Meksikon vallankumous sata vuotta, osa I

Sami Laaksonen08.11.2010

Meksikon vallankumous oli 1900-luvun ensimmäinen laatuaan. Sitä seurasivat myöhemmin muun muassa Venäjän, Kuuban ja Nicaraguan vallankumoukset. Keski-Amerikassa Meksikon vallankumous inspiroi läpi vuosisadan maatyöläisten kapinaliikkeitä. Myös Meksikon sisällä esimerkiksi 1990-luvun puolivälin zapatistiliike jatkoi pitkälti vallankumouksen viitoittamalla tiellä vaatien vapautta ja kattavia maaoikeuksia Chiapasin alkuperäiskansoille. 1900-luvun lopussa vaatimuksien listaan kuului kiinteästi keskustelu intiaanien itsemäärämisoikeudesta, kun taas vallankumouksen aikoihin haluttiin lopettaa maaorjuus ja laajentaa poliittiset oikeudet koskemaan koko väestöä. Joidenkin tahojen mukaan vallankumouksen liekki ei ole missään vaiheessa sammunut. Siksi sitä ei tulisi juhlia, koska vastarinnan äänet kytevät yhä jokaisessa Meksikon kolkassa siihen asti kunnes vallankumouksen sanoma ei toteudu vain paperilla, vaan myös jokaisen meksikolaisen perheen arjessa.

Maatyöläisten kapinallisjoukkojen parista nousi esiin suuria sotilaallisesti ja sosiaalisesti nerokkaita johtajia kuten Francisco ”Pancho” Villa, oikealta nimeltään José Doroteo Arango Arámbula, ja Emiliano Zapata, joiden legenda elää yhä heidän sankaritekojensa kautta. Vallankumouksen sankarit voidaankin jakaa karkeasti kahteen sarjaan: ne jotka muistetaan teoistaan kuten Villa ja Zapata sekä ne jotka muistetaan ideoistaan kuten Madero ja vuoden 1917 perustuslain keskeisin toimija, presidentti Venustiano Garranza.

Vuonna 1917 säädettiin Meksikon uusi maailman mittakaavassa hyvin edistyksellinen perustuslaki. Lajissaan historian seitsemäs perustulaki on yhä voimassa. Sen mukaan luonnonvaroja tulee hallita julkisen sektorin toimesta. Koulutuksen on oltava ilmaista ja pakollista. Julkisille ylipistoille puolestaan taataan täysi autonomia. Samoin työläisten oikeudet järjestyä vapaasti ammattiyhdistyksiksi, lakkoilla ja ilmaista poliittiset kantansa on kunnioitettava olosuhteista riippumatta.

Verisestä modernisaatiosta vallankumoukseen

Vuoden 1910 alussa Meksiko oli yhä yli 30 vuotta presidenttinä toimineen Porfirio Díazin rautaisen nyrkin alla. Hän pyrki modernisoimaan maan pikavauhtia ja lisäämään ulkomaisen pääoman vaikutusvaltaa paikallisen eliitin tarpeita unohtamatta. Vielä tuolloin 85 prosenttia maa-alueista kuului yhdelle prosentille väestöstä. Maatyöläisten osaksi jäi nälkä ja köyhyys. Díaz kutsui koolle vaalit samaisena vuonna, vaikka käytännössä hänen uudelleen valitsemisensa piti olla itsestäänselvyys. Francisco Maderosta muodostui kuitenkin varsin voimakas oppositioehdokas, joka asettui tukemaan vilpittömästi laajaa maauudistusta ja myöhemmin kuuluisaksi tullutta perustuslain kohtaa, joka kieltää presidentin valitsemisen uudelleen samaan virkaan. Díaz vankitsi Maderon ja voitti vaalit 1900-luvun ensimmäisellä, mutta ei suinkaan viimeisellä vaalivilpillä. Maanviljelijöiden protestit ja kansannousu sekä erityisesti Ciudad Juárezin menettäminen kapinallisjoukoille pakottivat Díazin pakenemaan Ranskaan toukokuussa 1911, jossa hän kuoli rikkaana miehenä 1915.

Díazin hallinto kykeni teollistamaan Meksikon 30 vuodessa likipitäen kokonaan, mikä johti keskiluokan kasvuun samalla, kun köyhien olot kurjistuivat entisestään. Äärimmäisimmilleen viritetty kapitalistinen tehotalous ja jatkuvat sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet herättivät kansassa tarpeen syrjäyttää poliittinen eliitti. Pascual Orozcon ja Francisco Villan improvisoidusti kootut joukot pohjoisessa Chihuahuan osavaltiossa ja Emiliano Zapatan järjestäyminen paikallisia johtajia vastaan eteläisessä Morelosin osavaltiossa antoivat ensilaukaukset Francisco Maderon aikeille syrjäyttää Porfirio Díaz. Kuitenkaan Madero ei aavistanut, mihin ulottuvuuksiin kapinallinen liikehdintä saattaisi johtaa, vaikka hän kehoitti kansaa järjestäytymään diktatuurin lyömiseksi:”20. päivänä marraskuuta kello 18.00 alkaen kaikki tasavallan kansalaiset tarttuvat aseisiin syöstääkseen nyt hallitsevat viranomaiset vallasta.”

Vallankumouksen alkamista edelsi kymmenen vuoden mittainen levottomuuksien aikakausi, jonka aika kapinat ja konfliktit tukahdutettiin valtiojohtoisella väkivallalla. Anarkistit Ricardo ja Enrique Flores Magón ovat tunnettuja kapinahenkisistä kirjoituksistaan, jotka asettuivat avoimesti vastumaan hallitusta jo ennen vallankumouksen tapahtumia. Virallisesti kymmenvuotisen vallankumousprosessin katsotaan alkaneen 20. päivänä marraskuuta 2010. Todellisuudessa vallankumous alkoi 17. päivänä samaista kuuta, kun vastarintataistelija Aquiles Serdán perheineen piiritettiin kotiinsa Pueblassa. Tehdessään vastarintaa kokemaansa ahdistelua vastaan, Serdán ja hänen perheensä kuoli 19. päivän aikana.

Yhdysvalloissa maanpaossa olleen Francisco Maderon San Luis Potosín vallankumoussuunnitelma kyseenalaisti kaikkien Meksikon viranomaisten toimivallan aina presidentistä oikeusistuimeen. Sitä luonnehtii periaate todellisen äänioikeuden toteutumisesta ja presidentin uudelleen valinnan kieltämisestä. Yhdysvaltojen Texasista käsin julistettu suunnitelma kehoitti kansaa tarttumaan aseisiin ja etsimään vaihtoehtoista tapaa järjestäytyä poliittisesti diktatuurin kaatamiseksi:

”20. päivänä marraskuuta kello 18.00 alkaen kaikki tasavallan kansalaiset tarttuvat aseisiin syöstääkseen nyt hallitsevat viranomaiset vallasta.” Kuitenkin varsinaisen vallankumouksellisen liikehdinnän alkamista koko maassa saatiin vielä odotella vuoteen 1911.

Chihuahuan osavaltiosta kotoisin oleva kaivosmies ja Maderon tukija Pascual Orozco otti miehineen erään ensimmäisistä sotilaallisista voitoista vallatessaan Ciudad Guerreron 4. päivänä joulukuuta 1910. Myöhemmin Orozco taisteli Emiliano Zapatan rinnalla, kunnes ryhtyi vastustamaan Zapataa ja asettui Maderon kuoleman jälkeen tukemaan Victoriano Huertan vallankaappausta ja sotilashallitusta. Hänet murhattiin Teksasissa 1915. Orozcon esimerkki kertoo vallankumouksen jakomielisyydestä, mikä saattoi johtaa alueelliset johtajat ja kansalliset sankarit vaihtamaan puolta useaan otteeseen milloin mistäkin syystä. Vallankumouksen suhteen ei voidakaan puhua yksiselitteisistä sankareista, vaan ennemmin moninaamaisista käytännön miehistä. Suurin sankari lienee kansa, joka sai tahtonsa kirjattua perustuslakiin.

Ensimmäinen vallankumouksellinen presidentti

Maderosta tulikin vallankumousajan ensimmäinen presidentti. Hänet valittiin presidentiksi lokakuussa 1911. Maderon tarkoituksena oli hyökätä ensimmäistä kertaa historiassa avoimesti liberaaleja sosioekonomisia arvoja vastaan enemmistön edun nimissä. Aluksi kansa vastaanotti hänen hallituksensa innolla, mutta piakkoin maatyöläisten vaatimuksen maareformista ja haciendojen maanomistajien vaatimukset Zapatan kukistamisesta haastoivat hallituksen toimivallan. Myös taloudellinen tilanne heikkeni nopeasti. Saman vuoden marraskuussa Zapata kapinoi Maderoa vastaan, koska tämä ei ollut toteuttanut sovitulla aikataululla San Luisin sopimuksessa määriteltyjä maiden palautuksia intiaaniyhteisöille. Myös Orozco aloitti aseellisen taistelun Chihuahuan osavaltiossa painostaakseen maareformin toteuttamista ja rautateiden kansallistamista. Toisaalta Díazille ja Yhdysvalloille uskolliset tahot pyrkivät taistelemaan Maderon hallitusta vastaan taatakseen omat kaupalliset etunsa kuten öljyntuotannon jatkumisen aikaisemmilla ehdoilla.

Jännitteet kiristyivät äärimmilleen, kun Díazin veljenpoika Félix Díazin ja kenraali Victoriano Huertan johtamat joukot moukaroivat Maderon tukijoita pääkaupunki Méxicossa. 18. päivänä helmikuuta kymmenisen päivää kestäneet sotatoimet lopetettiin ja Huerta, Díaz ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs Henry Lane Wilson sopivat liitostaan Maderoa vastaan. Salaliitto huipentui pari päivää myöhemmin Maderon murhaan. Demokraattisten vakaumuksien nimeen vannonut Madero tunnettiin espiritualistina ja pasifistina, jonka kyvyttömyys pitää yllä järjestystä jakoi kansan tuen. Vuonna 1913 Madero ja hänen varapresidenttinsä José María Pino Suárez murhattiin. Maderon kuuluisammaksi virheeksi muodostui juuri tämä taktinen ajattelemattomuus: presidentin ja varapresidentin ei olisi turvallisuussyistä pitänyt olla samassa paikassa samaan aikaan.

Francisco Madero ei vienyt rakenneuudistuksia riittävän pitkälle vallankumouksen ensimmäisessä vaiheessa. Esimerkiksi armeija vannoi uskollisuuttaan vielä pitkään Díazin hallinnolle. Madero nimitti Victoriano Huertan asevoimien komentajaksi. Nimitys maksoi Maderolle hänen henkensä 22. päivänä helmikuuta 1913, kun presidenttiä ja varapresidenttiä Pino Suárezia oltiin saattamassa vankilaan. Legendan mukaan Maderon tukijat yrittävät pelastaa hänet, mikä olisi lopulta johtanut väkivaltaiseen yhteenottoon ja presidentin kuolemaan. Maderon murha synnytti valtatyhjiön ja kärjisti taistelua kansakunnan johtajuudesta.

Keskustelua

Jyrki Laukkanen 3 vuotta, 11 kuukautta sitten 10.11.2010

Etelä-Amerikan historiassa on esiintynyt
menneinä vuosina myös monenlaisia
seudo-vallankumouksellisia.
Perun Loistava Polku oli CIA:n ja
armeijoiden luoma maolaisterroristiryhmä
joka käytti kommunismia peitteenään.

Meksikon zapatistit lienee myös samanlainen peiteoperaatio. Samana päivänä
kun vapaakauppaliitto Nafta aloitti toimintansa aloitti subcomandante Marcos
piippu suussaan edistyksellisten ajatustensa julkistamisen .. Näin kansanjoukkojen enemmistö käsitti , että vasemmisto on voimissaan . Viime presidentin vaaleissa Subcomandante
kehoitti kansaa jättämään osallistumisen
vaaleihin.
Tämä takasi oikeistolaisille vaalivoiton.

Matalan intensiteetin konflikteja käytetään yhä enemmän ja enemmän politiikan muovaamisessa.
Meedia on näissä psykologisen
sodankäynnin toimissa avainasemassa

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
  • Tiedonantaja-lehti ja TA-Tieto Oy eivät vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä.
  • Toimitus voi muokata, siirtää tai hylätä viestejä, jotka poikkeavat keskustelujen aiheesta tai sisältävät kyseenalaista materiaalia.
  • Kommentteja voidaan julkaista lehden sivuilla toimituksen harkinnan mukaan.

Bloggaaja esittelyssä

Sami Laaksonen

Sami Laaksonen

on Meksikossa asuva runoilija ja kulttuurintutkija, joka harjoittaa aika ajoin käännös- ja toimitustyötä.

Uusimmat tekijältä

Hugo Chávez

08.03.2013

Venezuelan johtaja omisti elämänsä köyhien paremmalle tulevaisuudelle.

Suvaitsevainen Suomi vai kokoomusjohtoinen lahtaritasavalta?

06.02.2012

Itse toivoisin Pekka-ilmiön sysäisseen Suomen hitusen inhimillisempään suuntaan.

Arvovaalit vai henkilövaalit vaiko henkilöarvovaalit?

23.01.2012

En pidä Haaviston ehdokkuutta laisinkaan ongelmattomana vasemmistolaisesta arvomaailmastani käsin, mutta tässä vaiheessa tärkeintä on tehdä kaikki mahdollinen Niinistön valinnan estämiseksi.

Sukupuolijärjestelmä osana kapitalistista sortoa

06.06.2011

Modernia sukupuolijärjestelmää ei voisi olla olemassa ilman vallan kolonialistista olemusta, joka liittyy yhtä kiinteästi ihmisten rodulliseen eriarvoistamiseen.

Mitä Bin Ladenin tappamisella saavutettiin?

06.05.2011

Maailma ei taida olla yhtään sen parempi paikka elää kuin ennen vappua.

Melkein maailman paras hallitus

26.04.2011

Vasemmistolainen Demokraattinen vallankumouspuolue (PRD) on hallinnut Meksikon pääkaupunki Distrito Federalia aina vuodesta 1997 lähtien.