Ammattiliitto Pro arvostelee koulutusleikkauksia

14.12.2016 - 13:45
(updated: 14.12.2016 - 13:51)

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset hyväksyttiin eilen eduskunnassa. Ammattiliitto Pro on huolestunut leikkauksesta sekä päätöstä seuranneesta hiljaisuudesta. Leikkauksista päätettiin samana päivänä kun Suomen Pankki kertoi Suomen jättäneen taantuman taakseen.

190 miljoonan euron leikkaukset ovat osa hallituksen kärkihanketta, toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformia.

– On suorastaan hämmästyttävää etteivät tällaiset Suomen kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä syövät päätökset herätä yhteiskunnallista keskustelua juuri kun olemme vihdoin pääsemässä kasvu-uralle, kommentoi Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

190 miljoonan euron leikkaukset ovat osa hallituksen kärkihanketta, toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformia.

Koulutus ei ole ainoastaan kilpailukyvyn ja talouskasvun avain, esimerkiksi Euroopan komission marraskuussa julkaistun koulutuksen seurantakatsauksen mukaan koulutus on täysin keskeisessä asemassa myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä ja aktiivisen kansalaisuuden tukemisessa.

– Hallituksen olisi ehdottomasti tehtävä kaikkensa jotta kansallisen kilpailukyvyn vahvuuksiin panostetaan. Suomen vahvuudet ovat korkeassa osaamisessa ja asiantuntijuudessa, siis juuri siellä mistä hallituksen leikkaukset nyt syövät pohjaa. Meillä ei ole varaa päästää nuoriamme syrjäytymään. Satojen miljoonien leikkaukset koulutuksesta on sama kuin jos hallitus löisi käsijarrun päälle kasvun suhteen. Ei Suomi näillä teoilla nouse, toteaa Malinen.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.