Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja


Eurokuume se vain nousemistaan nousee, kun markasta euroon siirtyminen
on nyt enää noin kolmen ja puolen kuukauden päässä.



Mutta sen sijaan, että katsoisimme eteenpäin kohti tuota tulevaa
dramaattista vuodenvaihdetta, me katsomme tapamme mukaan taaksepäin,
tai pikemminkin käännämme asiat päälaelleen miettien,
miten olisi, jos päinvastoin siirtyisimme eurosta markkaan.



 



Rahayksikkö euron nimihän juontuu maanosamme nimestä Eurooppa.
Markkavetoisena mantereemme olisi tietenkin Markkaoppa. No se kyllä
kuulostaa vielä vähän kömpelöltä.



 



Mutta nykynimiset europarlamentti ja eurokansanedustajat paljastavatkin
jo, mistä on kyse. Nehän olisivat käännetyssä katsantokannassa
markkaparlamentti ja markkakansanedustajat. Varsin lähellä totuutta
siis, eikö vain? Puhuihan jo autuas Veikko Vennamo aikoinaan "seteliselkärankaisista"
poliitikoista.



 



EU:n kaavailemasta euroarmeijasta siirryttäisiin markka-armeijaan.
Onhan jo puhetta ollutkin siirtymisestä palkka-armeijaan monessa EU-maassa,
jopa Suomessa.



 



EU:n poliisiyhteistyöjärjestön Europolin muuttuminen Markkapoliksi
olisi vuorostaan sopivaa ennakointia EU:n itälaajentumiseen tunnettuihin
Itä-Euroopan maihin, joissa poliisi perinteisesti on ollut lahjottavissa.



 



Euroviisut puolestaan olisivat markkaviisut. Ehkä Suomella vihdoin
olisi menestymisen mahdollisuuksia!



 



Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Tshekin jääkiekkomaajoukkueiden
käymä turnaussarja Euro Hockey Tour -- jonka ensimmäisen
osan Suomi muuten hienosti voittikin puhtaalla pelillä Tshekissä
juuri viikko sitten -- olisi Markka Hockey Tour. Onhan siitä jo muutenkin
aikaa, kun lätkässä siirryttiin täysimittaiseen maksettuun
ammattilaisuuteen.



 



Samalla lailla olisi ehkä toivoa, että jos ns. eurofutis muuttuisi
markkafutikseksi, ehkä Suomikin alkaisi lajissa vihdoin menestyä.
Eihän riitä, että Suomi voittaa Albanian ja Kreikan tilanteessa,
jossa jo ollaan pudottu pois MM-kisojen jatkokarsinnoista.



 



Se siitä.



Mutta tuleehan vuodenvaihteen rahauudistus merkitsemään muitakin
muutoksia kuin vain markka/euromääräisiä.



Pilkun paikkaa viilaamalla päästään euron sadasosaan
eli senttiin.



Käsite senttimetri saa näin uuden merkityksen. Se on vastaisuudessa
laite, jolla mitataan, paljonko senttejä sinulla on housuntaskussasi.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli