ja Anita Kelles-Viitanen kertoivat, että tilaisuuksissa on ideana kertoa päättäjille asukkaiden tarpeita ja toiveita ja luoda kaupunkilaisten omaa kunnallisvaaliohjelmaa ruohonjuuritasolta käsin.


– Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen tukee sananvapautta ja kansalaisten oikeutta osallistumiseen ja vaikuttamiseen, korosti Anita Kelles-Viitanen. Hänen mukaansa vastaavaa kansalaisten osallistamista paikallispolitiikkaan on kokeiltu menestyksellä muun muassa Norjassa.




Palveluja vain markkinahintaan?



Eräs keskustelun polttavimpia puheenaiheita oli ikäihmisten asuminen. Pirkko Tarvainen Happy Years 64 -järjestöstä totesi, että esimerkiksi kotipalvelujen saaminen tuntuu olevan kovan byrokratian takana.


– Ikääntyvät kaipaavat asumiseensa yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä. Moni pelkää erakoitumista neljän seinän sisään. Yksityisiä palveluja on kyllä saatavilla mutta kovaan markkinahintaan, johon ei monella ole varaa. Kunnallista palveluasumista on tarjolla vain huonokuntoisille, sanoi Tarvainen.


Sosiologi Maria Eronen Reumaliitosta arvioi Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmaa erityisesti ikääntyvien aseman ja palveluiden näkökulmasta. Palvelutarpeiden kartoituksen ja suunnittelun merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestään.


Eronen totesi myös, ettei perusoikeuksia aina osata tai jakseta vaatia.


– Ikäihmiset jättävät toimeentulotukea hakematta ja lääkkeet jäävät sitten rahapulassa ostamatta, hän huomautti. Tilannetta pahentavat hallituksen kaavailemat asiakasmaksujen korotukset, joista olisi Erosen mukaan luovuttava.


Helsingin Vanhusneuvoston puheenjohtaja Tuula Öhman kertoi, miten kansalaisten tiedonjano on kova eikä niin sanotusta informaatioyhteiskunnasta huolimatta tieto tavoita kaikkia ihmisiä.


– Vanhusneuvoston yksi tehtävä onkin kertoa ikääntyville heille kuuluvista palveluista ja perusoikeuksista sekä auttaa byrokratian viidakossa suunnistamisessa, sanoi Öhman.


Neuvosto on muun muassa tehnyt aloitteen valtakunnallisen vanhusasiamiehen vakanssin perustamisesta.



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli