Suomi jatkaa sotapolitiikan tiellä

16.11.2017 - 11:30

Euroopan unioni suuntaa kohti syvempää militarisoitumista, kuten Tiedonantajassakin on aiemmin arveltu. Maanantaina 13.11. allekirjoitettuun sopimukseen lähtee mukaan 23 unionin jäsenmaata, Suomi innokkaimpien joukossa. Niin sanotun Pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) puitteissa yritetään lisätä merkittävästi EU-maiden puolustusyhteistyötä.

Selvää on, että EU:n sotilaallinen yhteistyö vie Suomea taas kerran lähemmäksi sotilaallista liittoutumista Naton kanssa – tälläkin kertaa kiertotietä.

Ulkoministeri Timo Soini hehkuttaa EU-puolustusyhteistyötä täysin rinnoin. Soini näkee nyt muun muassa Suomen aseteollisuudelle uusia markkinoita. Tappovälineitä maailmalle, sillä Suomen talous nousuun.

Samaan aikaan puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sooloilee omia aikojaan sopimalla ohi muun ulkopoliittisen johdon Suomeen suuren kansainvälisen sotaharjoituksen sekä uudistamalla siviilipalvelusmiesten asemaa niin, että jatkossa sivaritkin turvaisivat sotilaallisen maanpuolustuksen valmiuksia – täysin vastoin siviilipalveluksen vakaumukseen perustuvaa periaatetta.

Suomalaisten rauhanjärjestöjen rahoitusta on leikattu rajusti.

Kaiken kukkuraksi Suomi aikoo peesata presidentti Donald Trumpin myötä muuttunutta Yhdysvaltojen Afganistan-politiikkaa sijoittamalla lisää joukkoja keskelle jo vuodesta 2001 jatkunutta kriisiä. Alun perin joukot piti vetää kokonaan pois, mutta toisin kävi. Nyt olisi tarkoitus lähettää epämääräiseen konfliktiin jopa kymmeniä uusia sotilaita. Koko hankkeen kustannukset lasketaan kymmenissä miljoonissa, jotka kyllä näyttävät yllättäen valtion kirstusta löytyvän.

Sitä vastoin suomalaisten rauhanjärjestöjen rahoitusta on leikattu rajusti. Vuonna 2014 eri rauhanjärjestöjen tukisumma oli noin 560 000 euroa. Sipilän hallituksen vuoden 2017 valtionbudjetista rauhantyön tuen momentti poistettiin kokonaan. Tänä vuonna rauhantyön tukia olisi esityksen mukaan jaossa enää 250 000 euroa. Jo aikaisempien leikkausten takia järjestöissä on jouduttu lomauttamaan henkilöstöä ja leikkaamaan toimintoja rankasti.

Suomen hallitus tekee rankkoja valintoja. Se on valinnut valmistautumisen sotaan ja asevarustelun rauhantyön sijasta. Satavuotiaan Suomen eliitti ei halua oppia historiasta, vaan jatkaa sotapolitiikan tiellä.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.