Sopimuksia ja niskaotteita

17.08.2015 - 15:40
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Kärrynpyörän kantapöydässä pohdittiin viikolla erilaisia sopimuksia.

– Meillähän on nykyään ”työllisyys- ja kasvusopimus”. Ei ole näkynyt työllisyyttä eikä kasvua. Kyseessä on selkeä sopimusrikkomus. Ja kuka on syypää? ihmetteli Arska.

Peran mukaan hallitus on jo nimennyt syylliseksi kansan ja eritoten duunarit.

– Sen vuoksi leikataan nyt suurin piirtein kaikesta muusta paitsi pääomista ja pistetään duunarit sisäisen devalvaation eteen. Kiina juuri devalvoi valuuttansa, eli eiköhän tässä pidä rukata Suomenkin tuottavuusloikkaa entistä syvempään kyykytykseen.

Arska muistutti, että painostuksen alla tehty sopimus ei ole laillisesti pätevä – että se siitä ”yhteiskuntasopimuksesta” sitten!

* * * * *

Ulkoministeri Timo Soini matkusti jälleen tyyriille edustusmatkalle Brysseliin. Illallinen venähti pikkutunneille, kun herkkään mielentilaan hankkiutunut Soini kajautti ilmoille Maamme-laulun. Mutta jo ensimmäinen säkeistö jäi puolitiehen, kun Soini tunsi tukevan käden tarttuvan tiukasti niskaansa. Soini tempaisi itsensä irti ja tiuskaisi kiukuissaan:

– Kuka uskaltaa tarttua Suomen ulkoministeriä niskasta?

Kääntyessään Soini havaitsi tiukkailmeisen naisen.

– Minä olen Saksan liittokansleri Merkel! kuului vastaus.

Kuuliainen Soini ojensi niskansa lausuen nöyrästi:

– Rouva liittokansleri on hyvä ja tarttuu uudestaan!

 * * * * *

Irlantilaissyntyinen kirjailija Oscar Wilde totesi, että on sekä groteskia että loukkaavaa neuvoa säästäväisyyttä köyhille. Se on aivan sama kuin jos kehottaisi nälkää näkevää syömään vähemmän.

Wilde itse eli yli varojensa ja vietti viimeiset vuotensa Pariisissa suuressa köyhyydessä kärsittyään vuonna 1897 rangaistuksen homoseksuaalisuudesta. Wilde asui sangen kehnossa pariisilaisessa hotellissa, mutta eräänä päivänä muutamat aikaisemmat ystävät tulivat hänen luokseen ja hankkivat hänelle paremman asuinpaikan kalliimmasta hotellista.

Kun Wilde makasi siellä sairasvuoteellaan, hän nyökkäsi tyytyväisenä päätään ja virkkoi hymyillen:

– Minä kuolen yli varojeni!

* * * * *

Perussuomalaiseksi nimitetään henkilöä, joka kuvittelee, että Jumala on suomalainen.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset