Tavoitteena rauha ja ydinaseeton maailma
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 71 vuotta siitä kun 6. elokuuta 1945 Yhdysvaltain pommikone pudotti ydinpommit Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin Japanissa. Molemmat kaupungit tuhoutuivat silmänräpäyksessä, sadattuhannet kuolivat tai vammautuivat. Vielä tänään japanilaiset kärsivät säteilystä.
Kansainvälinen rauhanliike viettää 6. elokuuta atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Samalla nostetaan esille myös työtä ja toimintaa ydinaseriisunnan puolesta.
Hiroshima-päivän tilaisuuksia järjestetään ympäri maailmaa ja Suomea. Suomalaisen rauhanliikkeen tilaisuuksia löytyy muu muassa Suomen Rauhanpuolustajien ja Rauhanliiton kotisivuilta.
Ydinpelote edelleen voimassa
Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja ja rauhanaktivisti JP Väisänen muistuttaa, että sen sijaan, että ihmiskunta olisi ottanut Hiroshimasta opikseen ja kieltänyt ydinaseiden käytön, ei ydinsodan uhka ole poistunut maailmasta.
”Tavoitteeksi täällä Suomessa ja Skandinaviassa voidaan ottaa ydinaseeton Pohjola.”
– Ydinaseet ja ydinaseiden pelote ovat edelleen monen valtion puolustus- ja turvallisuuspoliittisissa ohjelmissa, ihan kuin Hiroshimaa ei olisi tapahtunutkaan, sanoo Väisänen. Hän puhuu lauantaina Kemissä järjestettävässä tilaisuudessa.
– Ydinsulkusopimuksen kuudes artikla velvoittaa allekirjoittaneita valtioita ydinaseriisuntaan. Meidän onkin syytä vahvistaa globaalia rauhanliikettä ja sen kutsua ydinaseiden täydelliseen eliminointiin. Tavoitteeksi täällä Suomessa ja Skandinaviassa voidaan ottaa ydinaseeton Pohjola, eikä Euroopassakaan ydinaseita tarvita, visioi Väisänen.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Huhtikuussa Tiedonantajassa mm. leikkausten synkistä näkymistä, rikkaiden "verosuunnittelusta" ja lääkekorvausten kiemuroista. Sekä tietysti perinteiset vapputervehdykset!
Alatorniolainen kunnallispoliitikko Eino Lindholm piti ensimmäisen kerran aapiskirjaa kädessään kiertokoulussa Ylivojakkalassa. Eino löysi kirjoista ja työväenliikkeen lehdistä sellaista viisautta, jota hän halusi jakaa köyhille ihmisille. Vasta ilmestynyt Eino Lindholmin elämäkerta ”Kielletyt kirjat” kertoo, kuinka nuori perheenisä salakuljetti hevosella kuusi säkillistä kiellettyjä kommunistisia kirjoja Vojakkalasta Kemijokivarteen Taivalkoskelle ja autokyydissä Kemiin. Kirja kertoo punavangin kohtalosta lapuanliikkeen repimässä Suomessa.
- 1 / 324
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Esko-Juhani Tennilä kiersi ahkerasti puhumassa ympäri Lappia. Kansanedustajaa tultiin kuuntelemaan työväentaloille, baareihin ja tupailtoihin. Tapio Siirilä muistelee toimintaa Tennilän kanssa Tiedonantajan levikkityössä ja Lapin kansanliikkeissä.
Suomessa osataan verosuunnitella. Myös siksi, että verohallinnossa kokemusta hankkineet virkailijat ovat siirtyneet yrityselämän konsulteiksi. Konsultteja ja ostettavia asiantuntijoita piisaa. Apuvälineenä ovat usein ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt, joiden sisään konsulttifirmojen asiakkaat sijoittavat varojaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.