Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Maailmalla ja myös Suomessa on jo pitkään ollut käynnissä
yksityistämisbuumi. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ollaan
ulottamassa myös julkisiin palveluihin. Jos EU:n uusi perustuslaki
vahvistetaan, se antaa yksityistämiselle lisää vauhtia. Ylikansalliset
kapitalistiset instituutiot kuten Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki
WTO ja EU painostavat myös kehitysmaita yksityistämään
tuotantoaan, julkisia palvelujaan ja luonnonvarojaan. Esimerkiksi kaikille
ihmisille elintärkeän veden yksityistäminen on käynnissä,
kaasun ja sähkön yksityistämisestä puhumattakaan. EU
ajaa veden yksityistämistä innokkaasti eurooppalaisten vesiyhtiöiden
juoksupoikana.

Yksityistämisen tueksi esitetään kaikkialla suunnilleen
samoja uskottavan tuntuisia perusteluja. Tutkimukset ja kokemukset osoittavat
kuitenkin perustelujen perättömyyden. Yksityistämisen klassista
esimerkkiä, Margaret Thatcherin hallituksen 1986-90 suorittamia
kaasu-, sähkö- ja vesilaitosten yksityistämisiä on paljon
tutkittu. Seuraavat seitsemän myyttiä kommentteineen koskevat
erityisesti näitä yksityistämisiä, mutta pätevät
soveltuvin osin myöhempiinkin yksityistämisiin.

1. Yksityistäminen johtaa avoimeen kilpailuun uusien alan yhtiöiden
kesken, mikä antaa tavallisille kuluttajille mahdollisuuksia valita
ja käyttää valtaansa ”täysivaltaisina” kuluttajina.

Kokemusten mukaan on hyvin epätodennäköistä, että
kilpailua esiintyy markkinoiden siinä osassa, joka suoraan vaikuttaa
esimerkiksi energia- ja vesipalvelujen pienkäyttäjiin – siis
paikallisessa jakelussa. Näin siksi, että markkinoiden tälle
sektorille on tyypillistä ”luonnollinen monopoli”. Jos kilpailua
ei esiinny, kuluttajien valinnanmahdollisuus ei myöskään
realisoidu.

Näin kävi Britanniassa. Kuluttajilla on, kuten oli ennen yksityistämisiäkin,
vain yksi vaihtoehto, alueellinen monopolitoimittaja. Erona on vain se,
että firma on yksityinen. Tietyssä määrin kilpailu suurista
teollisista ja kaupallisista energiankäyttäjistä lisääntyi
ja alensi niiden maksamia hintoja. Mutta kotitalouksille hinnat nousivat.

Muualla maailmassa kokemukset ovat vielä raadollisempia.

2. Yksityistäminen johtaa alempiin hintoihin ja parempaan palvelutasoon.

Kaasua lukuun ottamatta kotimaisten julkisten palvelujen tariffit Britanniassa
nousivat inflaatioastetta nopeammin yksityistämisen jälkeen. Vesi-
ja viemärimaksut yli kaksinkertaistuivat, ja myös sähkön
hinta nousi dramaattisesti, koska yksityistettyjen firmojen osakkeenomistajat
halusivat kasvattaa voittojaan. Kaasun hintojen aleneminen johtui Pohjanmeren
luonnonkaasun halpenemisesta, ei yksityistämisestä.

Tariffien ja maksujen korotukset iskevät vähätuloisiin
kotitalouksiin erityisen pahasti, koska energia- ja vesilaskut vievät
huomattavasti suuremman osan niiden tuloista kuin varakkaiden kotitalouksien
tuloista. Britanniassa tämä pahensi köyhyyttä. Yksityistämisten
jälkeen niiden toimeentulotuen tarvitsijoiden määrä
lisääntyi 300 prosentilla, joilla oli maksamattomia energia- ja
vesilaskuja.

Samanlaisia kokemuksia on myöhemmin saatu ympäri maailmaa.
Kun esimerkiksi Maailmanpankki pakotti Cochabamban kaupungin Boliviassa
myymään vesilaitoksensa amerikkalaiselle Bechtel-yhtiölle
1998, Bechtel kaksinkertaisti veden hinnan. Vedestä tuli kalliimpaa
kuin ruoka. Asukkaat nousivat kapinaan ja ajoivat Bechtelin ulos Boliviasta.

3. Julkisten laitosten muuttaminen yksityisiksi yhtiöiksi nostaa
niiden tehokkuutta.

Tutkimukset osoittavat, ettei yksityistettyjen yritysten toiminnassa
ole mitään yhtäläistä suorituskyvyn paranemissuuntaa.
Jotkin petraavat ja jotkin taantuvat. Pintapuolisesti katsoen Britanniassa
yksityistettyjen laitosten voittotulokset näyttivät osoittavan,
että ne toimivat hyvin. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että
useimmiten tämä johtui anteliaista sopimuksista, joita hallitus
solmi firmojen kanssa ennen yksityistämistä.

Selviä voittajia yksityistämisistä Britanniassa olivat
yksityistettyjen firmojen suuria voittoja kahmineet osakkeenomistajat ja
jopa sadan prosentin palkankorotuksia saaneet johtajat. Yhtä selviä
häviäjiä olivat työntekijät, joiden määrää
vähennettiin ja joiden työtahtia kiristettiin.

Tehokkuuden, hintojen ja palvelutason kannalta kansainvälisesti
surullisenkuuluisa esimerkki on Britanniassa myöhemmin tehty rautateiden
yksityistäminen. Se johti rataverkon ja asemien rappeutumiseen, hintojen
nousuun, aikataulujen pettämiseen ja onnettomuuksiin.

4. Hallitus saa veronmaksajien eduksi reilun hinnan yksityistettävistä
laitoksista.

Britannian kokemus ei missään tapauksessa osoita, että
Margaret Thatcherin hallitus teki 1980-luvun lopulla hienon kaupan veronmaksajien
hyväksi, kun se möi valtion kaasu-, sähkö- ja vesilaitokset.
Laitokset myytiin selvästi niiden todellista arvoa alemmasta hinnasta.
On puhuttu jopa alle puolta alemmasta hinnasta.

Kun hallitukset – ja kuntapäättäjät – yksityistävät
julkisia firmoja, niitä ajaa lähinnä ahdas poliittinen etu,
tarve rahoittaa budjettia panemalla julkista omaisuutta ”lihoiksi”
ja halu olla mieliksi pääomapiireille. Niinpä myyntihinnan
painaminen alas on lähes väistämätöntä.

5. Suurten julkisten omistusten myyminen antaa kaikille kansalaisille
mahdollisuuden saada osakkeita ostamalla osuuden yksityistetyistä laitoksista.

Halu luoda sitä, mitä kutsutaan ”kansankapitalismiksi”
tai ”osakkeenomistusdemokratiaksi”, oli muun muassa Thatcherin
hallituksen yksityistämisohjelman julkilausuttu perustelu. Tämä
perustelu jättää kuitenkin huomiotta sen, että julkisen
omistuksen oloissa kaikilla veronmaksajilla jo on osuus julkisista laitoksista.
Niinpä Britanniassa on usein kysytty, ”miksi meitä pitää
kannustaa ostamaan sitä minkä me jo omistamme?”.

Sitä paitsi mahdollisuus osallistua kansankapitalismin juhlaan riippuu
kyvystä ostaa pääsylippu. Siinäkin tapauksessa, että
hinta on rutkasti alihinnoiteltu halpojen osakkeiden muodossa, tulojen (tai
tiedon tai kiinnostuksen) puute estää huomattavaa osaa väestöstä
osallistumasta. Näin on käynyt muun muassa Britanniassa.

Yksityistämisten yhteydessä tapahtunut osakkeiden myynti on
Britanniassa vain syventänyt yhteiskunnan taloudellista eriarvoisuutta.
Se on merkinnyt tehokasta tulonsiirtoa kaikilta veronmaksajilta jo ennestään
varakkaille ja hyvin toimeentuleville.

Mitä pienempi maa ja mitä pienemmät pääomamarkkinat,
sitä todennäköisemmin ulkomaiset sijoittajat korjaavat hyödyn
julkisten yhtiöiden ja laitosten yksityistämisestä.

6. Yksityistäminen mahdollistaa ”jäykän”
sääntelyn minimoimisen.

Tutkijoiden mukaan pääopetus Britannian kokemuksesta on, että
sääntelyn vahva lainsäädännöllinen kehys yhdessä
riippumattomien ja kuluttajamyönteisesti suuntautuneiden sääntelyelinten
kanssa on olennainen ennakkoedellytys tavallisten kuluttajien suojalle.
Myös brittihallitus joutui tavallaan tunnustamaan tämän,
kun se 1992 lisälainsäädännöllä vahvisti yksityistettyjen
laitosten sääntelyelinten valtuuksia.

7. Julkisia palveluja tuottavia laitoksia voidaan kohdella muiden
kaltaisina liikelaitoksina markkinoilla ja niiden tehtävä on yksinkertaisesti
tuottaa, toimittaa ja myydä hyödykkeitä.

Tämä on myytti, koska se ei tunnusta yleishyödyllisten
palvelujen erityisluonnetta verrattuna muihin markkinoilla ostettaviin ja
myytäviin hyödykkeisiin. Esimerkiksi energia- ja vesipalvelut
ovat perustavanlaatuisen tärkeitä kaikkien ihmisten elämälle
ja elämänlaadulle. Sen lisäksi ne ovat myös strategisen
tärkeitä taloudelle sekä kaupunkien ja maaseudun kehitykselle.
Sen takia tavanomaisten markkinaperiaatteiden pitää koskea niitä
mahdollisimman vähän.

Yksityistämisten kokemus osoittaa, että edellä mainittujen
myyttien pohjalta toimiminen johtaa tavallisten ihmisten ja yhteiskunnan
kokonaisedun kannalta vahingollisiin seurauksiin. Kehitysmaiden köyhille
ihmisille se on suorastaan tuhoisaa.

Monia huonoja poliittisia päätöksiä voidaan korjata
vaihtamalla päättäjiä. Mutta yksityistämisen erikoispiirteeksi
on osoittautunut se, että kun julkinen omaisuus on myyty yksityisiin
käsiin, tapahtunutta on vaikeaa ellei mahdotonta korjata. Siksi on
taisteltava yksityistämisen ennalta estämiseksi. (ES)