”SKP is back!”

27.06.2016 - 12:00
(updated: 27.06.2016 - 12:18)

Miguel López valittiin SKP:n edustajakokouksessa puolueen varapuheenjohtajistoon yhdessä Susanna Rissasen kanssa. Venezuelasta Suomeen pysyvästi vuonna 1991 muuttaneen Lópezin poliittisiin luottamistehtäviin kuuluvat SKP:n varapuheenjohtajuuden ohella muun muassa Jyväskylän kaupunginvaltuuston varajäsenyys sekä jäsenyys kaupungin tarkastuslautakunnassa. López on erikoistunut semiotiikkaan, on koulutukseltaan viestintätieteiden maisteri ja työskentelee espanjan kielen opettajana Jyväskylän yliopistossa.

Valinta suuri kunnia

Sinut valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi: miltä nyt tuntuu?

– Valinta oli suuri kunnia ja mahtava asia. Se että niin monet toverit ovat katsoneet minut sopivaksi tehtävään, tuntuu upealta. Samalla tehtävä on hyvin vastuullinen. Haluan itse tehdä aktiivisesti töitä sekä aktivoida ja motivoida myös muita tekemään.

López on kotoisin Venezuelasta.

– Kävin ensimmäistä kertaa Suomessa turistina vuonna 1979. Tutustuin suomalaiseen vaimooni Nepalissa ja menimme naimisiin Venezuelassa. Vietimme Suomessa 1980-luvun alussa muutaman vuoden ajan. Puolisoni opiskeli ja olin itse koti-isänä, kun esikoispoikani syntyi samaan aikaan.

– Sitten rupesin itse opiskelemaan yliopistossa ja muutimme Barcelonaan lähes kuudeksi vuodeksi. Vuonna 1991 muutimme pysyvästi Suomeen ja sain Suomen kansalaisuuden vuonna 1995.

Politiikka on elämäntapa Latinalaisessa Amerikassa

Miten aikanaan kiinnostuit politiikasta?

– Olen lähtöisin Latinalaisesta Amerikasta ja siellä jokainen on eräänlainen ”poliittinen eläin”. Monille politiikka on heti jalkapallon jälkeen suosikkiharrastus. Äitini saapui Francon aikaan Espanjasta Venezuelaan poliittisena pakolaisena.

”Suomessa kaikki puolueet olivat mielestäni tasapaksuja ja samanlaisia SKP:tä lukuun ottamatta.”

– Opiskellessani Barcelonassa kuuluin yliopiston varsin suureen anarkistiryhmään. Järjestöön kuului yli 2000 opiskelijaa ja olin yksi ryhmän johtajista. Poliittinen kiinnostukseni on alkanut siitä, että olen halunnut tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Syy miksi olen lähtenyt politiikkaan mukaan, on se, että haluan vaikuttaa asioihin ja olla mukana tekemässä maailmaa paremmaksi.

– Suomessa kaikki puolueet olivat mielestäni tasapaksuja ja samanlaisia SKP:tä lukuun ottamatta. Ennen puolueeseen liittymistä olin lukenut paljon Marxin ja Leninin kirjoituksia. Se antoi minulle hyvät raamit, joiden sisällä koin voivani poliittisesti toimia.

– Jyväskylässä tutustuin SKP:n ihmisiin. Esimerkiksi kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä ja hänen tapa toimia tekivät minuun suuren vaikutuksen: hän on hyvä, hieno ja älykäs ihminen. Tynjän toiminta vaikutti suuresti siihen, että halusin liittyä SKP:hen: ajattelin että Suomesta löytyy yksi nainen ja puolue, joka tekee asioita toisin kuin muut. SKP:stä löysin oman paikkani ja poliittisen kotini.

Edustajakokouksen jälkeen

Lópezin tunnelmat edustajakokouksen jälkeen ovat hyvät.

– Puoleemme nuoret edustavat modernia ja nykyaikaista kommunismia, mutta kunnioittivat edustajakokouksessa selkeästi vanhempien tovereiden tietotaitoa ja kokemusta.

– Mielestäni vanhempien tovereiden katseista huokui ylpeys sitä kohtaan, että puolueesta löytyy nuoria ja innokkaita tovereita jatkamaan puolueen tärkeää työtä. Tarvitsemme puolueessa sekä nuoruuden intoa että kokeneemman kaartin mittaavaa käytännön kokemusta.

Kadulle ihmisten pariin

López on yleisellä tasolla todella tyytyväinen edustajakokouksen asiakirjoihin sekä siihen, että puolueen jäsenten ääni nousee niiden kautta aidosti kuuluviin. Hän painottaa myös sitä, että on tärkeää, että SKP esittää asiakirjojen kautta oman vaihtoehtonsa päivän polttaviin poliittisiin kysymyksiin.

– Rauhanpolitiikkaan liittyen on erittäin tärkeää, että ryhdymme kaikki yhdessä rauhan töihin. On hyvä, että puolueella on selkeän Nato-vastainen linja.

”Rauha vaatii kauniiden ajatusten lisäksi myös aktiivista toimintaa ja kamppailua rauhan puolesta Natoa ja sotaa vastaan.”

Rauhanpolitiikka on vahvasti sidoksissa taloudellisiin epäkohtiin.

– Ihmisten taloudellinen eriarvoisuus kärjistää tilannetta entisestään ja sen seurauksena syntyy ikäviä ilmiöitä kuten esimerkiksi rasismia. Siksi onkin tärkeää, että puolueessa suhtaudutaan kriittisesti myös jatkossa EU:n epäoikeudenmukaiseen ja eriarvoisuutta luovaan talousväkivaltaan.

– SKP on puolueena aktiivinen rauhantoimija. Rauha vaatii kauniiden ajatusten lisäksi myös aktiivista toimintaa ja kamppailua rauhan puolesta Natoa ja sotaa vastaan. Rauha vaatii taistelua rauhasta ja on mentävä kadulle ihmisten pariin. Meidän on muutenkin suuntauduttava enemmän ulospäin ja kerrottava työväenluokalle viestimme, koska olemme Suomen ainut työväenpuolue. Vasemmistoliitto ei ole enää työväenpuolue: puolue on oikeistolaistunut ja se edustaa nykyisin eräänlaista demareitten vasemmistosiipeä.

– SKP on Suomen ainoa vasemmistolainen voima, koska kaikki eduskuntapuolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen ovat kapitalistisia markkinatalouspuolueita.

López pitää tärkeänä, että SKP antaa tukensa katujen parlamenteille, joukkoliikkeille ja kansalaisaktivisteille.

– Joukkoliike opettaa meitä puolueena toimimaan. Meidän pitää kuunnella ihmisiä, heidän huolia ja murheitaan sekä sitä, mihin asioihin kansa haluaa muutosta. Toimimalla näin, puolue on aidosti ajan hermolla ja pystyy saavuttamaan kansan luottamuksen. Eduskuntapuolueiden toimintaan tyytymättömiä on nyt niin paljon, että meidän pitää olla entistä aktiivisempia.

– Perinteisessä leniniläisessä mielessä jokaisen kommunistin kuuluisi olla toreilla ja kaduilla kuuntelemassa ja keskustelemassa sekä puhujanlavoilla tarjoamassa joukoille vaihtoehtoamme, eli iskemässä kipinää taistelussa muutoksen ja paremman yhteiskunnan puolesta. Joukkoliikkeiden parissa toimiminen tarjoaa myös uusia avaimia teorian kehittämiseen.

Sosialismista

Miten ymmärrät sosialismin?

– Sosialismi tarkoittaa aidosti ihmisten välistä tasa-arvoa. Sosialismi on sitä, ettei ketään jätetä yksin riippumatta hänen yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta asemastaan. Sosialismi takaa yksilölle turvallisen elinympäristön ja yhteiskunnan, missä elää.

– Sosialismi on tärkeä myös rauhankysymyksissä. Sosialismi takaa rauhan ja turvallisuuden. Kun ihmisellä on turvallinen olo, niin tällöin rauha säilyy. Sosialismissa on kyse humaaniudesta, eli siitä, kuinka ihmisiä tulisi kohdella. Sosialismi on ainoa tie siihen, että maailmaan saataisiin rauha.

Edustajakokouksessa valittiin uusi keskuskomitea.

– Toki se olisi voinut olla vielä hieman nuorempi. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen sen kokoonpanoon, koska siinä on niin paljon rohkeita ja aktiivisia tovereita. Mielestäni nykyinen keskuskomitea on jäsenistä päätellen edeltäjäänsä aktiivisempi poliittinen toimija.

”SKP on löytämässä oman asemansa ja tehtävänsä Suomen poliittisella kentällä.”

Miltä SKP edustajakokouksen jälkeen näyttää ja kuulostaa?

– SKP on löytämässä oman asemansa ja tehtävänsä Suomen poliittisella kentällä. SKP:ssä on ruvettu ymmärtämään se, mille kohderyhmälle puolue puhuu ja suuntaa poliittisen viestinsä: viesti on terävöitynyt ja konkretisoitunut. Eduskuntavasemmiston ja ay-liikkeen valtavirran hampaattomuus työväenluokan etujen ajajana ja puolustajana saa varmasti monet pohtimaan sitä ketä tulevissa vaaleissa äänestää. Meidän pitää olla rohkeita, astua ulos kaapeista ja olla ylpeitä aatteestamme.

Sivistyksestä ja kulttuurista

Onko SKP:n tärkeä olla myös sivistys- ja kulttuuripuolue?

– Ehdottomasti. Sivistyksestä ja kulttuurista huolehtiminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita, jotta ihminen kykenee kriittisesti analysoimaan sitä valtavaa uutistulvaa, mainosvirtaa ja propagandaa, jota valtavirtamedia meille syytää.

– Sivistys tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee tulkitsemaan näkemäänsä ja kuulemaansa itsenäisesti, eikä sulata auktoriteettiasemaan nostettujen yhteiskunnallisten vaikuttajien mielipiteitä ja näkemyksiä sellaisinaan. Sivistynyt ihminen kykenee näkemään ideologisesti sävyttyneen propagandan läpi ja muodostamaan oman näkemyksensä asiasta.

Tiedonantaja

Minkälainen rooli Tiedonantajalla mielestäsi on suomalaisella journalismin kentällä?

”Erilaisuus on lehden rikkaus ja Tiedonantaja onkin suomalaisen lehtimaailman pieni, outo kaveri.”

– Tiedonantaja on persoonallinen ja selkeästi erilainen julkaisu moniin muihin sanomalehtiin verrattuna. Erilaisuus on lehden rikkaus ja Tiedonantaja onkin suomalaisen lehtimaailman pieni, outo kaveri, López nauraa.

– Mielestäni Tiedonantaja kehittyisi julkaisuna, jos siinä olisi enemmän juttuja pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen ulkopuolelta. Tilanne on kuitenkin parantunut ja mielestäni myös puolueen piirijärjestöt ja osastot voisivat olla aktiivisempia Tiedonantajan suuntaan.

Lopuksi Lópezin kesäterveiset Tiedonantajan lukijoille:

– Terveisiä kaikille! Ottakaa rauhallisesti, levätkää, ladatkaa pattereita ja nauttikaa kesästä, koska kunnallisvaalit ovat kohta jo ovella ja silloin meidän kommunistien pitää olla supervahvassa iskussa, jotta voimme näyttää ihmisille, että SKP on palannut poliittiselle kentälle. SKP is back, López päättää.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (3 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.