Arjen rehelliset kuvaajat

23.11.2010 - 10:08
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Helsingin työttömät vierailivat marraskuun alussa Ristojen valokuvanäyttelyssä. / Toivo Koivisto |

 Image icon Hetyläisiä_Ristan_näyttelyssä_22.10_3.JPG

Helsingin työttömien kulttuurikohteeksi olin marraskuussa valinnut Eeva ja Simo Ristan mustavalkoistenvalokuvien näyttelyn Asfalttia ja auringonkukkia. He kuvasivat Helsinkiä ahkerasti 60-70-luvuilla.

Näyttelyn kuvat on valittu valtaisasta 60000 kuvan joukosta. Isot, loistavasti tulostetut kuvat kertovat elävästi menneistä vuosista. Lähes jokaisen kuvan kohdalla syntyi aivan itsestään keskustelu, jossa pohdimme omia kokemuksiamme joko kuvan esittämästä alueesta tai ihmisten vaatetuksesta. Kuvat loihtivat tuon ajan muistot elävästi mieleemme.

Pukevan kauppakeskus -kuvan kohdalta yksi katsoja muisteli, että se oli hänelle ainoa kauppa mistä talvitakin sai osamaksulla. Hakasalmen huvila on oivallinen paikka suurille näyttelyille, keskeinen sijainti ja mikä parasta ilmainen sisäänpääsy.

Optimistin aikaa

Eeva Rista kuvaili kuulemassani alueradion ohjelmassa 70-lukua optimismin ajaksi. Se oli toiminnan aikaa. Ihmiset olivat liikkeellä, ja kaiken ikäiset ihmiset! Veimme kameramme takapihoille, emme juhlinnan keskelle vaan yleisön joukkoon. Solidaarisuusliike oli valtaisaa, musiikki- ja laululiike. Ihmiset ottivat poliittisesti kantaa. Oli Chilen solidaarisuusliike ja pakolaiset, kaiken kaikkiaan se oli intensiivistä aikaa.

Näyttelyn kuvista näkyy hyvin, miten lapset leikkivät pihoilla omia jännittäviä pihaleikkejään. Lapset leikkivät toistensa kanssa Ei ollut joku aikuinen paimentamassa vieressä. Leikit vaativat ja kehittivät mielikuvitusta ja sitähän sen ajan lapsilta löytyi!

Image icon Hetyläisiä_Ristan_näyttelyssä_22.10_1.JPG

Revitty kaupunki

Sanotaan että sodan jälkeinen aika hävitti enemmän taloja kuin toinen maailmansota. Tätä pohdimme, kun katsoimme taloa, johon viriteltiin banderollia, se talo on pystyssä vieläkin! Länsi Pasila purettiin, mutta Puu-Käpylä säästyi tuholta. Uusiutuva Merihaka ja Ruoholahti -kuvat katsottiin hyvin tarkkaan ja vertailtiin nykypäivään. Poissa ovat metallitehtaat, lautatarhat ja kivimurskaamot.

Punaisten 1918 valtakunnallinen muistomerkki paljastettiin 30.8.1970. Tilaisuudesta otettu kuvasarja herätti vilkkaan keskustelun. Kuvissa Ristat tarkastelivat kameransa linssin läpi sankan yleisöjoukon keskuudesta yksittäisiä nuoria sekä vanhempia ihmisiä, ei juhlapuhujia.

Kyläsaaresta Arabianrannan suuntaa otettu kuva kertoo katsojalle selvästi, mihin tuo uusi näyttävä asuntoalue rakennettiin, kaatopaikan päälle. Kaatopaikan muuttaminen nykykuntoon on varmuudella maksanut hunajaa. Kuvan taustalla savuavat Arabian tehtaanpiiput viestinevät jotakin, ulkopuolelle jää kansalaisliikkeen myöhemmin kaatama Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen piippu.

Näyttelyyn kuuluu Ristojen kuvaama filmi, joka kannattaa ehdottomasti katsoa, sekä alakerran 70-lukuun liittyvä huone kaikkine sen ajan tavaroineen, joka tuo tuon ajan käsikosketeltavan elävästi mieleen. Tästä näyttelystä poistuimme hyvillä mielin, ja moni totesi, että tänne tulen uudestaan ja tuon ystäväni mukana.

 Asfalttia ja auringonkukkia. Simo ja Eeva Ristan Helsinki-valokuvia 1969-1979.Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13.D. ke-su 11-17, to 11-19. Näyttely esillä 27.2.2011 asti. Näyttelystä on tehty samanniminen valokuvakirja.

Näyttelyn kotisivuilla tuhansia kuvia >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.