WTC-tornit räjäytettiin!

OIKEA TYÖELÄKELÄINEN-EI FEIKKI 5 kuukautta sitten 26.02.2010


Ja Bushin hallinnon myötävaikutuksella. Katsokaapa tästä faktaa.

http://lampuri.fi/11.%20syyskuuta%202001.htm

Veijo Niskavaara 5 kuukautta sitten 26.02.2010

Tosi mielenkiintoinen ja ansiokas
selonteko. Olen lukenut näitä useita
ja tässä tuli taas uusia todisteita.
Kennedyn puhe täytyy lukea vielä
tarkemmin. Amerikan kansa ei sinänsä
ole sotaisa, mutta sitä on häikäile-
mättömästi manipuloitu ja pidetty
pääoman rautaisessa otteessa.

Matti Aalto 5 kuukautta sitten 27.02.2010

WTC tornit räjäytettiin tai sulatettiin tai sulatettiin ja räjäytettiin.

Tähän astisten tutkimuksien perusteella on hyvinkin ilmeistä, sanoisinko varmaa että
1. lentokoneiden törmäys ei aiheuttanut sortumaa.
2. rakennuksissa valmiiksi ollut palokuorma yhdessä lentokoneiden mukanaan tuoman palokuorman kanssa ei kyennyt nostamaan kantavien teräsrakenteiden lämpötilaa niin korkeaksi että rakenteiden palonkestoaika kyseisessä tilanteessa olisi ylitetty.

Kaikkien havaintojen ja selvityksien, sekä laajan kansainvälisen tietotaidon perusteella tiedetään että rakenteiden lämpötila on ollut jo kauan aikaa ennen sortumista selvästi aleneva, samoin kuin se että kyseisillä rakenteilla on hyvinkin vahva kyky sopeutua alenevan lämpötilan seurauksena syntyvistä pakkovoimista. Nuo pakkovoimat voivat jossakin harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa sortuman, mutta tuskin tässä tapauksessa.

Kohtalaisen alhaisen myötölujuuden teräsrakenteet ovat erittäin sitkeitä eikä esimerkiksi sodassa terässiltoja useinkaan tuhota räjäyttämällä vaan kuumentamalla, muistin varaisesti sanottuna useimmin alumiini-rautaseoksella joka palaa useiden tuhansien asteiden kuumuudessa.
Aineen sijoituksella on ratkaiseva merkitys, lentokoneisiin lastattuna sitä olisi tarvittu kohtuuttomasti.

Tällaista ainetta on tornien raunioissa ollut huomattavasti, jopa virallistenkin tutkimuksien mukaan, jäänyt kai siinä hässäkässä sensuroimatta.

On kuitenkin mahdollista että palopanoksien asettajat ovat käyttäneet myös räjähteitä sortuman tarkkaan ajastamiseen saadakseen rakennuksen sortumaan paikoilleen (vaihtoehtona ylimpien keroksien kaatuminen) - peittääkseen jälkensä mahdollisimman hyvin.

Juhani Hämäläinen 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 04.03.2010

Tässä linkistä näet kaikki...
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/index.htm

Työeläkeläinen 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 07.03.2010

Tämä alkaa mennä jo lankkusaitin salaliittopalstan tasolle!

Yleensähän jenkit rakastavat noita salaliittoteorioita mutta nyt jo kommunistitkin, täytyy ihmetellä moista yhteishenkeä!

Matti Aalto 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 08.03.2010

Hyvin monissa asioissa kannattaa miettiä sitä kuka hyötyy.

kommunismi on uskonto 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 08.03.2010

Salaliittteoria uppoo näemmä kommunisteihin, kuon kuuma veitsi voihin.
Ulkoinen tuntematon uhka uhkaa meitä. uhka on saatanasta (USA)
eikö tässä ole jo uskonnollisia piirteitä

Matti Aalto 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 08.03.2010

Mikä uskonto tai ideologia määrää leimaamaan salaliittoteorioiksi kaiken sen mikä ei ole hallitsevien esittämän tarinan mukaista?

vainoharhaisuuttako? 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 09.03.2010

Matti, voisitko täsmentää mitä tarkoitat "hallitsevien esittämällä tarinalla"
Eikö länsimaissa meilla ole sanavapaus ja täällä voi esittää mielipiteensa kaikki. Ei meillä ole "hallitsevaa luokkaa" joilla on yksinoikeus mielipiteen ja "tarinan" esittämiseen. Senvoi tehdä kaikki, kuten minä juuri tässä palstalla teen.
Kuulostaa hieman vainoharhaiselta epäillä jossain piileskelevän hallitsevan luokan joka syöttää meille pajunköyttä.

Työeläkeläinen 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 09.03.2010

Varmaan tuntuisi kommunistin mielestä hienolta jos pahin "vihollinen" USA teloittaisi kansalaisiaan tuolla tornien taistelussa. Siinähän jo mentäisiin samalle aaltopituudelle toveri Stalinin kanssa.

Pidän kuitenkin todennäköisempänä jotain reaalisempaa selitystä kuin salaliitto Irakin sodan aloittamiseksi. Todennäköisin on se mitä uutistoimitukset ovat kertoneet ja niiden lentokoneiden iskut ja rakennusten sortumisen minäkin näin TV:stä suorana lähetyksenä. Vai väitätkö sitä uudeksi Orwellin maailmojen sodaksi? joka lähetettiin suorana uutisena ympäri maailman? Miten se näyteltiin New Yorkin asukkaille on jäänyt ainakin minulle hataraksi.

Matti Aalto 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 09.03.2010

"
Eikö länsimaissa meilla ole sanavapaus ja täällä voi esittää mielipiteensa kaikki.
"

Sanan vapaus todella toteutuukin Tiedonantajassa ja aika lailla ongelmitta myös muissa työväenlehdissä, huomattavassa määrin sananvapautta esiintyy myös jopa ihan porvarillisessa mediassakin.

Itse en kuitenkaan menisi luokittelemaan porvarillisen median menettelyä sananvapaudeksi koska niissä sananvapautta on toisille enemmän ja toisille vähemmän, usein vielä niin että sananvapaus toteutuu vain jos sanomisen sisältö on julkaisijalle mieleen.

On kuitenkin oikein kiva että sinäkin saat täällä Tiedonantajan palstalla nauttia todellisesta sananvapaudesta.

Yhteiskuntaluokkien käsitteestä voisit etsiä tietoa lisää vaikkapa ihan googlettamalla.

Tuosta vainoharhaisuudestani minulla on ollut tapana sanoa:
En voi syödä lääkkeitäkään siihen kun en voi tietää ovatko ne myrkytettyjä.:)

vainoharhaisuuttako? 4 kuukautta, 2 viikkoa sitten 11.03.2010

Matti, sinua vaivaa vieläkin vainoharhaisuus!
Näet peikkoja muissa foorumeissa, paitsi omassasi (tiedonantaja.fi). Väität porvarillisen lehdistössa toisilla olevan enemmän sananvapautta kuin toisilla. Nyt haluan vähän tarkennusta väittämään, se on aika raskas väittämä, jos väität , että sanavapautta on rajoitettu lehdistössa/mediassa/internetissä.
Kokeileppa. avaa www.kauppalehti.fi. Kirjoita sinne keskustelupalstalle mitä tahansa (joka ei ole laissa kiellettym kuten kiihottaminen kansanryhmiä vastaa).
Artikkeli julkaistaa, siellä ei ole edes moderaattoria, kuten TAn sivulla.

Ohje

  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
Aktiivisia keskusteluja:
kirjoittaja Juha Ruokola
aloitti 1 kuukausi sitten. (9)
kirjoittaja Asko Julkunen
aloitti 3 päivää, 18 tuntia sitten. (1)
kirjoittaja AV
aloitti 2 viikkoa, 2 päivää sitten. (3)
kirjoittaja mikko kivioja
aloitti 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten. (37)
kirjoittaja LM
aloitti 1 kuukausi sitten. (9)
kirjoittaja Hämmennys
aloitti 3 viikkoa, 1 päivä sitten. (12)
kirjoittaja solidaarisuutta
aloitti 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten. (16)
kirjoittaja Pekka Virtanen
aloitti 1 viikko, 4 päivää sitten. (2)
kirjoittaja PSillanpää
aloitti 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten. (29)
kirjoittaja Matti Saarinen
aloitti 2 viikkoa, 1 päivä sitten. (4)
kirjoittaja Kalevi Tikkanen
aloitti 2 viikkoa, 4 päivää sitten. (5)
kirjoittaja Pekka Virtanen
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (9)
kirjoittaja A. Kassinen
aloitti 1 kuukausi, 1 viikko sitten. (16)
kirjoittaja Markku Huhtala
aloitti 2 kuukautta sitten. (15)
kirjoittaja seija leppäjoki
aloitti 2 viikkoa, 5 päivää sitten. (2)
kirjoittaja Juha Ruokola
aloitti 2 viikkoa, 2 päivää sitten. (1)
kirjoittaja Reijo Laukkanen
aloitti 2 viikkoa, 5 päivää sitten. (2)
kirjoittaja Pekka Virtanen
aloitti 1 kuukausi sitten. (10)
kirjoittaja Ari Ruokola
aloitti 3 viikkoa, 3 päivää sitten. (1)
kirjoittaja Matti Saarinen
aloitti 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. (19)