Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.09.2011 - 10:11
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
New Yorkin Wall Street on globaalin kapitalismin keskipiste. / Benjamin Dumas |

Lauantai 17. syyskuuta on toiminnan ja vastarinnan päivä eri puolilla maailmaa.

Espanjan torien liikkeestä inspiraationsa hankkinut Take the Square -liike on valtaamassa New Yorkin pörssikatu Wall Streetia. Tarkoituksena on muuttaa globaalin kapitalismin keskipiste samanlaiseksi kansalaisten protestin symboliksi, kuin mikä Egyptin Kairon Tahririn aukiosta muodostui arabikansoille viime keväänä.

New Yorkin lisäksi kansainvälinen pankkien vastainen toimintapäiväaloite on levinnyt muualle Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Nyt erilaisia tempauksia ja valtauksia on suunnitteilla muun muassa Los Angelesissa, Seattlessa, Lontoossa, Ateenassa, Berliinissä ja Tel Avivissa Israelissa.

Valtauspäivälle on valmisteilla globaali tv-kanava, joka yhdistäisi livevideokuvaa eri kaupungeista.

Euroopan ay-liike protestoi europolitiikkaa vastaan

Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö EAY on julistanut lauantain 17.9. mielenosoitusten ja protestien päiväksi. Päätapahtuma on Puolan Wroclaw'ssa, missä kokoontuvat Euroopan unionin valtiovarainministerit. Kokouksessa EU:n päättäjät pähkäilevät euron kriisiä ja Kreikan talouden tukipaketteja.

Suomessa EAY:n toimintapäivä näkyy ja kuuluu ainakin Tampereella, missä Kriittinen ay-verkosto pitää telttaa Keskustorilla. Tampereella järjestetään samaan aikaan myös Tiedonantaja-festivaali, joka kokoaa poliittista ja yhteiskunnallista muutosta vaativia radikaaleja voimia.

Suomenkielinen 15M-liikettä seuraava uutispalvelu >>>

Suomen Torilla tavataan -liike >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.