Palestiinaa ajetaan kaaokseen
Yhä hälyttävämmin näyttää siltä, että Israel ajaa Yhdysvaltain taustatuella Palestiinaa kohti umpikujaa ja kaaosta. Palestiinalaisten taloudellisen kuristamisen lisäksi lietsotaan Fatahin ja Hamasin konfliktia ja jopa sisällissotaa. Näiden aseelliset joukot ovat jo kahakoineet keskenään. Israel kiihdyttää aseellisia iskuja palestiinalaissiviilejä vastaan, mikä on jo johtanut Hamasin luopumiseen yksipuolisesta tulitauostaan. Tavoitteena on selvästikin Hamas-johtoisen hallituksen kaataminen, mutta ehkä vielä paljon pahempaakin.
Valitettavasti palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin toiminta ei näytä parantavan tilannetta. Ensin Abbas vaati kansanäänestyksellä uhaten Hamas-hallitusta tunnustamaan Israelin. Kun Hamas ei tähän suostunut, Abbas päätti järjestää 31. heinäkuuta kansanäänestyksen.
Muodollisesti kansanäänestys koskee Israelin vankeina olevien fatahilaisten ja hamasilaisten vaikuttajien allekirjoittamaa julkilausumaa. Allekirjoittajista tunnetuin on Marwan Barghuti. Julkilausumaan liittyy paljon väärinkäsityksiä ja tahallista harhaanjohtamista.
Niin sanotussa "vankien julkilausumassa" ilmaistaan valmius rauhaan juutalaisvaltion kanssa, jos se täyttää kolme ehtoa: 1) Israelin on vapautettava kaikki vangit, 2) Israelin on vetäydyttävä vuoden 1967 rajoille ja 3) Israelin on hyväksyttävä vuoden 1948 palestiinalaispakolaisten oikeus palata.
Nämä kolme ehtoa perustuvat täysin YK:n päätöslauselmiin ja kansainvälisen oikeuden normeihin. Näillä ehdoilla oltaisiin valmiita epäsuorasti mutta ei julkilausutusti tunnustamaan Israelin valtio vuoden 1967 rajojen mukaan.
Mikä ongelma julkilausuman alistamisessa kansanäänestykseen siis on? Kyllähän noin hyvistä ehdoista sopii äänestää.
Ongelma on se, että kaikki tietävät, ettei Ehud Olmertin hallitus ei tule ehtoja hyväksymään. Eikä yksikään Israelin sionistinen hallitus tule koskaan hyväksymään ja täyttämään näitä ehtoja. (Mikä ei tarkoita, ettei näitä kolmea ehtoa voitaisi koskaan hyväksyä. Silloin Israel ei vain enää olisi sionistisen hallituksen johtama juutalaisvaltio.)
Voidaan siis kysyä, kuka tarvitsee tätä kansanäänestystä. Jos kaikki palestiinalaiset vastaisivat julkilausumalle ja sen ehdoille "kyllä", saisiko se juutalaisvaltion vapisemaan ja hyväksymään ehdot? Ei tietenkään. Ainoa tulos olisi, että palestiinalaiset tekisivät Israelin tunnustamisasiassa vastoin hallituksensa kantaa yksipuolisen myönnytyksen saamatta mitään vastineeksi. Fatah ja Hamas tietävät sen, Abbas ymmärtää sen, ja silti hän ajoi läpi kansanäänestyksen.
Abbasia syytetään myös "vankien julkilausuman" tulkitsemisesta väljästi. Hänen väitetään olevan valmis hyväksymään "rauhan", jos joitakin vankeja vapautetaan, jos Israel vetäytyy joissakin paikoissa vuoden 1967 rajoille ja jos jotkut pakolaiset saavat palata.
Myös tämän myönnetään olevan legitiimi kanta, mutta muistutetaan, etteivät palestiinalaiset voi hyväksyä tai hylätä julkilausumaa, ellei kaikkia Israelin kanssa tehtävän sopimuksen yksityiskohtia tunneta. Nyt, sopimuksen puuttuessa, kansanäänestys ei ole kriitikoiden mielestä vain ennenaikainen, vaan myös harhaanjohtava.
Heidän mukaansa Abbasin pitäisi sanoa rehellisesti, jos hän on valmis tekemään rauhan juutalaisvaltion kanssa ja johtamaan kolmesta tai neljästä kanttonista koostuvaa Palestiinaa, ilman Jerusalemia, symbolisen vankien vapauttamisen ja symbolisen pakolaisten paluuoikeuden kera. Siinä tapauksessa kansanäänestys olisi kuitenkin tarpeeton, sillä kansa antoi vastauksensa viime parlamenttivaaleissa.
Hamas-hallitus on irtisanoutunut palestiinalaisjohdon Oslon sopimuksessa tekemästä myönnytyksestä, juutalaisvaltion tunnustamisesta ehdoitta. Sen logiikan mukaan jokaisen sopimuksen tulee perustua vastavuoroisuuteen: Palestiinalaiset voivat tunnustaa vuoden 1967 rajojen mukaisen Israelin, jos ja kun Israel tunnustaa saman vuoden rajojen mukaisen Palestiinan. Muussa tapauksessa Israel voi tulkita vuoden 1967 rajansa alkuna tuleville valloituksille.
Kansanäänestyksen vastustajat pelkäävät, että äänestys merkitsee luopumista vastavuoroisuuden vaatimuksesta: juutalaisvaltio tunnustetaan ilman ehtoja saamatta mitään vastineeksi.
Israelin johtajat ovat käyttäneet fyysistä ja psyykkistä painostusta saadakseen aikaan tämän tunnustuksen: he ovat saartaneet Palestiinan, varastaneet palestiinalaisten rahat ja sulkeneet palestiinalaisalueiden sisään- ja ulospääsytiet. Heidän määräyksestään yksikään amerikkalainen ja eurooppalainen pankki ei uskalla siirtää rahaa Palestiinaan.
Sionistihallitus haluaa palestiinalaisten antautuvan, ja kansanäänestys saatetaan nähdä merkkinä antautumisesta. Näin sillä olisi vakavat seuraukset. Hamasin omaa äänestäjäkuntaakin painostetaan asettamaan Hamas-hallituksen laillisuus kyseenalaiseksi. Olmertin hallituksen kanssa käytävissä neuvotteluissa niin välttämätöntä luovimisvapautta rajoitetaan vakavasti. Hajaannus palestiinalaisen yhteiskunnan sisällä tehdään väistämättömäksi.
Sionistijohtajien unelmana on saada aikaan palestiinalaisryhmien välinen kansalaissota, ja hajaannuksen synnyttäminen kansanäänestysasialla lisää tätä vaaraa. Ollaan Hamasista mitä mieltä tahansa, sen heikentäminen ei ratkaise palestiinalaisten ongelmia eikä aidon rauhanprosessiin pääsemistä umpikujasta. Pikemminkin se heikentää koko palestiinalaishallinnon legitimiteettiä.
(ES)