Venäläinen kulttuuri
Aimo Minkkinen — 22.06.2010Venäläisen kulttuurin ensimmäinen erityispiirre on se, että venäläinen kulttuuri on erittäin korkeatasoista. Venäläinen kulttuuri on kautta linjan maailman huippua: kirjallisuus, musiikki, kuvataide, esittävät taiteet, teatteri, baletti, ooppera, elokuva, sirkus… Kaikilta aloilta voitaisiin huippunimistä ja laitoksista laatia pitkiä listoja.
Venäjää ja venäläisiä voi opetella tuntemaan ja ymmärtämään kulttuurin kautta. Meille suomalaisille se on elintärkeää. Tämä koskee erityisesti poliitikkoja sekä myös liikemiehiä ja liiketoimintaa. Kannattaa lukea venäläistä kirjallisuutta, etenkin klassikoita Tolstoita, Dostojevskia, Gogolia, Tshehovia, Turgenjevia, Gorkia…Siitä on Suomelle ja suomalaisille takuulla hyötyä.
Esimerkiksi Tshehovin kertomusten, näytelmien ja tarinoiden perusteella voitaisiin palauttaa pikkupiirteissään vanha Venäjä ihmisineen, jos Venäjä olisi jostain syystä pyyhkäisty pois maan päältä. Venäjällä perinteet elävät erityisen sitkeästi. Se näkyy arkielämässä, mutta myös poliittisessa toiminnassa. Moni kommunismiksi kuviteltu asia onkin itse asiassa venäläisyyttä.
Turgenjevilla on venäläisen yhteiskunnan ristiriitaisuutta kuvastava kertomus Napoleonin armeijan ranskalaisesta rumpalipojasta. Perääntyessään Moskovasta hän joutui vangiksi Smolenskissa ja venäläisten talonpoikien tarkoituksena oli hukuttaa hänet kostoksi avannosta Dneprin jään alle. Juuri kun puuha oli parhaimmillaan, paikalle saapui kolmivaljakolla tilanomistaja. Päästyään perille, että talonpojat vain siinä ranskalaista hukuttavat, myhähti hän tyytyväisenä. Olihan rumpali ollut valloittamassa ja tuhoamassa Venäjää. Tilanomistaja oli jo lähtemäisillään, kun hän muisti, että hänen kartanossaan kaivattiin pianonsoiton ja ranskan kielen opettajaa. Niinpä hän 20 kopeekalla otti poloisen ranskalaisen mukaansa. Pianoa ei rumpali ollut koskaan soittanut, mutta rämpytti kuitenkin henkensä edestä pianorämää. Tilanherra sanoi: ”Hyvä, hyvä. Näytät osaavan.” Näin ranskalainen selvisi pinteestä, sopeutui uusiin olosuhteisiin, meni naimisiin venäläisen tytön kanssa ja viimein aateloitiinkin. Venäjä on siis mahdollisuuksien maa!
Kun suomalaisille on suotu niin suuri mahdollisuus ja markkina-alue naapuriksi kuin Venäjä, olisi tyhmää olla tarttumatta siihen ja hyödyttämättä sitä. Pietarin ja Venäjän lähentyminen Eurooppaan luo Suomelle uusia taloudellisia ja kulttuurisia mahdollisuuksia. Mutta kysymys on myös siitä, onko meillä tahtoa ja henkisiä resursseja – kielitaitoa, kulttuurituntemusta, asiantuntemusta – niiden hyödyntämiseen. Esimerkiksi SKP on lähettänyt aikoinaan satoja suomalaisia nuoria opiskelemaan Neuvostoliitossa. Näiden resurssien vaikka osittainenkin hyödyntäminen myös tänä päivänä saattaisi olla mahdollista.
Jos lännen liikemiehillä ja konsulteilla olisi ollut 1990-luvun alussa edes pinnallinen käsitys venäläisestä kulttuurista ja mentaliteetista, he eivät olisi luulleet Venäjän muuttuvan hetkessä tavalliseksi läntiseksi valtioksi ja markkinatalousmaaksi.
Yleensä on tapana unohtaa se, että Venäjällä ei ole koskaan ollut demokraattisen hallitustavan perinnettä. Tsaari-isä hallitsi itsevaltiaasti, kuten Isä Aurinkoinen konsanaan, hallinto oli tolkuttoman byrokraattista - tämäkin käy hyvin ilmi vanhasta venäläisestä kaunokirjallisuudesta! Varsinkin Nikolai Gogol kuvasi loistavasti virkamiesten kankeaa maailmaa. Byrokratia ja autoritaarinen hallinto mielletään nekin nimenomaan kommunismin ominaisuuksiksi, vaikka Neuvostoliittoon ne periytyivät suoraan vanhalta Venäjältä, ja tuntuvat olevan elinvoimaisia siellä edelleen.