AKEL: Naton sekaantuminen pakolaiskriisiin vaarallista

27.02.2016 - 14:00
(updated: 27.02.2016 - 14:04)
Euroopasta turvapaikkaa hakevien ihmisten lauttoja lojuu Kreikan Kos-saaren rannalla. Kuva Ann Wuyts.

Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL on huolissaan sotaliitto Naton osallistumisesta pakolaiskriisin hoitamiseen Egeanmerellä. EU:n ja Naton toiminta uhkaa niiden jäsenmaiden kansallista itsemääräämisoikeutta. Lisäksi pakolaiskriisiin tarttuminen sotilaallisin keinoin lisää tragedian vaaraa koko Välimeren alueella.

AKELin mukaan verisiä sotia käyvään sotaliitto Natoon ei ole luottamista, kun kyse on pakolaisista ja siviileistä. AKEL muistuttaa, että valtaosa pakoon lähteneistä pakenee sotia, joissa Nato on tavalla tai toisella osallisena. Puolue syyttää myös EU:ta siitä, ettei unioni tarjoa tarpeeksi laillisia reittejä turvapaikanhakijoille. Sen sijaan EU käy Turkin kanssa kauppaa miljoonien sotaa pakenevien ihmisten hengestä.

AKEL muistuttaa, että Syyrian verinen sota on saatava loppumaan. Se on mahdollista, mikäli Nato ja sen kumppanit lopettavat kaiken ISISin ja muiden terroriryhmien tukemisen.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.