Porvarihallitus alas!

11.08.2016 - 09:45

Suomessa vuonna 2011 muodostettua laajapohjaista sixpack-hallitusta markkinoitiin etenkin vasemmiston toimesta ”EU:n vasemmistolaisinta politiikkaa tekevänä”, vaikka eurooppalainen uusliberaali leikkaus- ja kurilinja jatkuivat kokoomuksen johdolla. Tästä osoituksena olivat muun muassa työmarkkinajärjestöjen lokakuussa 2013 solmiman työntekijäosapuolen kädet sitoneen työllisyys- ja kasvusopimuksen tukeminen sekä sitoutuminen EU:n vakaus- ja kasvusopimukseen, mikä antaa talouspolitiikalle tiukat mutta mielivaltaiset raamit.

Eduskuntavaalien 2015 jälkeen syntynyt SSS-hallitus – nykyinen SOS – jatkaa entistä tiukemmin työtä tekevän ja vähävaraisen kansanosan riistämistä. Julkisen sektorin ja sosiaaliturvan leikkaukset, verotuksen muutokset, yksityistämishankkeet ja sote-uudistuksen kaltaiset valtavat rakennemuutokset on perusteltu julkisella velalla pelottelulla, vaikka Suomen valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on EU-alueen pienimpiä. Toisin kuin hallitus ja elinkeinoelämä pelottelevat Suomen kilpailukyky on monella mittarilla jopa parempi kuin usein vertailupohjana käytetyissä Ruotsissa tai Saksassa. Kokoomus ajaa elinkeinoelämän ja kapitalistin etua ja on saanut apupuolueiksi sekä maalaisliittolaisilta juuriltaan irronneen Keskustan että oikeistopopulistisen Perussuomalaiset.

Suomen kommunistisen puolueen tavoitteena on kaataa oikeistovalta, joka uhkaa hyvinvointivaltiota, heikentää työläisten ja vähävaraisten asemaa, vaarantaa sukupuolten tasa-arvon sekä edistää markkinavetoista kapitalismia Suomessa. Ratkaisevaa tässä on osallistuminen joukkotoimintaan muun muassa ay-liikkeessä sekä Joukkovoiman kaltaisissa kansanliikkeissä.

Kommunisteille kyse ei ole vain hallituksen kokoonpanon muuttamisesta vaan politiikan suunnasta. SKP vetoaa sosialidemokraatteihin, vasemmistoliittoon ja vihreisiin, jotta puolueet tekevät selkeän pesäeron sekä Sipilän hallituksen politiikkaan että siihen leikkauspolitiikkaan, jota ne olivat itsekin toteuttamassa aiemmin hallituksessa.

Kilpailukykysopimus ei riitä hallitukselle ja elinkeinoelämän eliitille. Julkisuuteen on noussut vaatimuksia muun muassa palkanlisien poistoista sekä matalapalkkaisten työpaikkojen lisäämisestä. Koko yleissitova työehtosopimusjärjestelmä on uhattuna.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo katsoo tärkeimmäksi tehtäväkseen työllisyyden parantamisen. Keskeisimpänä keinona on Orpon mukaan erilaisten kannustinloukkujen vähentäminen. Käytännössä tämä merkitsee lisää keppiä työttömille.

SKP:n mielestä ay-liike on saatava nykyistä enemmän puolustamaan työläisten sekä myös muiden alistetussa asemassa olevien oikeuksia. Työttömien, työllisten, opiskelijoiden ja eläkeläisten keinotekoisten vastakkainasettelujen purkaminen hyödyttää myös työssä olevia yhtenäistämällä työväenluokkaa ja lisäämällä sen joukkovoimaa.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.