Olen kommunisti
Hanna Era — 06.05.2010Joka päivä masentavat uutiset saavuttavat meidät. Työelämä murtaa, jopa niin, että työntekijöiden arvellaan kaatuvan mielenterveyssyitä kuin heinän ikään. Työtaisteluita vastaan hyökkäävät aggressiivisimmin oman luokan edustajat. Yhä useampi irtisanotaan, työttömyys, pahoinvointi ja vieraantuminen lisääntyvät.
Kun yhdessä jotakin päätetään pelastaa, ovat listan kärjessä etupäässä pankit. Vaikka samaan aikaan käy Äiti Maa kuolinkamppailuaan kiihtyvää ahneutta vastaan ja ihmiset murtuvat liian suurten taakkojensa alle. ”Jos ilmasto olisi pankki, se olisi jo pelastettu!” totesi Bolivian presidentti Evo Morales kipakasti.
Ei ole vaikea nähdä, että olemme matkalla kohti kiihtyvää barbariaa, vahvemman ja rikkaamman oikeutta määrätä ja määrittää yhteiskuntaa. Sanoisin, että elämme viidakon lain mukaan, mutta jopa viidakossa on yhteistoimintaa, solidaarisuutta ja kohtuullisuutta, jos sitä vertaa aikaan, jossa elämme. Eläimet eivät käy kaltaisiaan vastaan, tuhoa omia kotejaan.
Tänä päivänä on yhä vaikeampi luottaa ja toivoa. Mutta kun maailman taakka painaa eniten harteitani, muistutan itseäni turkkilaisen vapaustaistelijan, Nazin Hikmetin sanoin:
Olen kommunisti.
Olen rakkautta kiireestä kantapäähän.
Rakkautta syntyvään lapseen.
Etenevään valoon.
Rakkaus, on näkemistä, ajattelemista, ymmärtämistä. Rakkaus on kehdon
ripustamista tähtiin.
Rakkaus on teräksen valamisen vaivannäköä.
Olen kommunisti.
Olen rakkautta kiireestä kantapäähän.
Rakkautta syntyvään lapseen.
Etenevään valoon.
Olen kommunisti.
Tuon runon myötä on helpompi muistaa, ettei taistelu synny katkeruudesta, se ei nouse vaihtoehdottomuudesta tai kumpua vihasta. Se syntyy rakkaudesta tähän vihreään maahan, rakkaudesta ihmiseen, kansoihin. Rakkaudesta luovuuteen, oikeudenmukaisuuteen, maailman kauneuteen.
Vappu avaa kesän ja tuo lupauksen viriävästä toivosta kuin aamun koitteessa nouseva tuuli. Niin on meidänkin noustava, rakkaudessamme epätoivoa väkevämpinä; kasvettava vielä vähän, venyttävä niihin mittoihin, joihin me suinkin ihmisinä kykenemme. Meidän on käännettävä epätoivon vuorovesi, herätettävä uinuva usko ihmisiin, tovereihimme, toisiimme.
Tämä maailma on meidän, kaltaistemme ihmisten, jotka janoavat toivoa, uutta aamua pitkän pimeän jälkeen. Juuri siksi me voimme voittaa, nousta hyökyaallon lailla, herättää uudelleen rakkauden syntyvään lapseen, etenevään valoon. Heittää syrjään yksilön raivokkaan halun olla muita parempi, menestyä muiden kustannuksella ja antaa sijaan uskoa siihen, että tässä maailmassa voimme kerran olla kaikki yhdessä onnellisia, tasa-arvoisia ja vapaita.
Me ja vain me voimme sen tehdä, sillä me olemme kommunisteja – rakkautta kiireestä kantapäähän!
Hanna Era. Kirjoituksesi muistuttaa uskonnollisen herätyksen saaneen ihmisen ajatuksia, "on olemassa tuonpuoleinen, missä kaikki on toisin".
Kirjoituksessasi olevat epäkohdet, kuten köytyys ja ympäristön tuhoutuminen on vakavia ongelmia. Kommunismi ei ole kuitenkaan kyennyt antamaan näihin ongelmiin ratkaisuja. Kommunistinen yhteikuntajärjestelmä on tehoton, joten se ei pysty luomaan hyvinvointia kansalaisilleen. Kommunistisissa järjestelmissä hyvinvointia on yritetty hankkia luonnonvarojen riistolla ja tuhlailevalla käytöllä. Kommunistisissa kokeiluissa ympäristön tuhoutuminen ja köyhyys on vain voimistunut.