Perloksen luottamushenkilöiden kannanotto: Perloksen johto tehnyt karkeita virhearvioita

31.03.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 13/2006.

Perloksen yt-neuvottelukunnan henkilöstöryhmien edustajat julkaisivat kannanoton, jossa he halusivat viestittää yhtiön kokouksen osanottajille ja yhtiön osakkeenomistajille julkiset terveiset. Henkilöstö suhtautuu kriittisesti yhtiön korkeimman johdon ratkaisuihin ja tapaan johtaa yritystä. Perlos Oyj:n yhtiökokous pidettiin 28. maaliskuuta Helsingissä.


Perloksen Suomen tehtailla käydään parhaillaan raskaita yt-neuvotteluja, joissa johto pitää kiinni 600 vakituisen työpaikan vähentämisvaatimuksista.




Tuotannollinen tilanne hyvä



Henkilöstön edustajat kertoivat, miten yhtiön tuotannollinen tilanne on sekä Pohjois-Karjalan että Nurmijärven tehtailla hyvä, paraneva ja osin myös ruuhkainen.


– Olemme jopa kokeneet, että töitä olisi niin paljon, että ei edes ehtisi käydä yt-neuvotteluja. Käsityksemme mukaan tuotannon kiireet jatkuvat syksyyn saakka, kannanotossa todetaan.


Työtilanne on jopa niin hyvä, että Perlos on esittänyt useilla tehtailla vuokratyöntekijöiden määrän lisäämistä sekä määräaikaisten työsuhteiden jatkamista ja uusien määräaikaisten palkkaamista. Kyse on sadoista työpaikoista.


– Pidämme syntynyttä tilannetta paitsi hämmästyttävänä ja äärimmäisen ristiriitaisena myös työskentelyhenkeä alentavana: 600 vakituisen työsuhteen vähentämisestä neuvotellaan hyvässä työtilanteessa ja pätkätyöläisiä ollaan värväämässä lisää.




Karkeita virhearviointeja



Henkilöstön mukaan Perloksen korkein johto on tehnyt tuotantoa arvioidessaan ja esimerkiksi yt-neuvottelujen aikatauluja laatiessaan karkeita virhearviointeja. Yhtiön nykyinen tuotannollinen pohja on aivan liian kapea-alainen ja kriiseille altis.


– Yhtiön johto ei mielestämme ole riittävästi ponnistellut tuotantopohjan ja sen myötä yhtiön vakauden laajentamiseksi. Yksi asiakas määrää täysin tuotannon ja kapasiteetin käytön.


Näin ollen asiakas määrittelee myös osakkeen hintaan vaikuttavia tekijöitä ja tätä kautta mahdollisesti jaettavia osinkoja.


– Haluamme kunnioittavasti kertoa Perloksen osakkeenomistajille, että tehtaiden lattiatasolla keskustellaan tällä hetkellä avoimesti Perloksen korkeimman johdon arviointikyvystä ja ammattitaidon riittävyydestä johtaa maailmanlaajuisesti toimivaa pörssiyritystä. Käydäänkö yt-neuvotteluita varmuuden vuoksi pörssikurssien tukemiseksi, esimerkiksi huonon tuloksen peittelemiseksi, joka johtuu kovista investoinneista ulkomaille? kysyvät työntekijät.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli