2 posts / 0 new
Uusin kirjoitus
Petra
Offline
Last seen: 6 days 12 hours sitten
Joined: 20.12.2016
Työhyvinvointivaltio
Article: 
Työhyvinvointivaltio
Vanha Masi
Offline
Last seen: 5 years 10 months sitten
Joined: 31.10.2015

Laulajat todella työskentelevät laulaen mutta kaikkiin hommiin se ei sovi eikä ainakaan kaikilla äänillä. Maailma muuttuu ja meidän pitää muuttua sen mukana muutoin emme pärjää, on osattava monen sortin hommaa ja tehtävä työtä tuotteliaasti sillä luimistelijat eivät kauaa enää pysy työnsä ääressä.

Ei osa-aikaisuus ole niinkään pahasta sillä pääasiahan on, että sitä työtä on jatkuvasti. Jos sitten osa-aikaisen palkka ei riitä niin voi hankkia toisen osa-aikaisen ja heti helpottaa.

Kaikki työt ovat hyviä mutta ne joista maksetaan paremmin ovat parempia monessa suhteessa. Kannattaakin pyrkiä ammattiin jossa on muitakin vaatimuksia kuin paikalla olo ja ihan perustehtävät joihin jokainen kykenee. Meillä koulutus on ainakin lähes ilmaista joten ei hintakaan opiskelun suuri este ole.

Palkkojen tulee vastata työn tuottavuutta, lasten hoidossa ja monessa muussakin se saattaa olla vaikeaa mutta siihen pitää panostaa jotta päästään kustannustehokkaaseen toimintaan.

Kunnat ovat Petra huono esimerkki koska niiden palkat maksetaan verovaroista, kuntien laskutus kun ei monessakaan kohden ole kustannusvastaavaa. Kuntien ja valtion palkkoja pitää suitsia verovarojen mukaan, niiden pitää elää ilman isompia häiriöitä.

Meillä Suomessa palkkoja nosteltiin vapaasti 2008 ja jälkeen vaikka muut jo näkivät laman tulon ja toppuuttelivat. 2008 jälkeen palkkamme nousivat lyhyessä ajassa noin 30% ja kiky oli vain reilut 3% eli 10% tarpeesta noin suurin piirtein. Kiky pitäisi todella puskaa ja tehdä uusi noin 20% vaikutuksella jolloin alkaisimme taas olla kilpailukykyisiä muutaman vuoden sisällä.

Verotusta lisäämällä ei saada mitään positiivista aikaan vaan pitää muuntaa työehtosopimuksia siten, että niiden avulla saadaan aikaan työsopimuksia muuallekin kuin erikoisaloille loistoristeilijöiden ja Mersujen valmistukseen. Siinä on ay liikkeelle vastuuta muuttaa systeemiään globaaliin maailmaan sopivaksi. Nythän jo jenkeistä joku talous viisas sanoi jotta nykynuorten sukupolvi ei enää voi ajatella palkkojensa nousevan yli nykyisin töissä olevan sukupolven.

Maailma kun on globaaliksi muuttunut niin jokainen kilpailee jokaisen kanssa ja elintasot tulevat tasaantumaan. Siinä me tavallaan kärsimme mutta botsuanalaiset voittavat. Se lienee oikeudenmukaista koska maailmassa ei ole koko väestölle varaa pitää elintasoa johon olemme tottuneet.

Paikalla olevat käyttäjät

There are currently 0 users online.

Uudet käyttäjät

  • tuusavolainen
  • patrik.laakkonen
  • ilyas.albayrak
  • Marus
  • L