Jyrki Laukkanen 1 vuosi, 4 kuukautta sitten 07.09.2010

Isoisäni oli vapaaehtoisena hevosvälskärinä Japanin sodassa 1904.
Helsinkiin palattuaan hän löysi töitä
tulkkina Itämeren laivastosta. Kun
Helsinkiä linnoitettiin 1914 Leppävaaran tienoilla ja nykyisen Pajamäen alueella niin hän oli jonkin-
laisena nokkamiehenä . Puunkaatopuuhissa kiinalaiset sotavangit olivat erityisen ammattitaidottomia. Sattui parikin kertaa ,että puu kaatui kaatajiensa
päälle. Kun allejäänyt todettiin kuolleeksi , niin kaikki kokoontuivat
hänen ympärilleen hohottamaan ja naureskelemaan. Ehkäpä he iloitsivat
ruumiin puolesta , että tämä pääsi
huilaamaan. Ehkäpä mekin voisimme
iloita kun elämäntyönsä tehnyt pääsee
ikuiseen lepoon ja naureskelee mennessään meille , jotka jäämme
linnoituksiamme rakentelemaan.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
Aktiivisia keskusteluja:
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 1 päivä, 1 tunti sitten. (2)
kirjoittaja johannes,kaila
aloitti 2 päivää, 8 tuntia sitten. (4)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 2 päivää, 14 tuntia sitten. (5)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 1 viikko sitten. (14)
kirjoittaja sakke
aloitti 4 päivää sitten. (5)
kirjoittaja Niko Aslak
aloitti 1 viikko sitten. (17)
kirjoittaja sakke
aloitti 2 päivää, 1 tunti sitten. (2)
kirjoittaja Hannu Ketoharju
aloitti 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten. (249)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 1 viikko, 2 päivää sitten. (22)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 4 päivää sitten. (7)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (35)
kirjoittaja José
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (38)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 2 päivää, 19 tuntia sitten. (1)
kirjoittaja Työelämän keskus
aloitti 2 viikkoa, 2 päivää sitten. (5)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 5 päivää, 18 tuntia sitten. (6)
kirjoittaja jari ansio
aloitti 1 viikko, 2 päivää sitten. (9)
kirjoittaja sakke
aloitti 1 kuukausi sitten. (29)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 1 viikko, 1 päivä sitten. (8)
kirjoittaja Duunarimaisteri
aloitti 1 viikko, 4 päivää sitten. (17)
kirjoittaja anar_kisti
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (22)