Paikkamme maailmassa

Hanna Era27.01.2010

Moderni ihminen on vieraantunut luonnosta. Moni lienee kuullut tämän sanonnan, mutta mikä on totuus sen takana? Eikö ympäristö olekaan noussut yhdeksi tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä? Eikö ilmastonmuutos olekaan päivän polttavin puheenaihe?

Ihmisten on helppo kertoa puolustavansa etäistä, periaatteellista ja hieman epätodellista luontoa. Mutta moniko ymmärtää käytännössä elävänsä luonnosta, luonnon ja sen kantokyvyn ehdoilla? Aika harva. Siksi meillä on "ympäristö" - sananakin olemassa. Sen tarkoitus on tehdä luonnosta pelkkä kulissi inhimilliselle toiminnalle, hälventää käsitystämme suorasta riippuvuudesta.

Kommunisti on materialisti, joka ymmärtää, että tämä Maa, jonka kamaralla elämme, on elinehtomme. Se antaa keinot, mutta myös asettaa rajat materiaaliselle hyvinvoinnillemme. Me ihmiset olemme yhtä olennainen ja tärkeä osa sen syklejä ja ekosysteemeitä, kuin mikä tahansa muukin, puista hyönteisiin ja pandoista tiikereihin.

Kuulen liian usein sanottavan kyynisesti, että me ihmiset olemme maapallon syöpä. "Päin vastoin!" vastaan usein vihassa. Me olemme erilaisia maan lapsia, koska olemme tietoisia tekojemme vaikutuksista. Vaikka meillä on kyky tuhota, meillä on myös kyky hoitaa, korjata ja rakentaa uutta. Me emme tulisi toimeen ilman tätä Maata, mutta väitän, ettei sekään tulisi toimeen ilman meitä.

Olemme väärässä paikassa aina yrittäessämme elää luonnon ulkopuolella, sen paremmin luonnon hallitsijoina ja herroina tai luomistyön virheenä ja syöpänä - molemmissa tapauksissa kuvittelemme, ettei oma paikkamme olisi luonnossa ja tässä maailmassa. Ensimmäisessä tapauksessa sorrumme ylimielisyyteen, jälkimmäisessä toivottomuuteen ja katkeruuteen. 

Kun olen uupunut ja murheellinen, kuljen metsään. Istun kivellä ja katson, kuuntelen ja hengitän sisääni metsän tuoksua. Hetkeksi taukoaa taistelu oikeasta ja väärästä, sanat ja niiden merkitykset sulavat ilman. On vain tuuli, joka ravistaa puiden oksistoja, tanssittaa putoavia lehtiä. Elää osana luontoa on tuntea puut lehtineen, ymmärtää tuulen kirpeä kosketus, kun se kantaa uutista yön pakkasesta, huomata vuodenaika sammalen tuoksusta.

Meidän paikkamme on tässä maailmassa, arvostamassa sen kauneutta. Meidän tehtävämme on hoitaa, kunnioittaa ja rakastaa sitä, sillä tämä on ainut maailma, joka meillä on. Maa ruokkii, kantaa ja parantaa meidät, muttei vain kulissina, vaan kaiken olemassa olon elinehtona.


Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.

Bloggaaja esittelyssä

Hanna Era

Hanna Era

on jyväskyläläinen kommunisti ja perheenäiti.

Uusimmat tekijältä

Nähdä unta pimeästä

22.12.2011

Anna mielesi hiljentyä. Sulje silmäsi ja kuule pimeän kuiske.

Tissittääkö?

27.10.2011

Julkisessa keskustelussa näkyy ryntäys ryntäille.

Hyvä Päivi Räsänen!

14.09.2011

En tiedä miksi teistä on kohtuullista aloittaa säästäminen nimenomaan lapsista ja lapsiperheistä.

Huonosti käyttäytyvät aikuiset

02.09.2011

Lasten parhaista ja sinnikkäistä yrityksistä huolimatta aikuiset eivät vieläkään ole oppineet tavoille.

Sun syy vai mun syy?

22.06.2011

Eli mistä voimaantuminen lähtee?

Sotaa apatiaa vastaan

11.05.2011

Nyt, jos koska on aika kriittisesti tarkastella omia toimintatapoja – ovatko ne sopivia vallankumoukselliselle puolueelle?

Versooko verkostosta vallankumous?

28.03.2011

Kun haastamme yhteiskunnan tavan tuottaa asioita, haastamme koko yhteiskunnan perusrakenteen.

Kotiäitiys – oikeus vai velvollisuus?

08.03.2011

Taivas meitä siltä varjelkoon, että naiset joskus alkaisivat olla osa yhteiskunnallista keskustelua subjekteina, itse valitsevina ja itse itsensä määrittelevinä.

Eräänä iltana omenatarhassa

15.02.2011

Niin kauan, kuin yksikin taistelee oikeudenmukaisen maailman puolesta, emme ole hävinneet.

Turpaan vaan ja säkissä järveen

17.01.2011

Ajatus ihmisten tuomitsemisesta netin vertaiskäräjillä on vaarallinen.

Rikas, rakas, köyhä, varas...

18.09.2010

Olemmeko ymmärtäneet rikkauden aivan väärin ja asetammeko köyhyyden rajat huonosti?

Olen kommunisti

06.05.2010

Vappu avaa kesän ja tuo lupauksen viriävästä toivosta kuin aamun koitteessa nouseva tuuli.

Kenelle ihmisoikeudet kuuluvat?

12.03.2010

Puolustaessamme jokaisen oikeutta omaan kulttuuriinsa pidämme huolta myös omasta oikeudestamme toteuttaa itseään ja omaa kulttuuriaan.

Opintopiirinä kohti uutta tietoisuutta

17.02.2010

Jyväskylässä luetaan yhdessä Naomi Kleinia. Keskustelusta ei ole puuttunut huumoria, ironiaa eikä todellisia oivalluksia.

Paikkamme maailmassa

27.01.2010

Me emme tulisi toimeen ilman Maata, mutta Maakaan ei tulisi toimeen ilman meitä.