Kenen kulttuuria Turkuun tehdään?

Antti Sandberg15.03.2010

Olinpas sitten keskiviikkona 10. maaliskuuta Turun Manilassa. Siellä minäkin istuin muiden mukana kuulemassa ja kommentoimassa kokoomuksen järjestämää kansalaiskeskustelua. Puitiin Turun, vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungin, tulevaa kulttuurikeskusta. Tämän laitoksen olivat demarit, vihreät ja kokoomus jo nopsaan uudelleen ristineet "LUOVAN TALOUDEN keskukseksi".

Nimenvaihdos antaa jo hieman vihiä siitä millaista "kulttuuria" siellä tullaan frakkikansalle tarjoilemaan.

VR:n vanhat konepajat olivat vahvasti tyrkyllä tämän hankkeen toteutuspaikaksi. Myöskin oli tällä projektilla takanaan jo monen monta viisasta ja raharikasta tahoa, joita oli kyllä kovasti kuulemma kuultu suunniteltaessa tätä megalaitosta.

Vaan yhtäpä ei ollut pahemmin vaivauduttu kuuntelemaan. Lieneekö tuo yllätys, ettei talon tulevilta käyttäjiltä ja vuokrienmaksajilta oltu jaksettu mielipidettä kysyä. Kuka niiden taiteilijahippien mielipiteistä olisi kiinnostunut? Annetaan mennä alas kaikki taideopetus ja tehdään komiat hallit!

Tulee hieno talo varmaan. Ihmettellä sopii vain että kuka sitä lopulta käyttää? Kenellä oikeasti luovalla ihmisellä on tällaiseen pröystäilyyn varaa? Helsingistähän tietenkin voidaan hommata muutama isommanpuoleinen firma pyörittämään taloa ja hommaamaan oikein ammattilaisia esiintymään. Ja kas kumma, näi päästää meill tääl Turuski tas näkemä iha oikketaki kulttuurii, ei mittä turkulaiste itte tekemmä sontta!

Tuollainen ikävä kuva noiden puolueiden edustajien puheista jäi. Toivottavasti se oli väärää vaikutelmaa.

Myös ratapihan yli suunnitellut, "kaikenlaiset siltaratkaisut", kuten vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Katri Sarlund niitä markkinoi, vaikuttivat mielenkiintoisilta. Turku kun on noista silloistaan jo valmiiksi surullisen kuuluisa. Nähtävyysarvoa saadaan tällekin pyydykselle lisää kun kansa voi taas saapua pällistelemään runsain mitoin että sortuuko sinne johtava silta vaiko eikö sorru?.

Keskustelua

kaija kiessling 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 15.03.2010

Antti hei, kertoiko kukaan mitään tarkkaa hinnasta?
- Samaan aikaanhan kaupunki purkaa kulttuuripuolen olemassaolevaa toimintaa, siis pitää teatteria, museoita ja kirjastoja suljettuina enemmän kuin koskaan. Kaupungin budjetista kirjastojen osuus on alle 1% mutta siitäkin on supistettava!
Mitä lienee suunniteltu hinnaksi VR:n konepajoille - olkoonkin osa siitä 50 miljoonan budjetista joka on
Kulttuuripääkaupungin pohjana.. Entä 2011 jälkeen?

Kyllä nyt luovaa taloutta pitäisi jossain muualla suunnitella ja toteuttaa kuin taas uudessa frakkikansan hankkeessa.
- Ja käytäntö osoittaa, ettei taloutta osata luovasti eikä epäluovasti tuottaa Turussa! Päin prinkkalaa vaan.
Koko hankehan merkitsee köyhille yhä lisää alamäkeä, siis kaupungin palvelujen purkamista, joka on jo menossa kovaa vauhtisa.

Antti Sandberg 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 15.03.2010

No täytyy sanoa että hankkeen esittely jopa tuolla Kokoomuksen tilaisuudessa oli senverran ympäripyöreää,että en oikein saanut selvää tarkemmasta budjetista.

Puhuttiin kuitenkin monenlaisista luvuista jotka tulevat olemaan mitattavissa kymmenissä miljoonissa. Tämän hankkeen budjettihan tulee jakautumaan monelle vuodelle, joten jos huonosti käy, saamme maksaa sitä verovaroilla kymmeniä vuosia ja se taas tulee näkymään kaupungin kulttuuriin budjetoimissa varoissa vielä kauan 2011:sta jälkeenkin..

kaija kiessling- 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 15.03.2010

maksamme, kuten muistaakseni Ikituurin monttua jopa 30 vuotta - ja monia muita juttuja, joita kaupnki on miljoonamäärin markoisssa ja euroissa ollut takaamassa ja jäänyt maksajan rooliin...
mutta kai luova talous pelastaa...

J H 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 15.03.2010

Todennäköisesti tuo halli on jo kilpailutettu jollekin kokoomushenkiselle "kotimaiselle-yrittäjälle" ja kabinettisopimukset on varmasti taas tehty etukäteen. "Turku" ei ymmärrä/välitä demokratiasta mitään, ainakin kun tuota meidän kaupunginvaltuustoa katselee.

Antti Sandberg 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 16.03.2010

Olet JH aivan oikeassa epäilyissäsi.
Hartelan kanssa on ilmeisesti jo lyöty remonttisopimukset lukkoon, vaikka edes lopullista päätöstä ei ole hankeelle vielä valtuustolta saatu.
Eastwayn ja Helsingin Ateljee-säätiön kanssa on myös sopimukset hiottuna, käyttäjät siis lakavat olla sikäli selvillä, että hintavia toimitiloja noista tulee.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.

Bloggaaja esittelyssä

Antti Sandberg

Antti Sandberg

on turkulainen raksatyöläinen ja Yleislakko-punkyhtyeen laulaja.

Uusimmat tekijältä

Paluu Apinoiden Planeetalle

14.04.2011

Hieman lyriikkaa Yleislakko-yhtyeen uudelta levyltä...

Väritön, mauton ja munaton

10.12.2010

Mikä se on? Suomalainen ammattiliitto.

Opimmeko Hiroshimasta mitään?

10.08.2010

Ihmiskunnalla ei ole varaa militarismiin, ydinaseisiin tai ylipäänsä asevarusteluun nojaavaan turvallisuuteen.

Maahanmuuttaja-vastaisuudella peitellään todellisia ongelmia

14.05.2010

Meidän täytyy torjua eri maista lähtöisin olevien työläisten ja vähävaraisten asettaminen toisiaan vastaan.

Kenen kulttuuria Turkuun tehdään?

15.03.2010

Turun Luovan talouden keskuksessa tarjoillaan "kulttuuria" frakkikansalle.

Mikä pidättelee yhteistyötä?

27.02.2010

Yhteistyö on voimaa silloin kun kaivetaan perustuksia. Hautoja voivat sitten kaikki kaivaa omissa porukoissaan. Kumpaako Suomen työväenliike on nyt tekemässä?