Sydänpotilas uhattiin jättää lääkkeettä

12.12.2017 - 08:30
– En olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten, että suorastaan riemuun ratkeaa piikkireseptistä, toteaa Arvo.

Helsinkiläinen Raisa Lehtomäki on kamppaillut erittäin vaikeasta sydänviasta kärsivän poikansa puolesta pian 18 vuotta. Luulisi, että sinä aikana asiat olisivat menneet parempaan suuntaan, mutta edelleen leijonaemoa tarvitaan.

Tällä kertaa Arvo-pojalta aiottiin ottaa pois elintärkeä lääkitys.

– Arvoon aiottiin kokeilla amerikkalaista lääkityskäytäntöä, jossa vuodesta 2004 käytössä ollut ja toimiva Klexane olisi korvattu aspiriinilla. Tiedän henkilöitä, joilta Klexane on vaihdettu aspiriiniin. Veritulppa on uusiutunut ja Klexaneen on ollut pakko palata. Luulen Klexanesta luopumistrendin johtuvan rahasta, vaikka muuta väitetään, toteaa Raisa Lehtomäki.

Julkisuus vauhditti

Koska kyse on pojan hengestä ja terveydestä, päätti Lehtomäki tehdä sen, mitä pystyy. Hän hälytti muutamia tuttavia mukaan ja muodosti videokuvaukseen varautuneen ryhmän, joka olisi lähtenyt hänen kanssaan selvittämään asiaa Lastenklinikan sydänasemalle. Kun tieto tästä tavoitti lääkärin, uusittiin resepti pikavauhtia.

– Uskon, että vasta tieto asian julkistamisesta ja viemisestä mediaan käänsi lääkärin pään. Kun kerroin kuvausryhmästä, muuttui ääni kellossa, pohtii Lehtomäki.

"Uskon, että some-kampanjoinnista, joka tekee epäkohdat näkyviksi, hyötyvät muutkin."

Arvon perheelle tämä on tietenkin hyvä lopputulos.

– Surulliseksi vetää, kun niin sosiaalitoimessa kuin terveydenhuollossa pelataan liian usein sillä pokkaoletuksella, ettei asiakkailla ole voimia lähteä tappelemaan oikeuksistaan, sanoo omaishoitajaäiti.

– Uskon, että some-kampanjoinnista, joka tekee epäkohdat näkyviksi, hyötyvät muutkin. Tällainen toiminta nostaa yhteishenkeä ja taisteluvoimaa muidenkin kuin meidän lasten omaishoitajien keskuudessa. On paljon ihmisiä, jotka eivät halua tai pysty ajamaan asioitaan ja haastamaan terveydenhuoltojärjestelmäämme, toteaa Raisa Lehtomäki.

Riemu ratkesi reseptistä

Arvo itse hämmästyi viiden painajaismaisen päivän jälkeen.

– En olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten, että suorastaan riemuun ratkeaa piikkireseptistä!

Reseptin jatkaminen mahdollistaa arjen sujumisen ilman jatkuvaa pelkoa veritulpista, joita sydänvika aiheuttaa. Yleisin veritulpan ehkäisijä on suun kautta otettava Marevan tai aspiriini. Maksaongelmien vuoksi ne eivät Arvo Lehtomäelle sovi.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.