Aika lisätä solidaarisuutta Swazimaan vapauttamiseksi

21.11.2010 - 12:58
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Mpakan kylän asukkaita ryhmäkuvassa. / Mark Waller |

Swazimaan hirveä tilanne on nopeasti vahvistamassa sekä maan vapautusliikettä että väestöä kokonaisuudessaan. Järjestöjen demokratian puolesta taisteleva oppositio, joka muodostaa vapautusliikkeen, kohtaa entistä tiukempaa sortoa samalla kun sen sanoma kuuluu yhä äänekkäämmin pienen maan sisällä ja kannustaa yhä aktiivisempaan solidaarisuuteen kansainvälisesti.

Kuningas Mswatin hallinto

Laajemmalla tasolla, suurin osa arviolta yhden miljoonan ihmisen väestöstä, josta enemmistö asuu köyhillä maaseutualueilla, kohtaa entistä raaempaa sortoa.. Noin 70 prosenttia heistä kärsii köyhyydestä, taudeista sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja ravinnon puutteesta, joihin on syypää Afrikan viimeisen yksinvaltaisen monarkin, kuningas Mswati III:n raaka autoritaarinen hallinto.

Mswatin vaimoista, kuningataräidistä, prinsseistä ja prinsessoista koostuva ja omissa palatseissaan asuva hovi pitää Swazimaata hallussaan kuin jättimäinen syöpäläinen ahtaen itsensä täyteen maan nopeasti hupenevaa vaurautta ja kapasiteettia. Kuninkaallinen hovi ja muu hallinto on tyyppiesimerkki täydellisestä piittaamattomuudesta väestön enemmistön kärsimyksiä kohtaan. Yhdessä sitä ylläpitävän hallitsevan poliittisen järjestelmän kanssa se on perussyy kansan hirvittävään puutteeseen.

Suuntaamalla varoja tukemaan omaa ylellistä elämäntapaansa ja pois kansan tarpeista kuninkaallinen hovi hallintoineen on suurelta osin vastuussa siitä, miksi maan HIV/AIDS-aste (yli 26 % aikuisista) on maailman korkein ja kansan elinajanodote yksi maailman alhaisimmista (32 vuotta). Mswatin hallinnon takia noin neljännes väestöstä joutuu turvautumaan YK:n ruokaohjelman ruoka-apuun huolimatta siitä tosiasiasta, että Swazimaa luokitellaan keskitulotason maaksi ja että viljavat pellot ja laidunmaat peittävät maaseutua.

Kapitalismi ja feodaaliset jäänteet

Mutta olisi väärin pitää Swazimaata jonkilaisena outona feodaalisena jäänteenä, vaikka se monien muiden maiden, esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan tavoin sisältää feodaalisia jäänteitä. Swazimaa on selvästi kapitalistinen tuotannon avainalojen samoin kuin jakelun ja tavaranvaihdon muodon ja luonteen osalta. Teollisuus ja intensiivinen maatalousbisnes saattaisivat antaa harhaanjohtavan kuvan, koska iso siivu niiden omistuksesta kuuluu paisuneelle autokratialle, mutta muuten niiden toiminta noudattaa täysin paikallisia ja globaaleja kapitalistisia käytäntöjä.

Maan keskimääräinen tulo on peräisin suurelta osin maataloudesta, metsätaloudesta ja kaivostoiminnasta (13 % GDP:stä) sekä tekstiili- ja sokeriteollisuudesta (37 % GDP:stä). Sen sokerin ja tekstiilien vientimarkkinat USA:n ja EU:n kanssa kasvoivat nopeasti 2000-luvun alkupuolella ja ovat saaneet puhtia tehdyistä kaupan suosituimmuussopimuksista. Vahvimmat vienti- ja tuontimarkkinat ovat Etelä-Afrikan kanssa. Ne auttavat Swazimaata säilyttämään talouden tasapainon, joka siltä olisi puuttunut, jos se sijaitsisi geo-taloudellisessa periferiassa.

Erotukseksi monarkiasta Swazimaan hallitseva luokka ei saa valtaansa viljelysmaan pitämisestä varallisuuden kasvun päälähteenä, kuten se saisi, jos Swazimaa olisi feodaalinen kuningaskunta. Teollisuus ja tehomaatalous sekä kapitalististen eliittien ja sorretun työväenluokan olemassaolo asettavat Swazimaan paljolti osaksi modernia maailmaa. On totta, että Swazimaan kapitalismi elää rinnan groteskin näennäisesti ”perinteisen afrikkalaisen” kuningasvallan kanssa, mutta ainahan kapitalismi on suosinut mitä tahansa järjestelmää, joka sallii sen menestyä – fasismista sosiaalidemokratiaan ja oligarkiaan.

Tälle on kuitenkin raja, kun hallitus, demografia ja suoraan hallitsevan luokan käyttäytymisestä johtuva kehitys panevat sulun kapitalismin taloudelliselle kasvulle. Tässä tapauksessa Swazimaan harvainvallasta on tullut lisääntyvässä määrin este voittoa tuottavalle liiketoiminnalle. Joukkomittaisen köyhyyden, työtätekevän väestön HIV-pandemian vuoksi kärsimän harvennuksen, maatalouden antaman toimeentulon heikentymisen ja lisääntyvän sosiaalisen toimintahäiriön vaikutukset ovat kaikki seurausta hallinnon piittaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä toimia kriisien voittamiseksi.

Suuruudenhulluja projekteja

SAPPI Usutun, maan ainoan massatehtaan ja Swazi Paper Mills -paperitehtaan äskeiset romahdukset ovat paljolti seurausta hallituksen harjoittamasta rahojen syytämisestä monarkialle. Typerä Mswati III on päättänyt äitinsä kanssa puskea eteenpäin kaikkia turhamaisia projekteja, muun muassa rakennuttaa Sikhupen kansainvälisen lentokentän, joka tulee maksamaan ainakin 500 miljoonaa randia. Swazimaalla on jo ihan hyvä, vaikkakin alikäytössä oleva kansainvälinen lentokenttä Matashapassa.

Suunnitelman mukaan uusi lentokenttä tulee palvelemaan noin 300 000 matkustajaa ja 747 lentoa vuodessa. Sen on mainostettu tarjoavan portin Etelä-Afrikan ja Swazimaan turistikohteisiin. Sitä markkinoitiin varmana keinona Swazimaalle ratsastaa vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen aallonharjalla. Mutta Sikhupe-projekti missasi MM-kisat. Sen piti olla valmis tämän vuoden toukokuuhun mennessä, mutta se on yhä kaukana valmistumisesta, ja nyt rakennustyöläisille ei pystytä maksamaan palkkoja.

Vapaa poliittinen toiminta kielletty

Itsevaltainen komento Swazimaassa perustuu vaikeatajuiseen hallitusjärjestelmään, joka kyhättiin kokoon vuonna 1973 vanhan perinteisten neuvostojen järjestelmän eli tinkhundlan pohjalta. Tämän uuden tinkhundla-hallituksen pani pystyyn Mswati III:n edeltäjä kuningas Sobhuza II, ja siihen kuuluivat määräykset, jotka kielsivät poliittiset puolueet ja julistivat laittomaksi vapaan poliittisen toiminnan.

Swazimaan uusi perustuslaki vuodelta 2005 pitää voimassa tämän järjestelmän, esimerkiksi sallii järjettömästi vain yksilöiden, ei poliittisten puolueiden asettua ehdolle vaaleissa. Samaan aikaan hallinto käyttää väärin kulttuuria ja perinnettä oikeuttaakseen Mswatin yksinvallan olemassaolon.

Vaikka nykyinen suuntaus Swazimaassa suhtautuu entistä kielteisemmin kapitalismiin, se suhtautuu vielä vihamielisemmin maan edistyksellisiin voimiin. Kielletyt järjestöt, Kansan yhtynyt demokraattinen liike (PUDEMO), Swazimaan nuorison kongressi (SWAYOCO), Swazimaan kansan vapautusarmeija (Umbane) ja Swazimaan solidaarisuusverkosto (SSN), julistettiin kaikki ”terroristijärjestöiksi” marraskuussa 2008, kolme kuukautta sen jälkeen kun terrorismin tukahduttamislaki astui voimaan. Näiden järjestöjen ja muiden nihkeästi siedettyjen kansalaisjärjestöjen, kuten ammattiliittojen, jäseniä vainotaan rutiininomaisesti. Hieman tämän vuoden vapun jälkeen ay- ja poliittinen aktivisti Sipho Steven Jele murhattiin poliisin säilössä sen jälkeen kun hänet oli pidätetty hänen pidettyään PUDEMO:n t-paitaa.

Oppositioliike voimistuu

Muutaman viime vuoden aikana diktatuurin vastainen protesti- ja oppositioliike on tasaisesti voimistunut, samoin edistyksellisten voimien solidaarisuusliike Swazimaan ulkopuolella. Nyt yhä rohkaistuneempi oppositioliike on pannut Swazimaan hallituksen lisääntyvässä määrin puolustuskannalle. Swazimaan yhtynyt demokraattinen rintama (SUDF) käy vapautustaistelua julkisesti kun taas PUDEMOn on toimittava maanalaisena. Swazimaan demokratiakampanja (SDC) koordinoi nyt maailmanlaajuisia Swazimaa-toimintaviikkoja (GWoAS).

Ensimmäinen niistä oli tämän vuoden syyskuussa, seuraava marraskuussa ja niin edelleen. Syyskuun GWoAS:iin osallistui internationalisteja Etelä-Afrikasta ja Euroopasta. Swazimaan poliisi hyökkäsi heidän kimppuunsa ja karkotti heidät. He kuuluivat niiden 72 ihmisen joukkoon, jotka pidätettiin mielenosoitusmarssien aattona.

PUDEMOn johtajan Mario Masukun ja SWAYOCOn johtajan Wandile Dludlun liittyminen marsseille estettiin väkivalloin. Amnesty International tuomitsi ”laittomat pidätykset, karkotukset ja turvallisuusjoukkojen väkivallan käytön rauhanomaisen protestitoiminnan ahdistelemiseksi ja hajottamiseksi”.

Protestien jälkeen pääministeri Barnabas Sibusiso Dlamini sanoi, että poliisin pitäisi harkita ”sipakatanen” käyttöä eli jalkapohjien hakkaamista tai piiskaamista demokratia-aktivistien rankaisemiseksi. Hän tuomitsi ulkomaisten työläisten ja solidaarisuusjärjestöjen osallistumisen protesteihin ”laittomana sekaantumisena Swazimaan sisäisiin asioihin”.

Ay-liikkeen rooli

Suuri osa näkyvästä päivittäisestä taistelusta Swazimaassa tapahtuu maan ammattiyhdistysliikkeen, erityisesti julkisten palvelujen työntekijäliiton ja liittoutuneiden työläisten unionin (NPSAWU) toimesta, joilla on korkean profiilin rooli GWoAS-tapahtumissa. Vaikka liittoja painostetaan oleman puuttumatta asioihin, joita viranomaiset pitävät poliittisina, niiden leipä- ja voi-taisteluilla on selvä poliittinen vaikutin ja tärkeys nykyisessä tilanteessa.

Tätä kirjoitettaessa oli käynnissä tapaus, jossa hallitus yritti lopettaa palomiesten ylityövuorot ja toi tilalle sotilaita, joilla ei ole mitään palomieskoulutusta, pyörittämään paloasemaa. Tämä on yksi monista työväen taisteluista, joissa ammattiliitot näyttäytyvät periaatteellisina työläisten etujen puolustajina raakaa ja kyvytöntä hallitusta vastaan.

Hallitus on yrittänyt tukahduttaa poliittisen aktiivisuuden kieltämällä julkisen palvelun lain nojalla virkamiehiä osallistumasta minkäänlaiseen poliittiseen työhön. ”Tämä laki on pelkästään aiemman terrorismin tukahduttamislain laajennos”, sanoi PUDEMOn pääsihteeri Siphasha Dlamini lokakuussa. ”Se kohdistuu PUDEMOn jäseniin ja ay-liikkeeseen, ja ajatus näyttää olevan se, että jos he eivät saa meitä kiikkiin terrorismin tukahduttamislain avulla, sitten he iskevät meitä julkisen palvelun lailla.”

Hallitus yrittää kiillottaa kuvaansa

Samaan aikaan tinkhundla-hallitus on kiireesti ripustamassa ikkunaverhoja näyttääkseen muulle maailmalle, että Swazimaalla on itse asiassa puhtaat demokraattiset paperit. Vaikka hallitus on Siphasha Dlamininin mukaan rustaamassa lakia, joka näennäisesti tekee tietä poliittisten puolueiden rekisteröimiselle, se ei poista olemassa olevia puolueisiin kohdistuvia kieltoja. ”Tarkoitus on sallia ei-oppositiopuolueet ja edelleen estää voimat, jotka haluavat täyttää monipuoluedemokratiaa.”

Sipho Steven Jelen murha ja syyskuun GWoAS:iin osallistuneisiin swazimaalaisiin ja ulkomaisiin aktivistehin kohdistunut vaientamispyrkimys lisäsi edelleen ulkomaisen median ja kansalaisyhteiskunnan kiinnittämää huomiota Swazimaahan, ja hallinto tuomittiin ankarasti monelta taholta mukaan lukien Etelä-Afrikan ammatillinen keskusjärjestö COSATU ja Etelä-Afrikan kommunistinen puolue SACP.

Reaktiona tähän Swazimaan hallitus näyttää pyrkineen kiillottamaan imagoaan lokakuun alkupuolella järjestämällä pääministeri Barnabas Sibusiso Dlaminille mahdollisuuden ottaa vastaan ”maailman kansalaisansiopalkinnon” Bahamalla toimivalta järjestöltä nimeltä ”World Citizen Awards International”. Swazimaan hallituksen lehdistötiedote sanoi pääministerin olevat ”korkeasti arvostettu globaali hahmo, jonka rooli historiassa on ollut merkittävä”. Palkinnon kunniamaininta muutettiin myöhemmin koskemaan koko Swazimaan valtiota ”taistelusta AIDS-viruksen vitsausta vastaan”. Mutta palkinto paljastui Swazimaan hallinnon huijaukseksi ja PR-tempuksi. Banamalaisen Tribune-sanomalehden mukaan Swazimaan viranomaiset maksoivat pahamaineiselle bahamalaiselle huijarille Rudy Kingille palkinnon myöntämiseksi pääministerille.

Aktivistien taisteluohjelmaa

Hallinto voi tehdä vähän imagonsa pelastamiseksi muissakaan suhteissa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki ovat kieltäytyneet tukemasta Swazimaan pyyntöä saada rahoitusta Afrikan kehityspankilta, ja EU on äskettäin kieltäytynyt antamasta budjettitukea Swazimaalle hallituksen ”sopimattomuuden” takia, ilmeinen kiertoilmaus huonolle taloudenhoidolle.

IMF:n hyväksymä rahoitus ei olisi ollut hyvä uutinen swazimaalaisille, koska ehtona olisi ollut julkisten menojen leikkaaminen ja köyhien verotuksen kiristäminen. Mutta punainen valo Swazimaalle on merkki kasvavasta tyytymättömyydestä sen tuhlailevia käytäntöjä, muun muassa ministerien rajuja palkankorotuksia kohtaan. EU on sanonut, että se antaisi vain projektirahoitusta vesijärjestelmän, terveydenhuollon ja koulutuksen tarpeisiin EU:n ja Swazimaan vuosina 2008–2013 voimassa olevan sopimuksen mukaisesti.

“Luulen, että me olemme näkemässä jotain rajoitettua edistystä tavassa, jolla kansainvälinen yhteisö kohtelee Swazimaata”, sanoi Dumezweni Dlamini Sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden säätiöstä. ”On haluttomuutta pelastaa maa rahallisesti. Mutta viime kädessä ratkaisun ongelmiin on tultava yhdistyneiltä organisaatioilta itse Swazimaassa, demokraattisen järjestelyn ehdoilla. Mikään rahamäärä tai taloudellinen järjestely yksin eivät toimi.”

Tämä kaikki merkitsee sitä, että solidaarisuus Swazimaan vapautusliikkeelle edellyttää vahvempia ja yhteisiä ponnistuksia. Maan aktivistien mukaan on keskityttävä useille tasoille: paljastettava totuus Mswatin hallinnosta muulle maailmalle, kampanjoitava Swazimaan vastaisten pakotteiden ja boikottien puolesta, saatava edistyksellisille järjestöille maan sisällä ja maanpaossa resursseja ja laajennettava Swazimaan solidaarisuusverkostoa kansainvälisesti ja koordinoitava kansainvälistä solidaarisuustyötä.

Kirjoittaja on Tiedonantajan Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtaja.

Käännös Erkki Susi

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.