Kotiäitiys – oikeus vai velvollisuus?

Hanna Era08.03.2011

Kylläpä nyt kuohuttaa – nimittäin naisen paikka. Nina ja Timo T.A. tietävät luonnollisesti parhaiten missä se on, me muut joudumme kantojamme ja näkemyksiämme hieman harkitsemaan.

Eniten minua koko keskustelussa ihmetyttää outo, holhoava asenne. Naiset eivät ole ihmisiä, vaan yksinkertaista karjaa, joka höynäytetään milloin töihin, milloin kotiin tuottamattomiksi hipeiksi. Missään tapauksessa he eivät ole aikuisia, itse elämästään ja perheestään päätöksiä aktiivisesti tekeviä yksilöitä. Aina joku muu tietää paremmin, mitä naisten pitäisi tehdä – millaisia äitejä heidän pitäisi olla ja minkälaista naiseutta toteuttaa.

Taivas meitä siltä varjelkoon, että naiset joskus alkaisivat olla osa yhteiskunnallista keskustelua subjekteina, itse valitsevina ja itse itsensä määrittelevinä. Silloin olisi pakko jättää äitiyskeskustelusta pois sanat "sankari", "marttyyri", "elämäntapahippi" ja niin edelleen ja katsoa niitä ihan oikeita perusteita, joiden vuoksi naiset ja perheet kasvatusvalintoja tekevät.

Esikoisemme pääsi/joutui päiväkotiin täytettyään 10kk ja pian sieltä iloksemme perhepäivähoitoon. Kun äitiys- ja vanhempainlomat oli käytetty, meillä ei ollut taloudellisesti muuta mahdollisuutta, kuin mennä molempien takaisin sorvin ääreen. Toisaalta jäätyäni pois töistä esikoinen on ollut paljon myös kotona. Olen siis ura-hippi-äiti ja puolisoni on uraisä.

Sekä koti- että uraäitiydessä on puolensa. Kuokkalan perhepäivähoitajamme Päivi on hauska, etevä ja hieno tyyppi. Oli pakko sydän kirvellen myöntää, että kenties sittenkin myös kodin ulkopuolella lastani hoidetaan niin taitavasti, että lapsi viihtyy. Se oli myönnettävä viimeistään silloin, kun sunnuntaiaamuna tyttö vetää eteisessä kumppareita jalkaan ja vaatii päästä "hoitolaan." Oli tärkeää myöntää, ettei lapseni ole minusta niin riippuvainen, kuin itse haluaisin ajatella. Ja huomata, kuinka hurjia loikkia kielellinen ja sosiaalinen kehitys otti ikätovereiden kanssa.

Mutta päivääkään en vaihtaisi pois kotona vietetystä ajasta. Kun teemme päätöksiä perheemme rutiineista, työtavoista tai arjesta, "kansantalous" ei ole keskustelun perusteiden top10:ssä. Eikä sen kuulukaan olla. Minulla on hyvä 40 työvuotta vielä jäljellä, enkä halua olla osana yhteiskuntaa, jonka mukaan minulla ei olisi lupaa käyttää tuosta ajasta osaa kotona lasteni kanssa.

Meidän perheen "lisääntymispäätöksen" tärkein syy oli vilpitön rakkaus lapsiin ja halu olla vanhempi – on se kumma, jos siihen ei sitten olisi lupa käyttää aikaa. Ja juuri niin paljon aikaa, kun kukin perhe itse katsoo tarpeelliseksi, mahdolliseksi ja tärkeäksi.

Elämässä on lupa olla työn ja suorittamisen lisäksi muutakin sisältöä, rakkautta, läheisyyttä ja aamuja, jolloin uninen lapsi kierähtää kiinni kylkeen, koska ei vaan halua vielä nousta. Ei niillä ole kansantaloudellista arvoa, mutta toisaalta, jos ne kielletään, ei kansantaloudella ole minulle minkäänlaista arvoa.

Keskustelua

J. Alexandersson 1 vuosi, 2 kuukautta sitten 09.03.2011

Hieno kirjoitus. Kiitos!
Kun lapset ovat pieniä, päivät ja yöt heidän kanssaan tuntuvat joskus pitkiltä ja raskailta, mutta yhtäkkiä he ovat aikuisia, ja silloin kaikki on siitä kiinni, riittikö rakkaus ja voima, niin että aikuisinakin ollaan rakkaudella ja voimakkaasti läheisiä.
Jokainen joka kantaa vastuuta lapsesta, ymmärtää yhteiskunnankin olemuksen. Sosiaalipolitiikan, tasa-arvon ja yleisen turvallisuudentunteen ja tulevaisuudenuskon.
Nuo henkilökohtaiset, "pyhät" arvot liittyvät arkipäiväiseen, äärimmäiseen epäpyhään politiikkaan.
Itse kannatan pohjoismaista hyvinvontimallia sananvapauksineen, kuitenkin tämänhetkistä kontrolloidumpaa otetta yksityiseen finanssi- ja talouselämään.

Taina Hollo 1 vuosi, 2 kuukautta sitten 14.03.2011

Viime aikoina sosiaalipolitiikan tutkijat ovat ihan avoimesti leimanneet suurimman osan naisista omaa etuaan tajuamattomiksi hölmöiksi: suuresti on pahoiteltu asiaa, että yli puolet naisista haluaa hoitaa pienet lapsensa itse. Lastenhoidon tuki halutaan pienentää tai poistaa kokonaan - ihan vain meidän naisten omaksi parhaaksi, kun emme itse ymmärrä parastamme.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.

Bloggaaja esittelyssä

Hanna Era

Hanna Era

on jyväskyläläinen kommunisti ja perheenäiti.

Uusimmat tekijältä

Nähdä unta pimeästä

22.12.2011

Anna mielesi hiljentyä. Sulje silmäsi ja kuule pimeän kuiske.

Tissittääkö?

27.10.2011

Julkisessa keskustelussa näkyy ryntäys ryntäille.

Hyvä Päivi Räsänen!

14.09.2011

En tiedä miksi teistä on kohtuullista aloittaa säästäminen nimenomaan lapsista ja lapsiperheistä.

Huonosti käyttäytyvät aikuiset

02.09.2011

Lasten parhaista ja sinnikkäistä yrityksistä huolimatta aikuiset eivät vieläkään ole oppineet tavoille.

Sun syy vai mun syy?

22.06.2011

Eli mistä voimaantuminen lähtee?

Sotaa apatiaa vastaan

11.05.2011

Nyt, jos koska on aika kriittisesti tarkastella omia toimintatapoja – ovatko ne sopivia vallankumoukselliselle puolueelle?