On olemassa kahdenlaisia poliitikkoja: sellaisia joille politiikka on vain väline oman edun tavoittelussa, eteenpäin pääsemisessä.
Sitten sellaisia, joille politiikka on väline kehittää yhteiskuntaa kaikille hyväksi elää.
Näitä poliitikkoja vähän.
Useimmille politiikka on vain pelikenttä omien etujen ajamiseen ja eteenpäin viemiseen.
Vaikuttamisen keinot ovat kuitenkin siellä politiikan kentällä, ei yhteiskunnasta ulos jääminen.
Köyhät ja syrjäytyneet, politiikkaan ja poliitikkoihin pettyneet eivät äänestä ja osa jättäytyy jopa tietoisesti yhteiskunnan ulkopuolelle, on vain suurempi etu oikeistolle, eikä ole vaaraa kapitalistiselle yhteiskunnalle, rahan vallalle.
Ymmärrettävä reaktio kylläkin, jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle.
Jospa yhteiskunnan ulkopuolelle jää suuria kansanjoukkoja, tietoisesti, perustaen kommuuneja, osuuskuntia, omavaraistalouksia? Siihen oikeisto tulee puuttumaa lainsäädännöin, tai väkivalloin.
Kapitalismi tarvitsee riistettävänsä, alistettavansa. Aina! Kapitalismi on kulutusyhteiskunta, tavara yhteiskunta, jossa kansa rooli on olla kuluttuja. Kapitalismi on rahan valtaa, ei kansa valtaa.
Kapitalismi perustuu voitontavoittelulle, jatkuvalle kasvulle, ahneus voittaa ympäristön suojelun.
Jospa ay liike muuttaisi strategiaansa laadulliseen suuntaan ekonomian sijaan, sillä olisikin jo merkitystä ja olisi vaaraksi kapitalismi rakenteille.
Mutta ay liike on porvarillisen elämän tavan tuki ja linnake keskittyen yhteiskuntasopimuksiin, silloin kun siitä rahalla selviää, ja selviäähän se.
Ahtaajien lakko on suunta oikeaan. Eli laadulliset tavoitteet.
Jos olisi pelkästään kyse rahasta, olisi työnantajat sen jo aikoja sitten hyväksynyt.
Mutta nyt ollaankin puuttumassa Suomen erittäin heikkoon irtisanomisuojaan, sen parantaminen.
Jos sen työnantajat hyväksyisi, olisi se ennakkotapaus, ja johtaisi varmasti myös muualla kiinnittämään laadullisiin tavoitteisiin. Sitä ei kapitalismi hyväksy, ja siitä on nyt kyse.

Poliittisen uran luominen edellyttää kykyä olla ymmärtävinään enemmän kuin ymmärtää.