Paperiliitto ei taivu nollakorotuksiin

09.10.2017 - 13:15

Paperiliiton hallitus käsitteli perjantaina Metsäteollisuus ry:n esitystä työehtosopimukseksi. Työnantaja haluaa nykyisen sopimuksen jatkamista 0 prosentin palkankorotuksella 12 kuukauden ajan. Esityksen mukaan Paperiliitto ja Metsäteollisuus neuvottelisivat vuoden jatkoajan aikana ratkaisut työnantajan heikennystavoitteisiin, jotka ovat olleet pöydässä tällä neuvottelukierroksella.

Paperiliitto ilmoitti jo keväällä, että nollaratkaisun tekeminen ei ole mahdollista.

Paperiliitto ilmoitti jo keväällä, että nollaratkaisun tekeminen ei ole mahdollista.

Paperiliiton hallitus päätti, että paperiteollisuuden työpaikoilla keskeytetään paikallinen yhteistoiminta työntekijä- ja työnantajaosapuolten välillä maanantaista 9. lokakuuta alkaen. Lisäksi Paperiliitto kohottaa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta. Hallitus kävi läpi liiton työtaisteluohjeita ja teki lakkoavustuksen maksamista koskevat päätökset.

Paperiliittolaisia luottamushenkilöitä on kutsuttu koolle ensi viikolla konserneittain työehtosopimustilanteen takia.

Paperiliitto ja Metsäteollisuus ry ovat käyneet työehtoneuvotteluja toukokuusta lähtien. Nykyisen työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi 30. syyskuuta. Seuraavaa neuvotteluaikaa osapuolten välillä ei ole sovittuna.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.