Sukupuolijärjestelmä osana kapitalistista sortoa

Sami Laaksonen06.06.2011

Anibal Quijanon vallan koloniaalisuuden käsitteeseen pohjautuen María Lugones argumentoi rodun ja sukupuolen käsitteiden olevan siirtomaapolitiikan sosiaaliseen järjestäytymiseen viittaavia todellisuuden hahmottamisen akseleita.

Hänen mukaansa sukupuoli ja rotu ovat kaksi sisällöltään fiktiivistä ja toisiinsa erottamasti kytkeytyvää länsimaiden hegemonian ilmausta, joiden alkuperä on kolonialistisessa valtapolitiikassa. Lugonesin ajattelun taustalta löytyy idea niin sanotusta intersektionaalisuudesta eli rodun, luokan, sukupuolen ja seksuaalisuuden toisiaan vuorovaikutteisesti muokkaavien käsitteiden ja käytäntöjen suhteista.

Monet alkuperäiskansat tunsivat niin sanotun sukupuolittamattoman ihmisen käsitteen eikä rodulla ollut laisinkaan merkitystä. Rodun käsitteen käyttöön ottaminen mullisti aikanaan vallanpitäjien suhteen hallittaviinsa, koska nyt biologiseen fiktioon perustuen voitiin asettaa ihmiset keskenään ylempi- ja alempiarvoisiin. Sama ajattelu heijastui myöhemmin myös kulttuurin ja yhteiskunnan alueelle, länsimaiden katsottiin olevan kehittyneitä sivilisaatioita ja muiden barbaareita.

Siksi eurosentrisen kapitalistisen yhteiskuntamallin olemassaoloa ei voida erottaa sukupuolen ja rodun käsitteistä, joiden varaan koko järjestelmä on rakennettu. Evolutionismi oli tärkeä poliittinen suuntaus juuri sen takia, että sen avulla voitiin mukamas osoittaa kulttuurierojen olleen olemassa jo ennen lännen väkivaltaista imperiumia, vaikka todellisuudessa niistä tehtiin merkittäviä vasta silloin, kun niillä oikeutettiin muiden vieraaksi koettujen kansojen alistaminen. Vasta kaikille elämän osa-alueille vaikutuksensa ulottanut kolonialismi teki uusista sosiaalisista identiteeteistä vallan työkaluja. Koko maailman jakamista kahteen vastakkaiseen hierarkkisesti järjestäytyneeseen sukupuoleen ja muutamiin eriarvoisiin rotuihin voidaan pitää kolonialismin pysyvimpänä ilmauksena. Eurooppalaisten valtapolitiikka muutti muun maailman tavan ajatella itseään ja yhteisöään.

Kapitalistien kolonialismissa toteutuneilla valtahaaveilla oli usein hyvin vahva eroottinen taustalatauksensa kuten seuraavasta Amerikan valloittamiseen liittyvästä esimerkistä selviää:

Eeppiseen valoon kietoutuneen vasta saapuneen edessä, intiaaninainen ojentaa kätensä kaikessa seksuaalisessa voimattomuudessaan vihjatakseen seksiin ja alistumiseen. Lähes jumalaisessa sisääntulossa Vespucci ilmaisee kohtalonsa täyttää hänet maskuliinisuutensa sivistävillä siemenillä, hedelmöittää nummi ja padota tuo taustalla kuvana välkkyvä rituaalisen kannibalismin näkymä. Kannibalistit näyttävät naisilta ja he paahtavat ihmisjalkaa sitä kiertäen, kunnes se vedetään pois sen lävistävän välineen toimesta.

Kapitalismi mahdollisti uudet työn ja hyväksikäytön kontrolloimisen muodot, mutta myös palkkatyön. Historiallisesti vain valkoihoiset eurooppalaiset saattoivat ansaita palkkaa tekemästään työstä. Muut olivat lähinnä orjien tai palvelijoiden asemassa. Tämä kertoo siitä, kuinka työnjako on aina kapitalismin laajentumisesta lähtien ollut geografisesti ja rodullisesti värittynyttä. Quijano ymmärtää modernisaatiolla kolonialistisen kokemuksen ja kapitalismin tarpeiden pragmaattista yhdistämishanketta. Eurosentrisen modernisaation myötä luonto ja ihminen erotettiin toisistaan rationaaliseksi koetun hyväksikäytön logiikan mukaisesti. Euroopasta rakennettiin kognitiivisessa mielessä kehityksen keskus, josta kapitalistinen järjestelmä oli saanut alkunsa. Tähän nähden muu maailma oli primitiivinen ja siksi hyväksikäytettävissä.

Länsimaisen dikotomisen ja hierarkkisen sukupuolijärjestelmän levittäminen muuhun maailmaan oli ja on aivan yhtä tärkeä osa uutta globaalia työnjakoa kuin rotu ja pääomat. Sukupuoli rakentuu ensisijaisesti sosiaalisesti, koska myös sukupuolen biologinen määrittäminen on ennen kaikkea sosiaalinen käytäntö, joka perustuu yleisiin mielikuviin naiselle ja miehille sopivista ominaisuuksista. Ennen kolonialismin luomaa binaarista ja erottelevaa sukupuolikäsitystä, monet alkuperäiskansojen muodostamat yhteiskunnat arvostivat interseksuaaleja, sallivat useamman sukupuolen keskinäisen rinnakkaiselon ja luottivat erilaisuuteen perustuvaan tasa-arvoon. Muun muassa Pohjois-Amerikasta tunnetaan useita aiemmin matriarkaalisia, eli naisten johtamia yhteiskuntia, joissa sukupuolta ei ymmärretty erillisenä muusta, esimerkiksi henkisestä olemuksesta ja sukupuolet järjestyivät yhdenmukaisesti suhteessa toisiinsa.

On syytä korostaa, ettei sukupuoli ei ole historian ulkopuolelta rakentuva tai universaalinen käsite. Tästä osoituksen tarjoaa Afrikan yoruba-kansa, jolla ei ollut ennen kolonialismia institutionalisoitua sukupuolijärjestelmää eikä sukupuoli siis ollut yhteiskuntaa järjestävä tekijä. Kuitenkin länsivalta tarkoitti yhteiskunnan uudelleen järjestämisen keskittämistä sukupuolen ympärille. Naisten roolin moniselitteinen taakka kolmansissa maissa johtuu tästä mielivaltaisesta yhteiskunnan perusrakenteiden yhtäkkisestä muutoksesta. Nyt naisista tuli kaksinaisesti alisteisia, suhteessa miehiin sukupuolensa kautta ja rodullisesti suhteessa valkoisiin.

Kolonialismin kohteiksi niin ikään joutuneet miehet hyväksyivät nyt luodun uuden järjestyksen, mikä tarkoitti samalla heidän rikoskumppanuuttaan naisiin kohdistuvan sorron sallijoina. Miesten liittoutuminen uusien vallanpitäjien kanssa tarjosi näille sisäisen liittolaisen valloitetuissa maissa. Myös ensimmäisen sukupolven feministit peittivät sukupuolen rodullistuneen luonteen ja tulivat siis vahvistaneeksi valkoisten ja värillisten naisten keskinäistä erottelua. Alun perin keskiluokkaiset feministit keskittyivät valkoisen naisen teoreettiseen ja käytännölliseen vapauttamiseen aivan kuin kaikki naiset olisivat yhdenmukaisia suhteessa valtaan. Historiallisesti kummatkin ovat olleet alisteisessa asemassa mieheen, mutta valkoisilla naisilla on ollut värillisten naisten verellä lunastettuja etuja kuten vähäinen työtaakka.

Pohjois-Amerikan naisten hallitsemissa yhteiskunnissa sen sijaan ajateltiin universumin keskeisten voimien olevan feminiinisiä. Siis ilman naisten ymmärrystä mikään ei ollut pyhää tai sallittua. Kuitenkin kolonialistisen järjestelmän soveltaminen ja kristinuskon levittäminen edellyttivät monia korvaavia rakenteita: luojajumalista tuli maskuliinisia, yhteiskunnan filosofiset ja hallinnolliset järjestelmät tuhottiin, entiset taloudelliset ja rituaaliset tavat hävitettiin sekä klaanit muutettiin miesten johtamiksi ydinperheiksi. Selviytyäkseen monien patriarkaalisesta järjestelmästä riippuvien kansojen täytyi alkaa luottaa miesten ylivaltaan. Käyköön tämä esimerkistä siitä, kuinka tärkeää naisten alistaminen oli kolonialistisen ja kapitalistisen järjestelmän voimistamiseksi. Sukupuoli kolonialistisena sortorakenteena mahdollisti kaikkien sosiaalisen elämän muotojen radikaalin muuttamisen.

Aiempi vastavuoroisuuteen ja toisensa täydentämiseen perustunut sukupuolinen logiikka tehtiin uhanalaiseksi. Tässä valossa on mielenkiintoista todeta, että ainakin kymmenenkunta Pohjois-Amerikan intiaanikansaa oli naisvaltaan perustuvia, niiden joukossa cherokeet, irokeesit ja navajot. Lisäksi ainakin 88 kansaa tunsi homoseksuaalisuuden ja niistä suurin osa hyväksyi sen harjoittaminen, kuten apassit ja mayat. 20 kansan tiedetään viitanneen lesbouteen jo varhain ennen eurooppalaisten tuloa. Berdachena tunnettu kolmas sukupuoli oli olemassa ollut käsite yli 150 yhteiskunnassa. Meksikossa nykypäivän zapoteekit tunnustavat yhä kolmannen sukupuolen käsitteen muxen muodossa.

Sukupuolen katsottiin myös perustuvan valintaan. Aikanaan esimerkiksi Pohjois-Amerikan yuma-kansan parissa sukupuolen saattoi määrittää unessa nähdyt symboliset esineet, nyt sukupuoli alettiin määrittää miekalla. Myöhemmin miekka korvattiin sanan mahdilla ja medioiden vaikutuksella, mutta pakkomielteisestä sukupuolen määrittämisestä ei enää ole päästy eroon.

Eurosentrinen globaalit mittasuhteet saanut kapitalistinen riisto on aina ollut heteroseksuaalista. Perverssit ja tuhoavat puolensa peittävä heteroseksuaalinen halu oikeutti värillisten naisten järjestelmällisen hyväksikäytön eräänlaisina halukkaina eläiminä, kun taas valkoisille naisille varattiin asema alistettuina ja henkisesti vajaamielisinä valkoisen rodun ja porvariston suvunjatkamisen välineinä. Heteroseksuaalinen halu sinänsä pyhitettiin, koska vain sen kautta kyettiin kontrolloimaan tuotantoa ja pääomia.

Modernia sukupuolijärjestelmää ei siis voisi olla olemassa ilman vallan kolonialistista olemusta, joka liittyy yhtä kiinteästi ihmisten rodulliseen eriarvoistamiseen. Toisin sanoen sukupuoli (seksismi) ja rotu (rasismi) ovat toisistaan erottamattomia sortojärjestelmiä, jotka eurosentrinen kolonialismi hyödynsi ja hyödyntää oman valtansa edistämiseksi. Niiden soveltaminen on tarkoittanut aiempien sosiokulttuuristen rakenteiden tuhoamista. Siksi niiden hävittäminen vaatii puolestaan olemassa olevien sosiaalisten käytäntöjen (kuten sukupuolen, kuluttamisen ja heteroseksuaalisuuden) lakkauttamista. Valitettavasti suunta näyttäisi olevan päinvastainen, sillä uuskolonialistinen EU ja uusfasistiset perussuomalaiset ravitsevat itseään näillä ideologisilla, jo luonnollistetuilla eurooppalaisen ajattelun syvävirtauksilla.

Eteläafrikkalaisen interseksuaalin urheilijan Caster Semenyan vuoden 2008 olympialaisten jälkeen paljon julkisuutta saanut tapaus kertoo niin sanotusta sukupuolen apartheid-politiikasta, joka viittaa värillisten naisten sukupuolta koskevaan erityisen tarkkaan kontrolliin. Kukaan ei huomauttanut mitään hyvin maskuliinisten ja karvaisten itäsaksalaisten tai itäeurooppalaisten valkoisten naisten osallistumisesta olympialaisiin erityisesti 70- ja 80-luvuilla. Tämä on vain yksi osoitus siitä, kuin sukupuolen ja rodun käsitteet ovat yhä toisistaan erottamattomia kolonialismin ja kapitalismin liittona muodostuneessa globaalissa nykyisyydessämme.

Vallan kolonialistinen alkuperä on muokannut ja muokkaa kaikkea ajatteluamme. Emme voi tavoitella todellista muutosta, jos emme tiedosta näiden rakenteiden toimintaamme ohjaavaa vaikutusta. Väittäsinkin, että sukupuolikurin tiedostaminen muodostaa aivan yhtä tärkeän osan vastarinnasta kapitalistista järjestelmää vastaan kuin klassisesti korostunut luokkatietoisuus. Monimutkaisten vaiheiden kautta kolonialismi kurottaa käpälänsä arkipäiväämme, jossa sukupuoliroolit yhä hallitsevat. Gramscilaisessa mielessä osallistumme kaikki rodullistetun sukupuolisen väkivallan uusintamiseen aktiivisessa tai passiivisessa mielessä. Jos emme muuta todellisuutemme karttoja ja ala hahmottaa niitä monia sosiaalisen todellisuuden rakentumisen muotoja, jotka mahdollistavat kapitalistisen järjestelmän olemassaolon, emme voi koskaan todella vapautua sen kahlitsevasta otteesta.

Keskustelua

jyrki laukkanen 11 kuukautta, 2 viikkoa sitten 07.06.2011

Ilmeisesti Homo Sapiens Anibal Quijanon mielestä on täysin epäonnistunut evoluution luomus. Puolilla ihmisistä on syntyessään kivekset ja toisella puolella munasarjat.

Työeläkeläinen 11 kuukautta, 2 viikkoa sitten 08.06.2011

Kaikkeen se kommunisti sortuu kun alkaa väittämään sukupuolijaonkin olevan kapitalistien keksintöä.

Noista suurien kommunistipuolueiden johtajista ja pääsihteereistähän on ollut yhtä moni mies ja nainen esim. Neuvostoliitossa, Kiinassa ja vaikkapa Kuubassa, vai onko? Onkohan sukupuolijaossa sitten sormensa myös maailman sosialistisella väestöllä?

Montako naispuolista pääsihteeriä tulee heti kohta mieleen esim. vanhasta Neukkulasta?

Taina Hollo 11 kuukautta, 1 viikko sitten 09.06.2011

Aika rajulta vaatimukselta kuulostaa sukupuolen ja heteroseksuaalisuuden lakkauttaminen! Eiköhän niissä HIUKAN jotain muutakin ole taustalla kuin "sosiaalinen käytäntö"?! Ihminen on biologinen olento siinä missä muutkin eläimet, vaikka sosiaaliset käytännöt asiaa välillä hämärtävätkin. Nisäkkäillä on yleensä kaksi sukupuolta ja ne ovat yleensä heteroseksuaalisia.

Ymmärrän vaatimuksen, että sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen ei tule olla syrjinnän perusteita, mutta sukupuolestani en ole valmis luopumaan!

Opiskelija 11 kuukautta, 1 viikko sitten 09.06.2011

"Aika rajulta vaatimukselta kuulostaa sukupuolen ja heteroseksuaalisuuden lakkauttaminen! Eiköhän niissä HIUKAN jotain muutakin ole taustalla kuin "sosiaalinen käytäntö"?!"

Tuohan nyt ei ole mitenkään tuore juttu feministeille ja naistutkijoille, eivätkä nuo ideat myöskään ole ihan tyhjän päällä. Tosin käsittääkseni tässäkin aletaan pikkuhiljaa löytämään keskitie. Siis hyväksymään, että sukupuolilla voi olla eroja, mutta ne ovat samanarvoisia, eikä maailmaa pidä jakaa karkeasti naisten ja miesten aloihin.

Työeläkeläinen 11 kuukautta, 1 viikko sitten 09.06.2011

Niin se on Taina nykyään kuin aikoinaan Sodoman ja Gomorran aikoina kun sukupuolettomuudesta tehtiin hyve. Minä aion pysyä ikäni ukkona ja muista ukoista olen kiinnostunut vain kalakavereina joskin on niitäkin joskus löytynyt toisesta sukupuolesta.

Olkoon muut miten haluavat kunhan eivät kauppaa sitä julkisesti muille.

Sami Laaksonen 11 kuukautta, 1 viikko sitten 10.06.2011


Sukupuolta ei ole biologisena faktana olemassa, koska myös biologiset käsitykset sukupuolesta ovat sosiaalisesti rakentuneita. Sitä paitsi "vain" 97-98 prosenttia väestöstä syntyy joko miehen tai naisen sukupuolielimin, lopuilla on osa kummastakin hormonijärjestelmästä. Luonnontieteestäkin käsin voidaan siis kyseenalaistaa kahtiajako, joka on mielipuolinen historiallinen luomus.

Tarkoituksena on herättää keskustelua. Kommunistin on voitava kyseenalaistaa kaikki historian mukanaan tuomat vääryydet. Ehkei suomalainen valkoinen ja keski-ikäinen mies tule kyseenalaistaneeksi sukupuoltaan usein juuri siksi, koska siinä mielessä hän elää vallan ytimessä ja on niin sanottu "normaalityyppi" maailman enemmistöä piinaavan sorron ytimessä. Osa sitä sortoa ovat esimerkiksi globaalit palkkaerot, joiden taustalta toki löytyy muitakin tekijöitä.

¿Miksi tummaihoinen 12 tuntia päivässä raatava meksikolainen nainen tienaa 10 kertaa vähemmän kuin suomalainen valkoinen mies? Kyllä siinä on kolonialismilla kapitalismin apupoikana sormensa pelissä.

Kala-Eemeli 11 kuukautta, 1 viikko sitten 13.06.2011

Millä perusteella 'sukupuolta ei ole biologisena faktana olemassa' ? Useimpien monisoluisten eliöiden (ja lisäksi muutamien yksisoluisten) lisääntyminen perustuu suvulliseen lisääntymiseen. Se, että jokin prosentti ihmisistä (tai taskuravuista tai saniaisten alkeisvarsikoista) ei ole minkään ko. lajin sukupuolen virheettömiä edustajia ei osoita vielä mitään, sillä eliökunta vilisee virheitä, ja yksi biologian perusilmiöitä on pienien virheiden sietäminen ja 'sietämättömien' virheiden osuuden painuminen sen verran alas, että populaatio moisen kestää. Ei eliöpopulaation tarvitse kehittyä virheettömäksi - riittää, että se kykenee lisääntymään omassa lokerossaan, ja tekemään sen tehokkaammin kuin kilpailijat.

Taina Hollo 11 kuukautta, 1 viikko sitten 14.06.2011

Sukupuolta biologisena faktana ei siis ole olemassa - synnyttäneenä ja imettäneenä naisena tätä on vähän vaikea sulattaa...

Opiskelija 11 kuukautta, 1 viikko sitten 15.06.2011

"Sukupuolta ei ole biologisena faktana olemassa, koska myös biologiset käsitykset sukupuolesta ovat sosiaalisesti rakentuneita."

Käsittääkseni jopa Luce Irigaray on myöntänyt hieman hölmöiksi jotkin luonnontieteen kritiikkinsä, joten luulisi, ettei noita kaikkia "sosiaalinen konstruktio"-juttuja tarvitsisi enää ottaa niin tosissaan. Kritiikkini kohdistuu siis siihen, että näillä jutuilla oli ehkä sijansa 60-luvulla, mutta kai vuonna 2011 voitaisiin olla hieman edistyksellisempiä. Voidaan hyvin puhua miehistä ja naisista (tai uroksista ja naaraista) tasa-arvoisina sekä hyväksyä kaikki siihen väliin jäävät ilman, että biologienkin pitää kiistää suurelta osin nykytietämys eri eliölajien lisääntymisestä sekä tuohon lisääntymiseen vaadittavien osapuolten ominaisuuksista.

armas 11 kuukautta, 1 viikko sitten 15.06.2011

Kaikilla on joissakin määrin estrogeenia/testosteronia, mutta eri suhteissa. Miehillä testosteronin määrä on moninkertainen suhteessa naisiin.

Sukupuoli määrittyy XX/XY -kromosomeilla, mikään määrä tusinasosiologian väitöskirjoja ei poista tuota faktaa.

Sosiaaliset käsitykset sukupuolesta vaihtelevat ja ovat jatkuvasti muutoksessa modernissa yhteiskunnassa.

Biologia ei ole sosiaalinen konstruktio, mutta sosiaaliset konstruktiot pohjaavat biologiaan. Materialistinen tyrmäysvoitto!

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.

Bloggaaja esittelyssä

Sami Laaksonen

Sami Laaksonen

on Meksikossa asuva runoilija ja kulttuurintutkija, joka harjoittaa aika ajoin käännös- ja toimitustyötä.

Uusimmat tekijältä

Suvaitsevainen Suomi vai kokoomusjohtoinen lahtaritasavalta?

06.02.2012

Itse toivoisin Pekka-ilmiön sysäisseen Suomen hitusen inhimillisempään suuntaan.

Arvovaalit vai henkilövaalit vaiko henkilöarvovaalit?

23.01.2012

En pidä Haaviston ehdokkuutta laisinkaan ongelmattomana vasemmistolaisesta arvomaailmastani käsin, mutta tässä vaiheessa tärkeintä on tehdä kaikki mahdollinen Niinistön valinnan estämiseksi.

Sukupuolijärjestelmä osana kapitalistista sortoa

06.06.2011

Modernia sukupuolijärjestelmää ei voisi olla olemassa ilman vallan kolonialistista olemusta, joka liittyy yhtä kiinteästi ihmisten rodulliseen eriarvoistamiseen.

Mitä Bin Ladenin tappamisella saavutettiin?

06.05.2011

Maailma ei taida olla yhtään sen parempi paikka elää kuin ennen vappua.

Melkein maailman paras hallitus

26.04.2011

Vasemmistolainen Demokraattinen vallankumouspuolue (PRD) on hallinnut Meksikon pääkaupunki Distrito Federalia aina vuodesta 1997 lähtien.

Tehotuotanto tappaa

18.03.2011

Siat kostivat kohtelunsa viruksella.