Amazon keskellä Helsinkiä

30.05.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 22 / 30.5.2008

Maailman kirjat eivät Maailma kylässä -festivaalin viikonloppuna olleet sekaisin, vaan siististi esillä Rautatietorille pystytetyssä teltassa. Välillä hiukan ahtaaksi käyneessä tilassa oli myös Amazon-lava, jonne suuri osa viikonlopun asiapitoisesta ohjelmasta sijoittui.


Ilmastonmuutos on muutamassa vuodessa noussut valtapolitiikankin keskustelunaiheeksi. Aiheeseen perehtynyttä toimittajaa Pasi Toiviaista keskustelun taso huolestuttaa.


– Nykyisissä ennusteissa aliarvioidaan ilmaston lämpenemistä. Käytettävissä olevista ennustemalleista puuttuu monia tekijöitä, joilla voi olla suuri merkitys ilmaston lämpenemisen kannalta, kuten Siperian ikiroudan sulamisen ja merenpohjien metaaniesiintymien purkausten vaikutukset, kertoi Toiviainen.


Kirjailija Risto Isomäen uutuuskirja esittelee 34 käytännönläheistä tapaa pysäyttää maapallon lämpenemistä. Erikoista on, että kirja julkaistiin ensin Intiassa ja vasta sitten kirjailijan kotimarkkinoilla Suomessa.


Isomäki arvosteli politiikan kyvyttömyyttä reagoida uusiin tutkimustietoihin.


– Tehtyjä päätöksiä ei kyetä muuttamaan vastaamaan viimeisimmän tutkimuksen vaatimuksia, huomautti Isomäki.


Positiivista on, että ihmisen mahdollisuudet estää ilmastonmuutosta näyttävät entistä paremmilta. Lämpenemistä aiheuttavia nokipäästöjä ja suihkulentokoneiden taivaalle jättämiä tiivistysjuovia on helppo vähentää, jos vain poliittista tahtoa löytyy.


Toiviainen kertoi, että takapajuinen energia- ja ympäristöpolitiikka uhkaa jättää Suomen pahasti jälkijunaan uusiutuvien energiamuotojen teknologian kehittämisessä.


– Esimerkiksi Saksassa tuulivoimateollisuus työllistää jo enemmän kuin autoteollisuus, totesi Toiviainen.




Amazonin hakkuita vastaan



Amazon on maailman suurin sademetsä, pinta-alaltaan hulppeat 7,5 miljoonaa neliökilometriä. Alue ei suinkaan ole neitseellistä viidakkoa, vaan monen ihmisen koti sekä lukuisten suuryritysten mielenkiinnon kohde.


Brasilian Kansallinen kuminkerääjien liitto CNS on sademetsäasukkaiden tärkein puolestapuhuja. Ammattiliiton aktiivit Atanagildo Matos ja Sandra Regina asuvat Amazonasin sademetsäalueella ja organisoivat erilaisia sosiaalisia ohjelmia sademetsän suojelemiseksi ja asukkaiden elinolojen parantamiseksi ympäristön kannalta kestävällä tavalla.


Atanagildo Maros kertoi, miten Amazonin sademetsä on hyvin herkkä ekosysteemi, jonka tasapaino on helppo rikkoa. Tasapainoa uhkaavat eniten sademetsän laajat hakkuut, kuten laidunmaan raivaaminen lihakarjalle, vientiin tarkoitetun soijan viljely sekä biopolttoaineen raaka-aineeksi sademetsäalueella tuotettu öljypalmu ja sokeriruoko.


Vauhti on valtavaa. Esimerkiksi vuonna 2006 Brasilian Amazonin sademetsiä tuhottiin yli kaksi kertaa Uudenmaan maakunnan kokoinen alue. Pahempi homma, sillä Amazonasin sademetsien kohtalolla on maailmanlaajuisia seurauksia.


– Koulutamme alueen asukkaita hyödyntämään ympäristöä monipuolisesti ilman laajoja metsähakkuita. Meidän on myös organisoitava ihmisiä vastustamaan tunkeilijoita. Kampanjoissamme tarvitsemme tukea myös ulkomaisilta kansalaisjärjestöiltä, jotka voivat painostaa Brasilian valtiota ja viranomaisia toimenpiteisiin, toivoi Matos.


Sandra Regina korosti naisten järjestäytymisen merkitystä.


– Naisilla on suuri rooli yhteisöjen kamppailun organisoinnissa ja esimerkiksi koulutus- ja terveyskasvatuskampanjoiden parissa, sanoi Regina. ...



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!