Kuubassa lakialoite veroitukseen siirtymisestä

Iivari 11 kuukautta, 1 viikko sitten 17.07.2012

Kuuban parlamentti on saanut lakialoitteen verotuksen aloittamisesta. Verotus koskisi mm. asumista, enrgiaa ja muita hyödykkeitä. Itselleni oli yllätys että käytännössä mitään verotusta ei ole ollut,vaikka maassa on toimiva infrastruktuuri ja mm. korkeatasoinen koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmä. Olisi mielenkiintoista käydä keskustelua Kuuban muutoksista, siis asiapohjalla, ja niin että myös oikeasti sosialistisen talouden kiemuroista tietävät osallistuisivat keskusteluun. Nyt en siis kaipaisi mitään tyhjää juupas/eipäs väittelyä.

armas 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 01.08.2012

Veroja ei tarvitse varsinaisesti kerätä, jos valtio haalii resurssit muuta kautta (satotuotot, vientituotot, työntekijöistä saatava "lisäarvo"). Varsinainen kysymys on, osaako iso valtio hallita investointejansa tuottavammin kuin pienempi organisaatio (yritys).

Lisäksi voisi tehdä vaikka siten, että valtio asettaa nollaverotuksen ja painaa itsellensä seteleitä tarpeen tullen. Silloin inflaatio korvaisi verot.

jyrki laukkanen 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten 05.08.2012

Jostain syystä Suomessa asuvat kuubalaiset eivät osallistu keskusteluun maansa erinomaisuudesta. Suurlähettiläs sitäkin aktiivisemmin virkansa puolesta.

PSillanpää 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten 09.08.2012

Kun tämä aihe tuli keskusteluuan ajattelin, "ei kuulu minulle", mutta jyrki laukkasen sanomisen perään en voinut olla hiljaa. Raamatussa "kiivas Jumala uhkaa kostaa isien pahat teot jopa kolmanteen polveen", mutta kommunistinen "jumala" on nopeuttanut prosessia siten, että loikkarien tai muuten huonojen lausuntojen antajien sukulaiset kärsivät heti rangaistuksen kotimaassaan! Tästä on vuosien varsilta lukuisia esimerkkejä niin Euroopasta kuin muualtakin ja koskee varmaan myös Kuubalaisia Suomessa.

SF 10 kuukautta sitten 23.08.2012

Mahtaako olla näillä tietäjillä omakohtaisia kokemuksia esim.Kuubasta jotka laukovat totuuksiaan. Samoin oli viime sunnuntain HS:n Venezuela-"artikkeli", jossa haastateltiin pelkästään opposition edustajia ja komeasti kuvassakin oli kauppa jossa oli tyhjä hylly. Ois sitä propagandan määrää, ja näillä perusteilla kun ruvetaan mattimeikäläiset tekemään analyyseja, porvarit vain hurraa. Eli käykää ja kommentoikaa sitten.

jyrki laukkanen 10 kuukautta sitten 24.08.2012

Taas kerran todettava Hesarista, että se on maailmanpolitiikkaa koskevan aineistonsa suhteen bilderbergiläinen uutisväline kuten nykyisin myös osin YLE.
Hesari käy siis taistelua Pahan Akselin maita vastaan kaikella innolla. Kyseistä ilmausta käytti poika Bush maista,jotka eivät suostu luovuttamaan luonnonvarojensa hyödyntämistä ylikansallisille suuryrityksille eivätkä avaa markkinoitaan täydellisesti ja tullivapaasti näiden tuotteille.

Google: Bilderberg Massmedia Manipulation

armas 9 kuukautta, 4 viikkoa sitten 24.08.2012

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta Hitlerin Saksasta.

Pitäisikö minun olla vain hiljaa historiasta?

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
  • Tiedonantaja-lehti ja TA-Tieto Oy eivät vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä.
  • Toimitus voi muokata, siirtää tai hylätä viestejä, jotka poikkeavat keskustelujen aiheesta tai sisältävät kyseenalaista materiaalia.
  • Kommentteja voidaan julkaista lehden sivuilla toimituksen harkinnan mukaan.
Aktiivisia keskusteluja:
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 1 tunti, 21 minuuttia sitten. (2)
kirjoittaja sakke
aloitti 1 päivä, 15 tuntia sitten. (3)
kirjoittaja Jari-Pekka Tamminen
aloitti 1 päivä, 3 tuntia sitten. (8)
kirjoittaja Työeläkeläinen
aloitti 2 viikkoa, 3 päivää sitten. (27)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. (99)
kirjoittaja EiKukaan
aloitti 1 päivä, 17 tuntia sitten. (4)
kirjoittaja Hra Smith
aloitti 3 kuukautta sitten. (23)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (81)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 2 viikkoa, 5 päivää sitten. (24)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 viikko, 1 päivä sitten. (16)
kirjoittaja Karjalan Priha
aloitti 4 päivää, 4 tuntia sitten. (5)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 6 päivää sitten. (4)
kirjoittaja Torpeedo
aloitti 2 viikkoa, 1 päivä sitten. (8)
kirjoittaja Arto Tuominen
aloitti 1 viikko, 3 päivää sitten. (3)
kirjoittaja Markku Nevalainen
aloitti 4 viikkoa sitten. (66)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 1 viikko, 1 päivä sitten. (5)
kirjoittaja Risto Koivisto
aloitti 1 viikko, 3 päivää sitten. (16)
kirjoittaja S.P.K.
aloitti 1 viikko, 5 päivää sitten. (4)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (24)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 1 viikko, 6 päivää sitten. (19)