Matti Aalto 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 29.01.2012

Uusi viesti on lähtenyt kiertämään, laitanpa sen tännekin näkyville.

Ma 30.1.Sanginjoen kansallispuiston tukijoiden mielenosoitus klo
13.40-14.30 kaupungintalon edessä.

Oulun päättäjiä saapuu kaupungintalolle kahdeksi. Kokoonnutaan 13.40
ja näytetään suurella joukolla, että oululaiset eivät halua alueella
metsätaloustoimia vaan pyhittää sen virkistyskäytölle ja metsän
asukeille. Kutsukaa kaikki kaverinne mukaan ja pyytäkää levittämään kutsua.

PSillanpää 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 30.01.2012

Matti Aalto, näin sitä "suojellaan" paperitehtaat ja puuteollisuus Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan kun jätetään puut pystyyn Suomessa, työpaikathan eivät koskaan ole olleet komukoiden "suojeluksessa", pääasiahan on, että valtio maksaa, en kyllä ymmärrä mistä rahat.

Matti Aalto 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 30.01.2012

"Matti Aalto, näin sitä "suojellaan" paperitehtaat ja puuteollisuus Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan..."

Ilkeätkö kirjoittaa tuolla tavalla Kemijärven, Kajaanin ja muiden kannattavien tehtaiden lopettamisen jälkeen.

Maantiekartalta katsottuna tuo on pienialue, Suomen kartalta katsottuna ihan olematon alue.

Sensijaan ne alueet joiden talousmetsät jatkossa näyttävät jäävän kokonaan hyödyntämättä kapitalismin 500 vuotta jatkuneiden tilapäisten vaikeuksien vuoksi kattavat kohta puoli Suomea.

Matti Aalto 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 30.01.2012

Hieman erityislaatuista on sekin kuinka Oulun kaupungin huippu johto "suojelee" hakkuiden jatkamista.

Kaupungin johto on pyrkinyt heikentämään kaupungintalon edessä pidettyjen mielenosoituksien vaikutusta kieltämällä mielenosoitukseen osallistuneita käyttämästä kaupungintalon vessaa.

Karskimmat miehet voivat tietenkin kusta lumihankeenkin mutta etenkin naispuoliset voivat kokea tuollaisen kohtelun hyvinkin kiusalliseksi, eikä se ole kovin helppoa pakkaseen puetuille lapsillekkaan.

Sama juttu jos 20 asteen pakkasessa miekkariin osallistunut meni välillä lämmittelemään kaupungintalon aulan penkille, sieltä ajettiin ulos pakkaseen oli sormet jäässä tai ei.

Tiedustelin vahtimestarilta mistä he olivat saaneet tällaisen ohjeistuksen. Yhden vastauksen sijasta sain useita: "Emme ole saaneet ohjeistusta... kuitenkin näin meidän pitää toimia, olemme saaneet ohjeistuksen, en ota kantaa siihen keneltä, emme ole saanut ohjeistusta ja en ota kantaa mihinkään kysymykseen."

Kyllä minä ymmärrän sen että monista politiikan asioista ollaan erimieltä, luonnotonta olisi ellei niin olisi, mutta kyllä ihan vanhanaikaiset hyvät käytöstavat saisivat olla kunniassa.

Kaupungin korkein johto on korkeasti koulutettua väkeä ja elämänkokemustakin on ehtinyt kertyä, mutta ihan peruskäyttäytyminen jää kuitenkin samalle tasolle kuin pahasilla nakkikioskin jonossa tappelevilla isänmaan toivoilla.

PSillanpää 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 31.01.2012

Hyvin ilkeän, sillä Paperiliitto omalla itsekkäällä toiminnallaan oli ajamassa paperitehtaita muualle ja Venäjä, joka "ampui omaan jalkaan" puutullisekoiluillaan oli hyvänä kaverina mukana. Jos se paperin teko Suomessa ja lopputuotteiden rahtaaminen toiselle puolelle maapalloa olisi niin hyvää bisnestä niin kyllä kapitalisti rahalle persona sitä täällä tekisi ja myös monessa muussa Euroopan maassa. Mikä myöskään estää kommunistisesti ajattelevia pistämästä tehtaita pystyyn rahaa tekemään?

Matti Aalto 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten 31.01.2012

"Mikä myöskään estää kommunistisesti ajattelevia pistämästä tehtaita pystyyn rahaa tekemään?"

Onhan mullakin muutama miljardi ihan joutilasta pätäkkää, vaan kun on kartelli päättänyt mitkä tehtaat pannaan kiinni niin eihän sinne saa mennä uusia tehtaita perustamaan niinkuin elettäisiin vapaassa maailmassa.

Minä en muuten huomannut Kemijärven tapauksessa että Paperiliitto olis millään tavalla kampittanut yrityksiä perustaa uusi yhtiö entisiin tiloihin, minusta ne oli jotku muut tahot jotka kampittivat.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
Aktiivisia keskusteluja:
kirjoittaja Lauri P.
aloitti 1 kuukausi sitten. (45)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 1 viikko, 6 päivää sitten. (23)
kirjoittaja Juha Kovanen
aloitti 20 tuntia, 30 minuuttia sitten. (1)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 4 päivää, 8 tuntia sitten. (10)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 4 päivää, 5 tuntia sitten. (5)
kirjoittaja Unto Kiiskinen tietokirjailija
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (29)
kirjoittaja sakke
aloitti 1 viikko, 6 päivää sitten. (27)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (25)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 3 päivää, 22 tuntia sitten. (5)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 6 päivää, 4 tuntia sitten. (7)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 4 päivää, 23 tuntia sitten. (2)
kirjoittaja Kannattaa lukea
aloitti 6 päivää, 4 tuntia sitten. (4)
kirjoittaja Matti Aalto
aloitti 1 kuukausi sitten. (26)
kirjoittaja Jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa sitten. (3)
kirjoittaja jyrki laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 1 päivä sitten. (16)
kirjoittaja AV
aloitti 1 viikko, 3 päivää sitten. (3)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (82)
kirjoittaja Niinpä...
aloitti 3 viikkoa, 3 päivää sitten. (6)
kirjoittaja Jori Porspakka
aloitti 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. (26)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 2 viikkoa, 5 päivää sitten. (4)