Luokkakeskustelua

27.02.2014 - 09:05
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Olin helmikuussa SKP:n Porvaripeli poikki -kiertueen mukana Jyväskylässä. Keskustelun otsikkona oli "Tunne luokkasi lait" ja panelisteina Jukka Hämäläinen (SDP), Satu Kortelainen (SKP), Sirpa Martins (VAS) ja Mihail Seppälä (VANU). Panelistien lisäksi myös yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti ja uskaltauduin myös itse avaamaan suuni.

Poliittinen puhe on usein silkkaa mössöä. Päätöksiä tehdessä ei tuoda esiin päätöksen mahdollisia seurauksia, vaan perusteluiksi riittävät koska talouskriisi -tyyppiset hokemat. Toivoisin, että vasemmisto voisi ottaa tässä vähän jämäkämpää otetta ja muistaa kertoa jokaista päätöstä tehdessään seuraavat asiat.

Mitä päätöksestä seuraa? Mitä konkreettisia seurauksia tiedämme päätöksellä olevan? Kaikkea ei voi tietenkään ennustaa. Mutta jos vaikkapa vähennetään väkeä terveysasemilta, leikataan mielenterveyspalveluista tai pidetään koululaisia homeisissa rakennuksissa, voidaan kohtuullisen varmasti odottaa "säästöistä" syntyvän jos jonkinmoisia kuluja tulevaisuudessa. Puhumattakaan tällaisten päätösten kestävyydestä inhimillisyyden kannalta. Kuten eräskin puhuja tilaisuudessa asian pani, minkälaista maailmaa haluat olla rakentamassa?

Entä kuka päätöksestä hyötyy, ketkä kärsivät? Koska valtion velka -perustelu antaa kyllä ymmärtää, että leikkauksilla ja kurjistamisella ollaan yhteisellä asialla pelastamassa kansakuntamme tulevaisuutta. Mutta ketkä oikeasti leikkauksista kärsivät? Entä keille niistä on mahdollisesti hyötyä? Esimerkiksi muiden maiden tilanteita katselemalla voimme huomata, että esimerkiksi julkisten palveluiden alasajo on mahdollistanut yksityisten yritysten tulon markkinoille. Samaa on tapahtunut myös Suomessa. Paljon on puhuttu luokkatietoisuuden puutteesta. Ehkäpä se luokkatietoisuuskin ihmisillä alkaa heräillä, jos luokkien väliset ristiriidat tuodaan selkeämmin esiin.

Ja lopuksi, mikä on tavallisen ihmisen asema päätöksen jälkeen? Tuoko se lisää vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia vai kaventaako ja pienentääkö se elintilaa? Meidän tavoitteenamme ei ole alkaa tehdä asioita toisten puolesta, vaan lisätä kaikkien mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ja yhteisönsä elämään.

Vasemmiston yhteistyö voi kasvaa vain yhteisistä keskusteluista ja toiminnasta. Yksi aloite vasemmistovoimien kokoamiseen on Porvaripeli poikki -kiertue, joka saapuu seuraavan kerran Kemiin15. maaliskuuta.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset