Ala-arvoista uutisointia Afganistanista

30.08.2021 - 13:00

Uutisointi Afganistanista on ollut isoissa suomalaisissa medioissa törkeän yksipuolista ja historiatonta. Ja kyllä, jätin tässä kohtaa tahallisesti pois määreen ”viime viikkoina”.

Jo lähes 20 vuotta kestäneen sodan aikanakin ääriliike Taleban on hallinnut laajoja alueita maassa. Viimeisen vuoden aikana väkivalta on lisääntynyt ja kansainvälisten joukkojen vetäytymisen alettua Taleban on vallannut lisää alueita nopealla tahdilla.

Kesäkuussa ääriliikkeen hallussa oli jo yli 50 Afganistanin yhteensä 370 piirikunnasta. Nyt ääriliikkeen voitto syöksee maan 20 vuotta sitten vallinneeseen hirmuvaltaan, mutta Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan epäonnistuminen ei juuri ole otsikoissa.

Afganistanissa on pommitettu sodan alusta alkaen myös tavallisia ihmisiä ja tuhottu kokonaisia kyliä. Aseiden ja miljardien voimalla on ruokittu korruptiota ja Yhdysvallat on ollut käytännössä miehittäjä ja ajanut koko maassa vain omia intressejään. Kahden vuosikymmenen aikana se on käyttänyt 84 miljardia dollaria sotilaiden kouluttamiseen ja sotakalustoon. Kaikki Suomen eduskuntapuolueet hyväksyivät 20 vuotta sitten suomalaisten joukkojen osallistumisen sotaan, kutsuen niitä ”kriisinhallintatehtäviksi”.

Afganistanin epävakaa tilanne on ollut kansainvälisen yhteisön ja Suomen viranomaisten tiedossa jo pitkään. Silti Suomi on käännyttänyt kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita Afganistaniin viimeksi kesäkuussa ja Migrin afganistanilaisille turvapaikanhakijoille tekemiä kielteisiä päätöksiä on annettu tiedoksi vielä elokuussa.

Isot mediat valkopesevät yhdessä pois kotimaamme osallisuutta sodista.

Eduskunta lojaali Yhdysvalloille

Nyt isoissa suomalaisissa medioissa toistuu kuitenkin sama, mikä on toistunut koko sodan ajan; Afganistanista ei kerrota totuutta. Sen sijaan isot mediat tukevat sotaoperaation alullepanijoita. Vetäytymisen jälkeen se korostuu siinä, mitä otsikoihin ja pääuutisiin ei nosteta. Jopa valtiorahoitteinen Yle keskittyy uutisoinnissaan lähinnä raportoimaan erilaisista evakuointitilanteista ja siitä, mitä Yhdysvaltojen presidentti on aiheesta taas viimeksi sanonut. Lisäksi studioihin on kutsuttu tilannetta kommentoimaan eri tasojen armeijaväkeä.

Näillä tavoin isot mediat valkopesevät yhdessä pois kotimaamme osallisuutta sodista ja antavat päättäjille vapaalipun seuraaviin operaatioihin osallistumiseksi. Viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että sotaoperaatioiden ollessa kyseessä ei ole väliä, mikä nykyisistä eduskuntapuolueista on kulloinkin hallitusvastuussa. Suomen liittymisessä eri sotiin maailmalla on tällä hetkellä kyse ennen muuta lojaalisuuden osoittamisesta Yhdysvalloille osana transatlantisen yhteistyön tiivistämistä.

Suomen kommunistinen puolue vastusti hyökkäystä Afganistaniin jo lokakuussa 2001. SKP:n poliittinen toimikunta varoitti tuolloin hyökkäyksen aiheuttavan lisää tuhoa ja kuolemaa erityisesti siviiliväestölle, kasvattavan pakolaisongelmia ja vievän entistä syvemmälle koston kierteeseen, jossa aseet ja tappaminen syrjäyttävät YK:n periaatteet ja kansainvälisen oikeuden. SKP korosti oikeudenmukaisen maailman turvaamista kaikille, jotta voidaan poistaa tekijät, jotka synnyttävät vihaa, epätoivoa ja terroria. Afganistanilaiset siviilit tarvitsevat humanitaarista suojelua ja apua. Tällä tiellä me kommunistit jatkamme edelleen toiminnassamme sekä omissa medioissamme.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset