Vaalitukea myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille?

Arto Viitaniemi20.04.2010

Oikeusministeriön asettama selvityshenkilö Johanna Korhonen esittää, että myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille annettaisiin taloudellista tukea vaalikampanjointiin. Esitetty tuki ei poistaisi eduskuntapuolueiden etuoikeutettua asemaa ja valtavaa taloudellista epäsuhtaa, joka vallitsee puolueiden välillä. Myönteistä siinä on kuitenkin se, että selvityksessä tunnustetaan nykyinen demokratian toteutumisen kannalta kestämätön tilanne.

Taloudellisen tuen lisäksi Korhosen esityksessä on monia mielenkiintoisia ja kannatettavia ajatuksia puolueiden medianäkyvyyden tasapuolistamiseksi. Muun muassa internetin ja sosiaalisen median käyttöön liittyvät esitykset parantaisivat kansalaisten mahdollisuuksia seurata poliitikkojen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä paremmin. Tavoitteena on myös kiinnostuksen lisääminen poliittiseen päätöksentekoon.

Erikoista onkin, että valtamedia on jättänyt lähes huomiotta Korhosen kriittiset näkökohdat, jotka liittyvät julkisuuteen/mediaan ja niiden yhteydestä vaaleihin sekä niihin liittyvät ehdotukset. Eräs mielenkiintoinen avaus on se, että internettiin luotaisiin seurantajärjestelmä, jonka avulla kansalaiset voisivat verrata valittujen edustajien toiminnan lisäksi myös muiden ehdokkaina olleiden kannanottoja samoihin kysymyksiin.

Kunnat saisivat tehtäväksi vaalitaulujen paikalleen laittamisen ja niistä ei saisi periä maksuja. Toripaikat pitäisi vaalikampanjan aikana olla ehdokkaille ja puolueille maksuttomia ja myös kauppakeskusten pitäisi antaa mahdollisuus vaalikampanjointiin.

Johanna Korhonen on puuttunut myönteisellä tavalla niihin kysymyksiin, joihin myös SKP on kiinnittänyt huomiota ja tehnyt esityksiä vaalilainsäädännön valmistelun eri vaiheissa.

Pahasti ristiriidassa Korhosen esittämien demokratiaa parantavien ehdotusten kanssa ovat vaalilain uudistamiseksi tehdyt esitykset. Oikeusministeriö on ”säätiöimässä” eduskuntaa entistä vankemmin eduskuntapuolueiden käsiin, esittämällä eduskuntavaaleissa kolmen prosentin valtakunnallista äänikynnystä ja kieltämällä vaaliliitot.

Oikeusminiteriö seuraa toimettomana myös vaalirahoituksesta käytävää keskustelua ja päivittäin paljastuvaa ilmiselvää poliittista korruptiota.

Keskustelua

kaija 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 20.04.2010

Asiaa kaikki.
Mutta onko itse asiassa mitenkään kummallista, miten tuo valtamedia on sensuroinut tietyt aiheet kokonaan Korhosen lausunnosta. Kuka nyt kuoppaa itselleen kaivais!
Asia erikseen on, että se osa pitääkin sitten saada näillä muilla foorumeilla näkyviin!
- aivan kuten nuo kaikki poliittiset nimityksetkin, joilla maamme on rakennttu!
Niistä oli kiinnostava haastattelu aamu-TV:ssä!

Mutta koska nyt oikea kansan valta ja tasa-arvo valtaeliittiä kiinnostaa!

pauli schadrin 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 22.04.2010

Työryhmä ja päätös on kaksi eri asiaa sen näkee vähän joka asiasta. Taitaa taas toteutua tässäkin asiassa valtaa pitävien valta , jottei vaan valta vaihtuisi.(tulis lisää jakajia tukiin.)
Toivotaan,että edes veronmaksajat heräis seuraan tapahtuvaa sillä tuskin minäkään antaisin rahojani jotka veroina maksan jakaa minua vastustaville ja pääomaa tukeville puolueille.

Matti Aalto 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 23.04.2010

Valtaeliitin käytös ei ole pelkkää järkevää taktikointia, vaan myös lyhyt näköisyyttä. Onhan väestön keskuudessa luottamus edustukselliseen demokratiaan laskenut jo pohjamutaan saakka.

Tietenkin kapitalistiluokalta löytyy muitakin hallitsemisen menetelmiä kuin edustuksellinen porvariston dominoima demokratia, mutta onko heidänkään kannalta järkevää antaa nykyisen järjestelmän rapautua?

Työeläkeläinen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 26.04.2010

Mitkä olisivat ne kriteerit jolla vaalirahaa eduskunnan ulkopuolisille myönnetään? Jäsenmääräkö vai se montako kertaa on tullut vaaleissa takapakkia?

On erittäin vaikeaa lähteä rahoittamaan liikkeitä/puolueita joista ei tiedetä oikeastaan mitään. Annetaanko sitä tukea sitten poliittisin perustein vai vaan sydämen kyllyydestä kunhan vaan hoksaa hakea?

Jos nyt puhutaan ja puhutaanhan me tällä palstalla SKP:n vaalirahoituksesta niin sehän on tyrinyt suuren kannatuksensa aikoinaan epäviisaalla politiikallaan. Miksi sille pitäisi maksaa avustuksia kannatuksen ollessa jotain prosentin osia valtakunnallisesti? Se on kuitenkin tunnettu puolue joka ei ole pystynyt oikaisemaan ohjelmaansa siten, että kansa siihen luottaisi ainakaan positiivisessa mielessä. SKP:n osalta sanoisin jotta OMA MOKA! Jos olisitte antaneet kansan mielipiteen vaikuttaa niin olisitte edelleen paremmin esillä. Uskonkappaleisiin liiallinen tukeutuminen on ollut teille vahingoksi, aivan kuten aikoinaan Rooman kirkolle uskonpuhdistuksen yhteydessä.

Sen sijaan uusille puolueille voitaisiin ehkä parina kautena myöntää pientä tukea jos ne esittävät jäsenluettelon jonka perusteella niillä on mahdollisuuksia vaikkapa muutaman prosentin valtakunnalliseen kannatukseen. Lasketaan vaikkapa, että jokainen jäsen tuo vaaleissa 10 muuta äänestäjää jolloin 0,5% äänioikeutetuista antaisi noin 5% kannatuksen. Kaikille ompeluseuroille ei sen sijaan ole mitään syytä antaa vaaliapua.

Kyllä puolue jolla on kansan tuki pärjää, sen näemme Persuista joihin ainakin osa kansasta luottaa.

pauli schadrin 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 26.04.2010

Tukia voidaan hyvin jakaa saatujen äänimäärien perusteella ei suinkaan ongelma.

Juha Ruokola 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 26.04.2010

Hienoa, että Työeläkeläistä kiukuttaa. Et sinä saa SKP:tä kaadetuksi, vaikka siitä unta tunnut näkeväsi hyvinkin usein.
Mielestäsi nykyinen linja on ok ja uusia mahdollisuuksia ei eduskuntaan tarvita.
Valitettavasti eivät kaikki ole tästä kanssasi samaa mieltä
Eduskunnan ulkopuolella on paljon pienpuolueita ja heillekin on annettava mahdollisuus näyttää kykynsä, koska nykyinen eduskunta on aika perseestä.

Kirsti Era 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 27.04.2010

Herttilee, Juha, mitä vikaa muka eduskunnassa on?! Nehän on niin reipasta urheilu- ja karaokeporukkaa että oksat pois! Ihan sujuvasti äänestelevät puoluetoimiston ohjeitten mukaan, harvoin kukaan mokaa. Antti Tuuri luonnehtii heitä Ydin-lehdessä 4/2009 aika sattuvasti: että niillä pitää olla omat harrastuskerhotkin, ettei kuoroissa ja piireissä joudu tekemisiin muitten ihmisten kanssa.
Kommarithan pilais bileet ihan tykkänään, alkais pian haista köyhältä. Sikäli ymmärrän, ettei työeläkeläinen kaipaa eduskuntaan muunlaisia parlamentaarikkoja.

Juha Ruokola 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 28.04.2010

Suosikkini Irwin laulaa myös Suomen suurimmasta sirkuksesta. Ei siis Turun taideakatemian sirkuslinja ole ainoa kyseiseen ammattiin valmistava.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 11.05.2010

KOIRA EI RUOKKIJANSA KÄTTÄ PURE !
Vaalitukea on maahamme kanniskeltu myös ulkomailta. Demokratiassa valtaan pääsee se joka osaa pelata sekä rehellisesti , että fuskaten. Kansalaiset eivät äänestäessään valitse vaihtoehdoista vaan veikkaavat voittajahevosta.

Ossi Vuori 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 12.05.2010

En usko, että demokratia lisääntyisi sillä, että eduskuntaan saataisiin vaikkapa kolme kpl uusia yhden miehen/naisen eduskuntaryhmiä. Mitä lisäarvoa ne toisivat?

Mielenkiintoista on, että varsinkin kommunistit kaipaavat lisää puolueita eduskuntaan, muka lisäämään demokratiaa. N:liittossa oli yhden puolueen järjestelmä. En ole huomannut, että N:liittoa olisi pidetty esim. tässä lehdessä erityisen epädemokraattisena.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 12.05.2010

Mistäs se Juha päättelee minua kiukuttavan? Itse en ole huomannut ja piti vanha kommenttikin lukea pariin kertaan enkä silti löytänyt kiukutusta.

Enhän minä ole teitä kaataa yrittänyt vaan pikemminkin kannustanut sellaiseen uskonpuhdistukseen jotta kansa alkaisi taas luottaa, mielestäni se on aivan eri asia kuin kaataminen. Pitäisi teidänkin ymmärtää vaivan tarvitsevan parannusta ja puolueelle jäsenkato lienee se suurin vaiva.

Kyllä eduskunnan ulkopuolisetkin pääsevät vaikuttamaan, taas ensivuonna voi kokeilla siipiensä kantavuutta valtiollisissa vaaleissa. Demokratiassa ei kuitenkaan voida jokaisen pienryhmän oivalluksia toteuttaa vaan niiden täytäntöön panoon vaaditaan enemmistö., tässä tapauksessa eduskunnan.

En oikein ymmärtänyt vihjettäsi jossa et halua eduskuntaan uusia mahdollisuuksia, mitä ihmettä sillä tarkoitat?

Pelaat itsesi ulos politiikasta jos tosissasi vertaat eduskuntaa sirkukseen, se ei oikein käy edes vitsistä, siellä sinunkin puitteesi ratkaistaan ja sinä ne sinne kuten me muutkin olemme äänestäneet vapaissa vaaleissa. Meillä on vielä sekin etu jotta voimme valita useista puolueista ja aatesuunnista itsellemme sopivimman mikä etu puuttuu sosialisti ja kommunistimaiden asukkaalta tyystin.

Ossi sen tuossa lopussa sanoi, kommunisteille pitäisi riittää pelkkä Kokoomus, eiväthän hekään muita puolueita hyväksy.

Juha Ruokola 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 12.05.2010

Siitäpä näytit harmistuneen, että pienpuolueetkin saisivat tukea. Demokraattistahan se on, että kaikille puoluerekisterissä oleville tukea annettaisiin, eikä vain niille, jotka eduskunnassa ovat vuodesta toiseen.

Tarkoitin mahdollisuuksissa sitä, että jos sanot, ettei kaikille ompeluseuroille tarvitse vaalitukia antaa, että et edes tahtoisi pienten puolueiden esiintuloa. Jos valtapuolueilla vain on varaa markkinoida itseään tiedotusvälineissä, eihän nykyinen linja välttämättä koskaan muuttuisi.

Ihan mielellään sitä vertaa eduskuntaa sirkukseen, jos kerran siellä koko ajan hölmöillään milloin mistäkin. Sanoin sen ääneen, mitä moni ei puhu, mutta mieli tekisi sanoa. Enkä suinkaan pelaa itseäni politiikasta ulos.
Eduskunnan ulkopuolella on hyviä vaihtoehtoja ja varmasti niitä tulee moni äänestämään, koska luottamus nykyisiin eduskuntapuolueisiin on mennyt.
Lisäksi hyvin moni on menettänyt uskonsa politiikkaan ja luvannut siirtyvänsä nukkuvien puolueeseen.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 12.05.2010

Kysehän on vain siitä millä perusteella. Eduskunnassa oleville on helppoa jakaa kun pääluku tiedetään mutta jos muodostan puolueen, vaikka kanankasvattajienpuolueen niin paljonko sille pitää antaa tukea?

Nimet kannattajarekisteriin haen happy hourin jälkeen pubeista kun kaikki ovat hyvällä tuulella jne.

Miten sinä määrittelisit tuet tuntemattomille uusille yrittäjille ja miten eduskunnassa oleville jotta jako menisi oikeudenmukaisesti?

Toisaalta olen sitä mieltä, ettei koko puoluetukea pitäisi olla edes olemassa, jäsenet maksakoon puolueen menot ja ainahan noita sponsoreita näyttää löytyvän kuten viime aikoina olemme huomanneet.

Jos sinä löydät eduskunnan ulkopuolelta hyviä vaihtoehtoja niin aika harva niin tekee. Sieltä saattaa löytyä SKP:n kaltaisia uskontopuolueita ja yhden asian liikkeitä mutta varteen otettavia hallintoon kykeneviä varmaan aika vähän. Pitäähän niiden demokratiassa saada lisäksi kansan kannatus. Sitä taas ei suomalaisten kaltaiselta valistuneelta kansalta tule ihan joka liikkeelle.

Sosialismissa ja kommunismissahan kaikki on yksinkertaista kun on vain yksi puolue joka on aina ja kaikessa oikeassa mutta demokratiassa se on vaikeampaa ja silti demokratia on paras tähän mennessä kehitelty järjestelmä ihmisten hallintoon.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 12.05.2010

Ei ole Juha luottamus mennyt, tosin nyt SDP meni munaamaan itsensä tekosyillä kun äänesti Kreikan tukea vastaan. Ei löytynyt vastuun kantajaa suomalaisen työläisen puolesta.

Tuo 1,6 miljardia on hilkkuja verrattuna siihen, että lama taas syvenee nyt kun on alkanut orastaa pientä nousua.

Eduskunnan ulkopuolelta ne uudet puolueet aina tulevat, jos ne saavat kannatusta niin niillä on mahdollisuus vaikka mihin. Ei siihen tarvita valtion tukea vaan ideoita.

SKP esimerkiksi on töpeksinyt oman kannatuksensa, sen naamiopuolue SKDL sai aikoinaan äänistä lähes neljänneksen eli 25% nyt 50 vuotta myöhemmin äänisaalis on lähempänä 0,25%. Rahastakaan se ei liene kiinni koska aikoinaan Moskovan kassasta virtasi rahaa SKP:n laariin, onkohan sitäkään oikeasti selvitelty nyt kun kotimaisiakin vaalirahoittajia tutkitaan.

Onko vika kansassa vai opeissa? Kansaa ei vaihdeta, joten opin pitää mukautua jos halutaan pysyä hengissä.

Tyytymättömälle typerintä on jättää äänestämättä sen sijaan tyytyväinen sen voikin tehdä joskaan en suosittele, itse, vaikka olenkin varsin tyytyväinen, olen äänestänyt yhtä kertaa lukuun ottamatta jokaisessa vaalissa ja silloinkin tauti kaatoi vuoteeseen. Nykyisin äänestän ennakkoon jotta moinen moka ei toistuisi.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 14.05.2010

Siinä olet oikeassa, ettei valtiollista puoluetukea pitäisi maksaa olenkaan, mutta jos sitä maksetaan, pitäisi kaikille puoluerekisterissä oleville ryhmille antaa samansuuruinen ns "starttiraha"
Summista nyt en osaa sanoa, koska niitä nyt ei ole ainakaan minulla tiedossa, paljonko kukin puolue saa.
Helpommin se käsisi juurikin sanomallasi tavalla, että jäsenten pussista.
Varmasti Vanhalle SKP:lle on vaalirahaa tullut, mutta jos olet selvillä, tämä ei ole se sama puolue.

Mitä uskottavia puolueita on eduskunnasta nyt ulkona SKP:n lisäksi, Suomen senioripuolue tulee varmasti keräämään ääniä eläkeläisiltä, samoin piraattipuolueella on erittäin hyvät mahdollisuudet.
Samaten monet lupaavat äänestää Muutos 2011, joka taas hajottaa perussuomalaisten rivejä.
Paljon keskustelupalstoilla on väki näitä luvannut äänestää.
SKP:lle on myön monet luvanneet niillä äänensä antaa ja samoin myös monet tuttavani, vaikka ennen olisivatkin porvareita äänestäneet.

Mitä SDP:n munaamiseen tulee, on kieltämättä erikoista, että SDP halusi Suomen EU:hun ja nyt hannaa vastaan, mutta jos ei muuta, saavatpa kannatusta, koska mm. HS:n keskustelupalstoilla useat kokoomuksen ja keskustan kannattajat sanoivat lopettavansa porvareiden äänestämisen Kreikan rahojen takia.

Hyvät on mahdollisuudet nyt SKP:llä ja uskon vahvasti siihen, että kanatus nousee ja eduskuntapaikka lohkeaa.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 14.05.2010

Se on Juha ihmisen muisti lyhyt ja poliittinen ei koskaan yllä yli 3 kk. Vaalit ovat ensi vuonna ja silloin on uusi tilanne, jos homma nyt lähtee nousemaan tai ei ainakaan paljoa huonone on se sulka hallituksen hattuun ja ääniä ropisee.

Meillä ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin auttaa Kreikkaa, tämä on kuitenkin varmempi ja halvempi tie kuin Kreikan päästäminen "konkkaan". Me itse tarvitsemme niiden samojen pankkien palveluja joita Kreikka on käyttänyt. Jos pankki alkaa mennä nurin lankeavat kaikki sen saatavat maksuun ja soppa on valmis myös meidän osaltamme.

Sikäli nykyisen ja edellisen hallituksen politiikka on ollut hyvää, että se on kaikella ylijäävällä rahalla maksanut velkoja pois tosin enemmänkin olisi saanut maksaa. Todellinen vaurastuminen alkaa vasta velattomuudesta.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 17.05.2010

Valitettavasti samoja porvaripuolueita ainakin osa kansasta äänestää.
Onneksi toiset on viisastunut ja äänestää vasemmistoa!

Iivari 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 17.05.2010

Yksinkertaisin tapa laajentaa eduskunnan ulkopuolisille tukea, olisi myöntää sitä myös niille joilla on edustajia kunnanvaltuustoissa.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 17.05.2010

Onhan monella pienpuolueella kunnallisia edustajia SKP:n lisäksi.
Esim, Itsenäisyyspuolue, Suomen kansan sinivalkoiset ja Suomen senioripuolue.

SSP onkin menestynyt kohtalaisesti edellisissä eduskuntavaaleissa ja mahdollisesti nostaa kannatustaan.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 17.05.2010

Onko demokratia systeemeistä paras, vaiko huonoista systeemeistä vähiten kelvoton. Yleensähän eduskuntaan pääsee vaaleista ehdokas, joka lupaa kaikkea mahdollista hyvää ja kaunista .
On vaikeaa nähdä mitä eroa eri puolueiden ohjelmissa ja tavoitteissa todella on. Varsinkin kun kaikki puolueet ovat valmiita hallitusyhteistyöhön tinkimällä niinsanotuista periaatteistaan. Yhden kansanedustajan puolueet voisivat olla virkistäviä, varsinkin jos heidän takanaan olisi merkittävä kansanosa.
Miksi nukkuvien puolue syntyy ? Siksi ettei vaihtoehtoja ole tarjolla. Yksikään suurpuolueiden kansanedustaja ei kyseenalaista maamme arvoja. Puhumattakaan , että vaivautuisivat tekemään ehdotuksia hyvinvointivaltiomme pahoinvoivien kansalaisten elämänlaadun parantamiseksi. Kyseessä on nimenomaan asenteista ja itsekkään yksilöllisyyden luomasta minäminä-elämäntavasta. Pienpuolueille ei varmastikaan tulla antamaan puoluetukea. Olisihan se vaara poliittisille järjestelmällemme. Sen muuttamiseen demokratia antaa teoriassa kaikki mahdollisuudet, mutta käytännössä erilaiset tuet takaavat pysähtyneisyyden tilan jatkumisen.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 18.05.2010

Tottakai Juha kansa äänestää porvarillisia puolueita, me olemme nähneet mihin sosialismi vielä kommunistisella korostuksella toteutettuna voi johtaa. Siitä on esimerkkeinä koko itäinen Eurooppa sekä muutama muu maa kuten vaikka Kuuba ja P - Korea. Kuka haluaa seurata noiden jälkiä?

SKP:n ohjelma taas on laadittu toteutuskelvottomaksi, noin suurta muutosta ei kukaan lähde selvin päin ajamaan. Pitäisi alkaa teidänkin ajattelemaan mahdollisuuksien rajoja.

Menestyminen vaaleissa taitaa olla varsin suhteellista, jos SSP on menestynyt niin miten kävi Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen? Niin tai PerSujen? Mikä se on sinun mittarisi menestykseen?

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 18.05.2010

Senioripuolue on kuitenkin melkoisen tuore porukka ja sen takia sanonkin sen luultavasti menestyvän, koska eduskuntavaaleissa se on nostanut kannatustaan ja saanut itsensä esiin myöskin kunnallisella tasolla.

Kansan mieli on ailahtelevainen, nyt ovat äänestäneet porvareita, mutta nähdessään Vanhasen hallituksen aikaisen hölmön systeemin, eivät varmastikaan tahdo enää tämän jatkuvan. Onpahan kansan olot kurjistuneet koko ajan porvarissisen hallinnon alla. Esim, työehtojen heikennysten ja pitkien leipäjonojen takia.

Ja mitä tulee SKP:n kelvottomaan ohjelmaan, on se varsin toteuttamiskelpoinen.
Osaa kommunistikin ajatella, eikä näitä ehdotuksia ole alepubeissa suunniteltu.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 18.05.2010

Jos se on toteuttamiskelpoinen, se SKP:n ohjelma niin saatatte saada enemmistön eduskuntaan kunhan vaan äänestätte. Minä taas veikkaan kelvottomuuden puolesta ja alle 1% kannatusta.

Hyviä ja kauniita ajatuksiahan siinä on mutta kuka maksaa vai ulosmitataanko ei kommunisteilta omaisuudet kansallistamisella?

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 18.05.2010

Olen vuoden verran ollut mukana SKP:n toiminnassa ja kun olen keskustellut eri henkilöiden kanssa puolueesta, ovat he olleet tyytyväisiä ja kertoneet huonojen ennakkoluulojen olevan turhaa, vaikka heillä ei tähän asti olekaan ollut kuin paska kuva Neuvostoliiton jäljiltä.
Tuttavuuteni ei yksin puolueen kannatusta nosta, mutta sen verran hyvää työtä on tehty, että kiitosta on saatu ja uusia kannattajia monilta tahoilta.
Uskon vakaasti puolueen kasvuun.

Kysymys on rahan puolesta siitä, miten se jaetaan. Jatkuvasti ei voi olla niin, että massia jaetaan pörssiin ja suursijoittajille ja se otetaan kansalaisten hyvinvoinnista.
Myöskin tulevia investointeja pitää miettiä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
Sotilasmenoihinkin ihmeesti rahaa riittää, vaikka Suomeen ei tiettävästi edes Venäjä suunnittele hyökkäystä.

Antti Sandberg 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

Työeläkeläistä muistutan siitä, että suurimman potin vaaleissa keräsi ns. nukkuvien puolue.
Ei kansa siis aivan täysin luota nykyiseenkään tilanteeseen, itse asiassa ei edes sen vertaa luottoa tälle "hyvinvointi yhteiskunnalle" löydy, että vaivautuisivat äänestämään. Järjestelmässä täytyy olla jotain vikaa jos kolmannes kansalaisista katsoo ettei se kosketa heidän elämäänsä lainkaan..

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

Ei taida Juha paljoakaan valtion rahoja riittää pörssiin eikä muihinkaan sijoituksiin vaan jopa velkaa olemme joutuneet ottamaan. Hienoahan se olisi jos budjetti olisi niin ylijäämäinen, että siitä riittäisi sijoituksiin.

Eikö Antti ole huomannut nukkuvien puolueen todellisuutta? Siihen pääosin kuuluvat ne jotka ovat tyytyväisiä nykymenoon, kyselin viime vaalien jälkeen tuttaviltani kävivätkö he äänestämässä ja löysin pari pariskuntaa jotka olivat laistaneet velvollisuutensa mutta heidän syynsä oli juuri tuo mainitsemani, he pitivät nykymenoa hyvänä eivätkä uskoneet vaaleissa suureen muutokseen, kuten sitten kävikin.

Tyhmänä ja jopa järjettömänä pidän ajatusta jättää mahdollisuutensa vaikuttaa jos kerran haluaa muutosta. Niin tyhmäksi en usko tavallista suomalaista.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

Moni on menettänyt uskonsa politiikkaan juurikin oikeistohallituksen aikana ja ei enää valitettavasti usko siihen, että rehellisiä vaihtoehtoja on olemassa.
Ikävä juttu, vaikka vaihtoehdot on olemassa eduskunnan ulkopuolella!
Monikaan ei pienpuolueista tiedä sen takia, että media ei kovinkaan ole kiinnostunut niiden esiintuonnista, eikä niillä ole läheskään varaa mainostaa itseään.

Jaetaanhan niitä valtion rahoja vähän miten sattuu ja normaalin kansalaisen selkänahasta se revitään. Ensimmäisena ollaan nipistämässä terveudenhuollosta.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

katselin tuossa wikin vaalisivuilta äänestysprosentteja vuodesta 1972. Prosentit ovat laskeneet noin kymmenellä (81% -> 68%)ja samalla äärivasemmiston kannatus on pudonnut samaa luokkaa. 1972 ja 1975 SKDL sai lähes 20% (17 ja 19%) äänistä kun Vasurit + SKP saivat 2007 hieman alle 10%. Ovatko ne juuri teidän kannattajanne jotka ovat äänestyslakossa? Vai onko porukka niin tyytyväistä oloonsa jotta ei vaivaudu uurnille?

Opiskelija 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

"Ovatko ne juuri teidän kannattajanne jotka ovat äänestyslakossa?"

Eiköhän se olisi persut ja julkkikset, jotka voittaisivat, jos nukkuvat päättäisivät vaivautua uurnille.

"Vai onko porukka niin tyytyväistä oloonsa jotta ei vaivaudu uurnille?"

Lähinnä kyse on siitä, ettei asiaa koeta tärkeäksi tai ettei uskota omiin vaikustusmahdollisuuksiin. Minä olen kyllä enemmän kuullut sanottavan: "Ne samat tyypit sinne pääsee kumminkin...", kuin jotain oman tyytyväisyyden ihastelua. Jos asiaa ei koeta tärkeäksi oman tyytyväisyyden vuoksi, niin miksi yleensä juuri hyvätuloiset äänestävät vilkkaimmin? Palautuisiko sekin kuitenkin tuohon, ettei uskota omiin vaikutusmahdollisuuksiin? Monet, varsinkin nuoret, myös kokevat etteivät poliitikkojen jorinat kiinnosta eikä niillä ole väliä. Sitten on vielä se lauma, joka kokee vaikuttavansa enemmän jonkinlaisen kansalaisaktivismin kautta tai ei halua periaatteesta tukea järjestelmää tms.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

Työväenliike on pahasti hajallaan, että siinäpä osasyy. Onpahan väkeä siirtynyt mm, demareihin ja uusiin rekisteröityihin puolueisiin.
Lisäksi moni mielii itsensä porvariksi, vaikka kuinka olisikin normi työssäkäyvä, köyhä tai opiskelija.
Tulee näet rikas olo, kun äänestää kokoomusta tai kepua.
Oikeistohallitus on saanut hyvin äänestäjät lankaan monilla tyhjillä lupauksilla ja kansahan uskoo, vaikka varmasti tietää saavansa tyhjää pyytämättäkin.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 19.05.2010

Sanottakoon vielä, vaikka kannattajat kuolisivat, aate tuskin kuolee koskaan. Lupaan kuitenkin sinulle, että aina Suomestakin löytyy uusia kommunisteja, jotka pitävät henkeä yllä, joten tuskinpa ikinä tulet pääsemään "komuista" eroon.
Kyllä me täällä tulemme kiusaamaan teitä oikeistolaisia maailman tappiin asti.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.

Bloggaaja esittelyssä

Arto Viitaniemi

Arto Viitaniemi

on Järvenpäässä asuva, vastikään Suomen kommunistisen puolueen pääsihteerin pestistä eläköitynyt kommunisti.

Uusimmat tekijältä

Hyssyttelyä, salailua ja lehmänkauppoja Järvenpäässä

29.12.2011

Heikko johtaja on huono kaupungin edusmies.

Protestivaalit ja entäs sitten?

21.04.2011

Näin merkittävän muutoksen taustalla on valtavan suuri aito tyytymättömyys ja halu protestoida valtaapitäviä vastaan.

Miksi harmaan talouden kitkemiseksi ei tehdä mitään?

13.04.2011

Talousrikollisuus on saanut niin suuret mittasuhteet, että porvaripuolueet eivät enää halua tai uskalla puuttua siihen.

Köyhyys on eduskuntavaalien kärkevin kysymys

04.03.2011

Köyhyys ei johdu talouden heikosta kehityksestä, vaan se on pitkän aikavälin tietoisen politiikan tulosta.

Historian siipien havinaa

14.10.2010

Ay-liikkeellä ei ole varaa eikä oikeutusta sellaiseen asenteeseen, joka Suomen ay-johtajilla on suhteessa eurooppalaiseen solidaarisuuteen.

Vaalitukea myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille?

20.04.2010

Selvityksessä tunnustetaan nykyinen demokratian toteutumisen kannalta kestämätön tilanne.