Toisenlainen maailma jälleen haussa

18.04.2010 - 14:21
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Tervetuloa Arbikselle Helsinkiin! / Suomen sosiaalifoorumi |

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 24.-25.4. jo yhdeksättä kertaa järjestettävä Suomen sosiaalifoorumi on Suomen suurin ja tärkein kansalaisjärjestöjen vuotuinen kohtaaminen.

Tänä vuonna sosiaalifoorumi kokoaa Helsingin kaupungin ruotsinkieliselle työväenopisto Arbikselle lähes sata järjestöä yli seitsemänkymmenen esitelmän, seminaarin, paneelikeskustelun, työpajan ja muun ohjelman merkeissä.

– Odotamme paikalle yli 2000 osallistujaa eri puolilta Suomea keskustelemaan ja jakamaan tietoa ajankohtaisista aiheista, sanoo foorumin työntekijä Esa Perkiö.

Hän muistuttaa, että sosiaalifoorumi on kaikille kävijöille avoin ja maksuton tapahtuma.

Reaktio uusliberaaliin talouspolitiikkaan

Suomen sosiaalifoorumi on osa vuonna 2001 Brasiliasta alkunsa saanutta maailmanlaajuista liikettä, jonka motto on "Toisenlainen maailma on mahdollinen." Sittemmin sosiaalifoorumeja on järjestetty eri muotoisena ympäri maailmaa. Seuraava Euroopan sosiaalifoorumi järjestetään Turkin Istanbulissa heinäkuun alussa.

Liike syntyi Esa Perkiön mukaan pitkälti reaktiona uusliberaaliin talouspolitiikkaan.

– Sosiaalifoorumi tutkii vaihtoehtoista globalisaatiota, joka ei tapahdu yksin suuryritysten ehdoilla ja jossa solidaarisuus, ihmisoikeudet ja demokratia ovat keskipisteessä.

Tänä vuonna Suomen foorumin tapahtumat on koottu viiden eri pääteematalon alle.

Pankissa käsitellään muun muassa kapitalismin kriisiä sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tehtaan alle on koottu työelämää ja ay-liikettä koskevia seminaareja. Rauhantalossa teemoina ovat mm. ihmisoikeudet, Nato sekä Palestiinan tilanne. Kasvihuoneessa kukoistavat ympäristöön, energia- ja ilmastopolitiikkaan sekä kulutuskriittiseen elämäntapaan keskittyneet keskustelut. Studio on buukattu täyteen koulutusta ja taidetta koskevia tilaisuuksia.

www.sosiaalifoorumi.fi

Poimintoja sosiaalifoorumin ohjelmasta:

Lauantai 24.4.

Klo 12: Suhteellinen sananvapaus. Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston ja Tiedonantajan järjestämä keskustelu sananvapaudesta ja sensuurin eri muodoista meillä ja muualla.

Klo 12: EU ja kuntapalvelut. Järjestävät Vaihtoehto EU:lle ja Helsingin Pro kuntapalvelut.

Klo 12: Taide, kulttuuri, rauha. Järjestää Pand -taiteilijat rauhan puolesta.

Klo 14: Jakajien nälkäpalkat ja työnantajien perustaman ammattiliiton toiminta Suomessa. Järjestäjä: Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU.

Klo 16: EU:n vaikutus AY-liikkeeseen ja työelämään. Järjestävät Kriittinen ay-verkosto sekä DSL.

Klo 16: Kovemmat kädet -draamatyöpaja sukupuolettuneesta väkivallasta. Järjestävät Pand -taitelijat rauhan puolesta sekä DSL.

Sunnuntai 25.4.

Klo 11: Lenin ja 2000-luvun sosialismi. Järjestävät Kommunistinen nuorisoliitto, sosialismi.net sekä DSL.

Klo 13: Imperialismin smart-power -strategia. Järjestää Hands Off Venzuela Suomi.

Klo 13: Siivoojat kilpailutuksen hullunmyllyssä. Järjestävät Oikeutta Siivoojille sekä PAM.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.