Taustoja 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten 07.09.2012

Olisiko tämä Tiekkarin tämän vuoden paras kirjoitus? Tässä on kolme huomioitavaa kohtaa.

1) Itselleni vanhana Hector fanina tuo rahoitussysteemi oli aivan uusi tieto. Aikanan itseltä meni yksi Hectorin levy (Hectorock I) totaalisesti pilalle, kun jäi päiväksi ikkunan eteen aurinkoon, sehän kuumassa kupristui alla olevan esineen takia soittokelvottomaksi.

2) Kysymys "Onko imperialismi tupakkatauolla?"

Ei todellakaan ole, kylmä sota jatkuu edelleen toisin asein ja mediamanipulation avulla, välin avuksi tarvitaan jopa pommituksia.

3)"Vaihtoehtomediaa verkossa", se on tärkeää, EU-hyväksytty valtamedia toimii Atte Blomin kuvaamalla tavalla:

"– Nykyään valtamedia on Yhdysvaltojen johtama valehteluverkosto, jota YLE ja Helsingin Sanomat yksi yhteen toistavat."

Tästä samasta kirjoitti jo aikoinaan Olli Tammilehto Chomskyn kirjan "Uusi sotilaallinen humanismi" suomenkielisen version esipuheesen kuvaavasti:

"Kun suomalainen eliitti samaistuu aina vain saumattomammin suurvaltajohtoiseen ja itse suurvallaksi pyrkivään EU:hun, on hyvä tajuta, millaisia terroritekoja, kansanmurhia ja muita äärimmäisiä rikoksia suurvalta-aseman säilyttäminen näyttää vaativan niin nyt kuin aikaisemmin.

Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaista uuskielestä lukiessa tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan."

http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/ar...

Mie 9 kuukautta, 1 viikko sitten 10.09.2012

Tämän jutun Osallisille...TUHANNET KIITOKSET!Tuli oikein Tippa silmään,kun löytyi TÄÄLLÄ vielä Näin Rohkeita ja Rehellisiä Ihmisiä.

jyrki laukkanen 9 kuukautta, 1 viikko sitten 10.09.2012

Eäkeläisten soisi osallistuvan politiikkaan huomattavasti nykyistä enemmän. Ikä on tuonut visioita ja elämänkatsomusta verrattuna broilereihin,joita pullahtelee esiin nopealla syötöllä. Kypsässä iässä ei tarvitse pelätä asemansa puolesta ja voi laukoa totuuksia. Ongelmana on veteraaneille puuttuvat verkostot ja nykytekniikan hallinta. Tiedotusvälineet ja niiden toimittajat tuovat esiin ehdokkaita vain laskelmoiden ja julkaisevat heistä aineistoa jonkinlaisen yhteisen sopimuksen perusteella. Julkisuuskynnystä ei ole helppo ylittää. Politiikassa on persoonallisuuksia yhä vähemmän ja kuivia tylsimyksiä sitäkin enemmän.

hanskis 9 kuukautta, 1 viikko sitten 12.09.2012

on loppunut usko. hyvästi työväen perinteet.. ei ole enään työväen puolueita.. vappukaan ei tunnu miltään ilman työväleä puolustavia puolueita.. nyt toista työväen puoluetta kiinostta urheilu ja kultuuri ja toista työväen puoluetta kiinostaa pankit ja elitti.. ja sijoittajat..

jos äänestä muita olet poulisti tai nationalisti tai rasisti..

europassa menossa historian suurin tulonjako rikkailta köyhille...

operaatio jossa euroopasta yrtetään tehdä suunnittelu markkinatalous maa

Kun ei ole oppsitioata ei näytä olevan työväen puoluetta.. joka esim puolustasi euroopan työläiste oikeuksia

Heidän oikeudet vaikuttavat meidänkin työläisten oikeusiin.. kuulen vaan sanoja tehkää pidempää päivää töitä olette laiskoja.. näinkö työväen puolueet nykyisin ajattelevat työntekijöistä.. mummot äänesti Vale työväenpuoluetta.. kun sa hallitu paikan nää puoluueet lakkasi työväestö olemmasta.. en muista minään aikana että työväen like olisi ollut näin vaisu..samaan aikaan istuu hallitusessa 2 entistä ay miestä..ihme juttu.. eurooppaan ajetaan palkka alea ja työtunteja enmmän pienemällä palkalla..

hanskis 9 kuukautta, 1 viikko sitten 12.09.2012

tämä on seurasta euroopantalous uuudistuseta jota nyt runnotaa voimalla läpi työväen puolueiden mukana olessa.. tämä ääri oikeistolainen talouspolitiikka johtaa konflikteihin ja poliisivaltion syntyyn eussa.. llisäksi kehityksetä on seuraulksena tiiviimpi ynteistyö naton kanssa perusoikeusien heikentämiset sekä harvain valta.. jota johtaa eliitti..

Puolueiden johtajat ovat sitotuneet täydelliseti tähän suunitelmaan..

On olemassa rahhaa joka kulkee kädestä käteen se on se markkina raha se luo kasvua.. on olemassa ns passiivi raha eli se raha jonka rikas säästäjä panee kinteään esim raakaineet turvaan .. tai ns valtiot jotka ei pidätä veroja..

Mitä enemmän tätä raha pakooa sen enmmän joudumme säätämään ja leikkaamaan.. on luotu järjestelmä josta on pumpattu rahha ulos..

tarkoituksena että katsotaan mikä on kunkin valtion minimi taso.. valtiot euroopassa ajetaan minimitasolle..

sosiaalituvaa vähenetään leikataan palkoista työttömyyskorvauksista.. jotta talous tehostuisi

Päätääjät kuvittelevat näiden toimien johtavan talous kasvuun.. jjonka aikana taas nämä sanat säätäjät kotiuttavat omaisuttensa..

näin yksinkertaiseti pakotetaan syytemit säästämään..ongelmana on että

tätä koneistoa ei pysty pysäytämään..

jos passiivi raha kasvaa liian suureksi tulee säätäminen mahdottomaksi...

toinen ongelma kun passiivi raha palaa jos se tulee keralla aiheutaa se hetkellisen inflaation..

hyötyjinä ovat ne jotka kynevät sijoitamaan.. maksajina köyhät työttömät
ja soiaalitukienvarasa elävät..

ja tätä toimintaa tukee 2 vasemmistopuoluetta.. he eivät edes yritä vaikuttaa tähän

hanskis 9 kuukautta, 1 viikko sitten 12.09.2012

euroopaan syntyy hyvin paljon ääri nationalitisia oikeisto ryhmitymiä..jotka lietsovat vihaa syteemejä kohtaan tätä onfgelmaa varten koulutetaan naton erikois yksikkö turvaamaan poliiseja euroopassa.. euroopasta on tulossa hyvää vauhtia oliisi valtio.. jos tämä.. euroopan suunitelma talouden rakentaminen epäonnistuu...esim jos talous kasvu ei alkkaan ja menee enmmän ja enmmän aikaa kun passivi rahat palaa..ilman pasiivi rahan paluuta ei voida elvyttää.. koska ilmeiseti ei ole tarkoitus velkaantua lisää..

ihmettelen miksi tästä ei puhuta tai miksi ei kerrota..

siksi että sijoittajat ja pankit ei halua kansan tietävän.. koska silloin kansa voisi toimia spekulatiiviseti.. ja olisi mahdotan käynnistää talouskasvua.. voisi myös seurata että passivista rahaa muodostuisi likaa ja että siitä tulisi pysyvä ilmiö...

KUn uuudistukset on runnottu läpi tulossa on myös rahansiirtovero.. jolla jatkossa estetään rahavirrat.. ulos..
Talouskriisi on täysin suuniteltu operaatio.. sen tätyi panna alulle koska finassimaailman ongelmat paisuivat liian suuriksi.. nyt ongelman maksajina köyhälistö ja työntekijät

Velallisen asema todella huono.. moni voi menetää koko omaisuutensa..tästä omaisuuden uus jaosta varoitti jo aiemmin niinistö samoin natosta joten tämä on suuniteltua jo kauan aikaa sitten..itse toivoisin että kyettäisiin tekemään yhteiskuntaaavoimmin dialogein jossa kansaala mahdolisus vaikuttaa demokratiaan.. harvain valta se ei kenekään etu

Työeläkeläinen 9 kuukautta sitten 16.09.2012

Ei Attekaan huomannut venäläisen kenraalin imperialistisia ajatuksia kun hän ne lausui Venäjän johdon edustajana kesällä Helsingissä. Ei parane olla noin yksisilmäinen!

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
  • Tiedonantaja-lehti ja TA-Tieto Oy eivät vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä.
  • Toimitus voi muokata, siirtää tai hylätä viestejä, jotka poikkeavat keskustelujen aiheesta tai sisältävät kyseenalaista materiaalia.
  • Kommentteja voidaan julkaista lehden sivuilla toimituksen harkinnan mukaan.
Aktiivisia keskusteluja:
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. (99)
kirjoittaja Jari-Pekka Tamminen
aloitti 6 tuntia, 23 minuuttia sitten. (2)
kirjoittaja sakke
aloitti 19 tuntia, 3 minuuttia sitten. (3)
kirjoittaja EiKukaan
aloitti 21 tuntia, 4 minuuttia sitten. (4)
kirjoittaja Hra Smith
aloitti 3 kuukautta sitten. (23)
kirjoittaja Työeläkeläinen
aloitti 2 viikkoa, 2 päivää sitten. (26)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (81)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (24)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 viikko, 1 päivä sitten. (16)
kirjoittaja Karjalan Priha
aloitti 3 päivää, 7 tuntia sitten. (5)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 5 päivää, 3 tuntia sitten. (4)
kirjoittaja Torpeedo
aloitti 2 viikkoa sitten. (8)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 viikko, 2 päivää sitten. (3)
kirjoittaja Markku Nevalainen
aloitti 4 viikkoa sitten. (66)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 1 viikko sitten. (5)
kirjoittaja Risto Koivisto
aloitti 1 viikko, 3 päivää sitten. (16)
kirjoittaja S.P.K.
aloitti 1 viikko, 4 päivää sitten. (4)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 3 päivää sitten. (24)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 1 viikko, 6 päivää sitten. (19)
kirjoittaja Unto Kiiskinen Jokioinen
aloitti 2 kuukautta sitten. (37)