Nyt tarvitaan vasemmistovoimien yhteistyötä
Syyskuun alussa eduskuntatalolla on vipinää: kansanedustajat palaavat kesälomilta ja syksyn istuntokausi on alkamassa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä kesällä erotettu kaksikko Jyrki Yrttiaho ja Markus Mustajärvi aloittelevat eduskuntatyötä perustamalla oman kahden miehen eduskuntaryhmän, joka on saanut nimekseen lyhyesti ja ytimekkäästi Vasenryhmä.
Jyrki Yrttiaho linjaa uuden eduskuntaryhmän toimintaa: tarkoitus on tehdä sellaista vasemmisto-oppositiopolitiikkaa, jota koko vasemmistoliiton pitäisi oman puolue- ja vaaliohjelmansa mukaisesti tehdä.
Yrttiaho vastusti alunperinkin vasemmistoliiton hallitusneuvotteluja.
– Oli jo etukäteen tiedossa, että hallitus lähtee seuraamaan uusliberalistisia latuja, hän toteaa.
Kovin mairittelevaa arvosanaa ei kokoomus-demari-akselin varaan rakennettu hallitus saa.
– Punavihreä porvarihallitus, kuuluu Yrttiahon luonnehdinta sixpackista.
Tarvitaan pitkäjänteistä vasemmistolaista politiikkaa
Yrttiaho korostaa, ettei kaksikolla ole vihanpitoa eikä henkilötason kiistelyä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kanssa. Vasen ryhmä tekee omaa politiikkaa ja muun muassa julkaisee omaa lehteä.
Yrttiaho aikoo hyödyntää vuosien varrella kertynyttä luottamusmiesverkostoaan ja ylläpitää jatkuvasti yhteyttä niin työpaikoille kuin laajemmin eri vasemmistopiireihin, kuten esimerkiksi Vasemmistonuoriin.
– Suomessa tarvitaan kaikkien vasemmistovoimien yhteistyötä. Päällä on erittäin vakava kriisi. Lyhytjänteisen ajattelun sijasta tarvitaan pitkäjänteistä vasemmistolaista politiikkaa, joka rohkaisee tavallisia ihmisiä Vasemmiston hallitusasema vain ruokkii epävarmuutta, sanoo Jyrki Yrttiaho.
Vasemmisto etsii yhteistä visiota
Myös sixpack-hallitusta arvostelleiden Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson odottaa Tiedonantaja-festivaalilta tilaisuutta laajalle vasemmistolaiselle keskustelulle niistä haasteista, jotka eurokriisi ja kansainvälinen talouskriisi asettavat vasemmistolle.
– Meidän on esitettävä uskottavia omia ratkaisumalleja ja positiivisia visioita kriisin hoitamiseksi ja kyettävä popularisoimaan niitä. Suomessa meidän on taisteltava lisäleikkausehdotuksia sekä sellaisia työmarkkinapoliittisia ratkaisuja vastaan, jotka entuudestaan heikentävät silpputyöläisten ja työttömien asemaa ja oikeusturvaa, sanoo Andersson.
Jyrki Yrttiaho ja Li Andersson ovat mukana Tiedonantaja-festivaalin keskustelussa Vaihtoehtoisen vasemmiston haaste Tampereen Työväentalolla la 17.9. klo 14.30. Mukana myös Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen sekä SKP:n Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Esko-Juhani Tennilä kiersi ahkerasti puhumassa ympäri Lappia. Kansanedustajaa tultiin kuuntelemaan työväentaloille, baareihin ja tupailtoihin. Tapio Siirilä muistelee toimintaa Tennilän kanssa Tiedonantajan levikkityössä ja Lapin kansanliikkeissä.
Suomessa osataan verosuunnitella. Myös siksi, että verohallinnossa kokemusta hankkineet virkailijat ovat siirtyneet yrityselämän konsulteiksi. Konsultteja ja ostettavia asiantuntijoita piisaa. Apuvälineenä ovat usein ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt, joiden sisään konsulttifirmojen asiakkaat sijoittavat varojaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.