Tässä arkistossa on listattu Tiedonantaja.fi:n artikkelit ennen uusitun sivuston avaamista 28.1.2010.
Suomen kieli muuttuu, ja me sen mukana.
Siitähän on jo aikaa, kun kontti muuttui tuohisesta selkärepusta rahtilaivojen kappaletavarain kuljetussäiliöksi.
Nitrosta kun puhutaan, on syytä tietää, onko kyse räjähdysaineesta eli nitroglyseriinistä tai saman nimisestä sydänlääkkeestä.
Sydänlääke on myös digitalis , joskin digillä nykyään tarkoitetaan lähinnä tulossa olevaa uusinta televisiolähetysten toimintateknologiaa -- tai jotakin sen tapaista.
Anginan kohdalla on syytä tehdä ero tutun kurkkutaudin ja yleisen sydänvaivan, angina pectoriksen välillä.
On myös tuo mikro , jolla aluksi tarkoitettiin mikroaaltouunia. Sittemmin mikro on alkanut tarkoittaa myös henkilökohtaista tietokonetta eli PC:tä. Kun jo on olemassa semmoinenkin kummajainen kuin "mikrotukihenkilö", on siis tiedettävä, tarkoitetaanko uusavuttomia mikroaaltouuninpyörittäjiä pitsanlämmittämisessä tukevia konsultteja, vai todellakin mikrotietokoneen käyttöympäristön opastajia.
Varmin keino tajuta, että on vanhenemistaan auttamattomasti pudonnut nykykehityksen kelkasta, on huomata, ettei ymmärrä televisio- tai bussinkylkimainoksista enää edes sitä, mitä tuotetta tai palvelua ne oikein kauppaavat. Mainos kun koostuu vain jostakin kummallisesta ulkomaankielisestä nimestä kuten "Elisa Communications", ja perässä omituinen kirjainyhdistelmä www.jotakin.com.
Nuoremmat -- alle kolmekymppiset -- ovat kuitenkin kertoneet, että kyse on jostakin "internet"-hommasta, ja kauppatavarana on ties mitä "logoja" tai "wappeja" tai muita ns. sisältötuotteita mm. kännyköihin. Kännykkä on sentään tuttu kapine, koska kaikki -- etenkin nuoret tytöt -- räpeltävät sitä vekotinta tai jopa puhuvat siihen kimeällä ja laahaavalla äänellä jo heti aamutuimaan metrojunassa.
Yli nelikymppisen ei myöskään enää kannata ostaa uutta televisiota, videonauhuria, stereoyhdistelmää tai autoradiota, koska niiden asennus ja käyttö vaatii vähintään diplomi-insinöörin koulutuksen. Eikä uudella stereolevysoittimella voi enää edes soittaa perinteisiä oikeita äänilevyjä, vaan tarvitaan jotain omituisia pieniä CD-kiekkoja tai vielä pahemmin "minidiscejä" -- mitä ne sitten lienevätkin. Vanhat videonauhatkin ovat muuttumassa joiksikin DVD-pampuloiksi.
Ei näistä ihmeellisyyksistä vanha kuttaperkkasukupolvi enää selvää ota.
Entä miten sitten me, jotka edelleen puhumme "vanhoista markoista" tarkoittaen ennen vuotta 1963 käytössä olleita nykyiseen verrattuna kaksi nollaa enemmän sisältäneitä rahoja, kykenemme ensi vuodenvaihteen jälkeen sopeutumaan uuteen euroon, joka on kuusi nykymarkkaa -- ja peräti 600 vanhaa markkaa?
Ei sitten millään!
Mitä syödään vuonna 2050 vietettävillä suomalaisilla perinneruokapäivillä?
-- Mikroaaltouunissa lämmitettyä einesjauhelihapitsaa.