Alexander Stubb sai Tampereella niskaansa kylmää juomaa

01.12.2015 - 11:45
(updated: 17.12.2015 - 16:35)
Kuvakaappaus Ylen julkaisemalta videolta. Kuvaaja Jukka Töyli.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb joutui Tampereen vierailunsa aikana protestien kohteeksi. Stubbin yliopistoluentoa säesti mielenosoittajien tyytymättömyys hallituksen koulutusleikkauksia kohtaan.

Myöhemmin Koskikeskuksessa Stubb sai niskaansa tyytymättömän kansalaisen juomat ”Valehtelija, leikkaaja” –huutojen kanssa. Poliisi tutkii nyt tapausta Stubbiin kohdistuneena lievänä vahingontekona.

”Ei radikaali teko”

Tiedonantaja-lehti sai tuoreeltaan haastattelun juomaiskun tekijästä, joka on Tampereella asuva leikkauspolitiikkaa vastustava aktivisti Simo Suominen.

Miksi teit sen? Eikö keskustelu olisi parempi keino?

– Jos tällä tarkoitetaan sellaista keskustelua, jota kansalaisjärjestöt ja asiantuntijat ovat yrittäneet käydä vuosikymmeniä, niin mielelläni näkisin, että sitä viimein aletaan kuunnella. Mitä tulee tämän teon motiiveihin, niin niiden luulisi olevan ilmiselviä. Ruuan heittäminen poliitikon päälle on maailmalla liki humoristinen mielenosoituskeino. Kun kuulin Stubbin tulevan Tampereelle, ajattelin heti G.W. Bushia kengällä heittänyttä irakilaista. Kun huoneessa on tämän mittaluokan inhimillistä katastrofia aiheuttanut mies, takin kasteleminen on kutakuinkin nöyrin mielenosoitustapa, jota jokaisen moraalisen ihmisen tulisi noudattaa, selventää Suominen.

Teko ei hänen mukaansa ole edes radikaali.

– Mielenosoitustapa koetaan suorastaan maltilliseksi missä tahansa muussa maassa. Poliitikkojen sotkeminen kakuilla on asia, jolle me Suomessa suorastaan nauramme. Olin suoraan sanottuna yllättynyt, kuinka sävy muuttui monella vain sen takia, että poliitikko sattui tällä kertaa olemaan suomalainen.

Takki kastui

Simo Suomisen mielestä suhteellisuudentaju tuntuu olevan hukassa.

"Ja tässä on siis edelleen kyse siitä samasta ihmisestä, joka vie miljoonien tulevaisuuden viittaamalla kevyesti talkoohenkeen ja taloustieteeseen."

– Stubbin takki kastui, ja sen kummallisempaa ei ole käynyt. Poliisikin myönsi, että perusteita mihinkään kovin vakavaan syytteeseen ei ole. Ja tässä on siis edelleen kyse siitä samasta ihmisestä, joka vie miljoonien tulevaisuuden viittaamalla kevyesti talkoohenkeen ja taloustieteeseen.

Suominen ei koe tehneensä mitään muuta kuin kastelleen Stubbin takin.

– Moni ihminen on kastellut minun takkini paljon epämiellyttävämmillä asioilla monta kertaa. Kyse on siitä, että tämä on harmittomimpia tapoja, joilla Stubbin läsnäoloon pitäisikin reagoida. Pahuudelle riittää se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, summaa Suominen.

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.